Artikkelin lähde Kaleva
Merja Aakko
Mimmi Pentikäinen kuvat
Pitäisi olla aika rento tehtävä suunnitella pöytä.
"Ainakin sitä pidetään paljon helpompana kuin tuolin tekoa", oululainen arkkitehti Sipi Hintsanen naurahtaa.
Kauanko siis kestää suunnitella hyvä pöytä? Hintsasen tapauksessa työtunteja on mahdoton arvioida.
Ensimmäinen Ernest-pöydän luonnos syntyi vanhempien kesäpaikassa Sulkavalla.
Arkkitehti halusi suuren pöydän, jonka ympärille voisi kokoontua kymmenen, tai jopa neljätoista ihmistä.
"Minulla ei ollut kunnon pöytää, ja olin jo jonkin aikaa miettinyt, millainen ihannepöytä olisi."
Iso pöytä on Hintsasen mielestä arkikäytössä turhan autio, joten suunnitelman lähtökohdaksi tuli, että pöytä olisi muuntuva, siis jatkettava.
"Piirsin kaksi luonnosta, joista toinen jäi elämään, näihin päiviin asti."
Tavallisesti pöytää jatketaan asentamalla keskelle suorakaiteen muotoinen jatkopala.
Hintsanen sai Sulkavan kesässä kuitenkin idean jatkaa pöydän pituutta toisin. Vakiokansi olisi keskellä, ja jatkopalat asennettaisiin sen päälle. Pöytä jatkuisi päistään, kun kumpikin jatkopala asettuisi paikoilleen pöydän lyhyen päätysarjan ja pöytäkannen varaan, ikään kuin vipuvarreksi.
"Ensin en uskonut itsekään, että tällaista voisi tehdä."
Valmis jatkettu pöydän kansi näyttää palapeliltä, jossa jatkopalojen saumat erottuvat muusta pöytäpinnasta selvästi.
Puuseppä Teemu Karjalainen jatkoi työstämistä, ja häntä Hintsanen kiittää vuolaasti.
"Karjalaisen käsissä keskeneräinen tuote sai parhaan mahdollisen kohtelun."
Ensimmäiseen pöytään valmistettiin jatkopalat 6 millimetrin paksuisesta levymateriaalista, joka koostui vanerista ja MDF-levystä.
Pöytä on käytössä edelleen, mutta Hintsanen arvioi, että se on turhan painava. Jatkomekanismi osoittautui toimivaksi, ja Hintsanen haki sille hyödyllisyysmallisuojan, joka on patenttisuojan tapainen turva teknisille ideoille.
Suunnittelija halusi pöydästään kevyemmän ja alkoi etsiä jatkopaloihin parempaa materiaalia.
Kahden vuoden haku toi eteen pellolaisen yrityksen Potma-alumiinilevyn. Sen avulla seuraavan Ernestin jatkopalat painoivat alle yhdeksän kiloa.
"Se tuntui jo valmiilta. Malli oli tukeva ja kestävä, mutta ei liian massiivinen", Hintsanen sanoo.
Tämän version Hintsanen uskalsi viedä Habitareen kuluttajien katsottavaksi. Ernestille syntyi myös pikkusisko, Elli, jonka Hintsanen on esitellyt viime keväänä muun muassa Milanon messuilla.
Ihastunut palaute ilahdutti mutta ei saanut suunnittelijaa jättämään lapsiaan. Oli vielä parannettavaa, sillä Hintsanen haaveili jatkopalasta, joka olisi kuitenkin puuta. Sitä varten hän keksi hakea apurahaa huonekalusäätiöltä.
"Se on aika huonosti tunnettu taho, joka myöntää tukea huonekaluteollisuuden kehittämiseen", hän kertoo.
Kun Hintsanen tuli viime keväänä Milanosta, säätiöstä soitettiin. Oli myönnetty apuraha, jonka avulla suunnittelija voisi jatkaa tuotekehittelyä yhteistyössä UPM:n kanssa.
Viimeisin Ernest on tuon yhteistyön tulosta. Jatkopala on taas vaneria, kuten alussa, mutta paljon kevyempää.
"Nyt tuote on valmis", Hintsanen toteaa. Ensimmäisen luonnoksen synnystä tähän pisteeseen on vierähtänyt neljä vuotta.
Suunnittelijan ajatus on viimein ehtinyt seuraavaan työhön. Tuoleihin.
Artikkelin lähde Kaleva