Susanna Kemppainen Kaleva
Oulu Vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä paljastuneet lasten seksuaaliset hyväksikäyttötapaukset johtuvat osittain liikkeen rakenteesta, väittää tutkija.
Yhteiskuntatieteiden tohtori Johanna Hurtig on selvittänyt väkivallan, uskon ja yhteisön välisiä yhteyksiä vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä ja tullut siihen johtopäätökseen, että lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on ymmärrettävä seuraus yhteisön rakenteista.
"Kun tarkastelee väkivallan uhrien kokemusten kautta yhteisöllistä todellisuutta eli yhteisön oppia ja käytäntöä, huomaa, että hyväksikäyttöön eli yksilön oikeuksien riistoon kuuluvat elementit ovat osa yhteisön jäsenten arkea", Hurtig kuvailee.
"Odotus lapsen kaltaisesta luottamuksesta ja kritiikittömyydestä, suostuminen omia ajatuksia, hyvinvointia ja tunteita vastaan sotiviin asioihin, ajatus kyvyttömyydestä omiin moraalisiin valintoihin sekä itsensä ja heikompien puolustamisen uhkaavuus ovat kulttuurisia asioita, joita odotetaan kaikilta liikkeen jäseniltä", hän jatkaa.
Näiden odotusten eli vanhoillislestadiolaisen yhteisön erityispiirteiden vuoksi uskonnollisella yhteisöllä on merkittävä rooli väkivallan riskin tuottajana, ratkaisijana ja piilottajana. Tutkimus osoittaa, että liikkeessä esiin tulleissa hyväksikäyttötapauksissa ei ole kyse pelkästään yksittäisten tekijöiden pahuudesta.
"Uhreja on satoja, todennäköisesti tuhansia. Tapaukset sijoittuvat koko maahan kymmenille eri paikkakunnille toisistaan erillisiin sukuihin. Väkivaltakokemuksista ja niiden ratkaisuyrityksistä voi tavoittaa useita yhteisöön ja sen edustamaan uskonnolliseen yhteisöllisyyteen liittyviä pulmakohtia", tutkimuksessa todetaan.
Seksuaalisen väkivallan lisäksi tutkimus toi esiin lapsuuteen sijoittunutta fyysistä, hengellistä, henkistä ja rakenteellista väkivaltaa. Siinä tarkastellaan, miten väkivaltaa liikkeessä käytetään, miten sen esiintuloa ennakoidaan ja hallinnoidaan, miten väkivaltaan liittyvää tietoa kohdataan, kuinka uhreja autetaan sekä miten ja mihin tekijää yhteisössä ohjataan.
Hurtigin mukaan aineisto paljastaa yhteisöllisten valtarakenteiden merkityksen ja ristiriidan opetuksen ja käytännön toimien välillä. Liikkeen johdolla ja tietyillä näkyvässä tai vahvassa asemassa olevilla henkilöillä on yhteisön opin tulkintaoikeutensa vuoksi mahdollisuus määritellä kuinka väkivaltatilanteita ratkotaan. Tuossa joukossa on mukana myös ihmisiä, jotka ovat itse väkivallan tekijöitä.
"Tälläkin hetkellä liikkeessä toimii puhujina miehiä, jotka ovat käyttäneet lapsia seksuaalisesti hyväkseen. Heiltä on saatettu evätä puhujan oikeudet tekojen vuoksi, mutta oikeudet on voitu palauttaa myöhemmin takaisin, jos teot ovat esimerkiksi vanhentuneet rikosoikeudellisesti tai jos niiden tietoon tulemisesta on kulunut aikaa", Hurtig selittää.
Tutkimuksessa kuvatuista yli 150:stä lasten seksuaalisen väkivallan käyttäjästä noin viidenneksellä on, tai on ollut, auktoriteettiasema vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä. Lähes 30 puhujan lisäksi joukkoon on kuulunut liikkeen keskusjärjestön SRK:n johtokunnan jäseniä sekä valtakunnallisesti tai paikallisesti merkittävässä asemassa olevia lestadiolaisia.
"Vaikka liike antaa kuvan selkeästä väkivaltaa vastustavasta linjasta ja vaatii puhujiltaan nuhteettomuutta, sallii se käytännössä lapsia hyväksikäyttäneiden toimia liikkeen opin tulkitsijoina edelleen", Hurtig sanoo.
"Tämä on osoitus eräänlaisesta yhteisöllisestä rakas veli -järjestelmästä. Se osoittaa yhteisön valtarakenteita sekä tuottaa ristiriitaisuutta, jonka uhrit kohtaavat."
Johanna Hurtig toivoo, että tutkimus herättää erilaiset yhteisöt ja yhteiskunnan pohtimaan rakenteellisia piirteitä osana väkivallan vastaista työtä.
Vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä osa väkivallan muodoista ja kohtaamisen ongelmista on seurausta opetuksesta. Anteeksiantamukseen vedoten on voitu kiertää lakia ja väistää vastuuta, Hurtig sanoo. Tutkimus osoittaa yhteisölle, mitä opetuksen kohtia sen on syytä tarkastella.
Hurtig patistaa muuta yhteiskuntaa tarjoamaan liikkeelle apua yhteisönä ja näkemään myös valoisan yhteisöllisyyden kätkeytyneet varjopuolet.
"Jos yhteiskunta ei tunnista rakenteellisen tarkastelun ja yhteisöllisen vastuuttamisen tarvetta, toimii se samalla lailla kuin vanhoillislestadiolaisen yhteisön lasten kärsimyksen ohi katsoneet ovat vuosikymmeniä toimineet."

Artikkelin lähde Kaleva