Artikkelin lähde Kaleva
Antti Alanen & Olaf Möller (toim.): Citizen Peter. Like 2013.
Peter von Bagh (s. 1943) on jättiläismäinen hahmo suomalaisessa elokuvakulttuurissa.
Siinä määrin, että koko elokuvakulttuurista ei voi edes puhua ilman hänen yli puoli vuosisataa kattanutta toimintaansa kriitikkona, tietokirjailijana, elokuvantekijänä, kansainvälisenä verkostoitujana, Sodankylän filmijuhlien johtajana ja yleisenä elokuvan ihmeiden matkasaarnaajana.
Von Baghissa ruumiillistuu cinefilia eli filmihulluus, tuo uskonnollissävyinen vakaumus elokuvan totuudellisuudesta.
Hänen lanseeraamansa ilmaisu "elämää suuremmat elokuvat" kiteyttää tämän palvovan eetoksen. Von Baghin ylisanoja pursuileva, hurmoshenkinen ilmaisu on herättänyt paitsi ihailua, myös ristiriitaisempaa suhtautumista ja jopa parodiatulkintoja.
Von Baghin hurmoshengen kääntöpuoli on tympeä riidanhaluisuus, linnoittautuminen Filmihullu-lehden poteroon, josta käsin päätoimittaja kaarteineen tekee hyökkäyksiä milloin mitäkin oletettua vihollista vastaan.
Tämä lie peruja hänen kasvualustastaan, 1960-luvun kulttuuriradikalismista, jolloin hyökkäävät herjaukset ja laineiden nostatukset kuuluivat strategiaan.
Viime vuosikymmeninä eniten ovat isän kädestä saaneet turkulaiset, sosiologista lähestymistapaa edustavat elokuvatutkijat.
Nämä Filmihullu-kaartin piirteet eivät ole todellakaan tehneet mitään hyvää suomalaiselle kulttuurikeskustelulle.
Von Bagh harjoittaa myös tyypillistä sukupolvityranniaa, jossa oma nuoruus esitetään kaikinpuolisena kultakautena ja nykyaika vääjäämättömän rappeutuneena kelvottomine saavutuksineen.
Vaikka von Bagh on elokuvamies henkeen ja vereen, ei hän ole mikään yhteen asiaan jumittaja, vaan pikemminkin perinteinen renessanssi-ihminen, moniosaaja.
Elokuva on hänelle leikkauspiste, josta käsin tutkailla eri yhteiskunnallisia ja kulttuurisia ilmiöitä. Tämä monipuolisuus tulee hyvin esiin myös von Baghin 70-vuotispäiville tehdyssä juhlakirjassa Citizen Peter.
Siinä missä kollaasi, erilaisten kulttuuristen ainesten yhdisteleminen, on avaintekniikoita von Baghin omassa työssä kirjoittajana ja elokuvantekijänä, myös Citizen Peter rönsyilee lukuisten kirjoittajien toimesta aihealueesta toiseen.
Ystävät ja työtoverit kartoittavat kirjoituksissaan Petterin, kuten useimmat heistä kohdettaan kutsuvat, pyörryttävää toimeliaisuutta niin kulttuurikriitikkona, kansanvalistajana kuin elokuvantekijänä.
"Peter von Bagh on luonteeltaan dokumentaristi: hän näkee maailman luettavana kirjana, jonka sivuja hänen on pakko julkistaa elokuvana, kirjana tai jonkin muun median kautta", luonnehtii Ralf Långbacka.
Teoksen toinen toimittaja Antti Alanen puolestaan toteaa: "Elokuvahistorioitsijana Peter von Bagh kuuluu suurten pioneerien ja alkuaikojen jättiläisten heimoon yhtenä viimeisistä, jotka pystyvät kirjoittamaan moniosaisen yhden miehen elokuvan yleisen maailmanhistorian."
Von Baghin hankkeiden megalomaaninen laajuus ja vision pyrkimys kaikenkattavuuteen tuleekin moneen kertaan esille.
Erityisesti kunnianhimossaan muistetaan mainita Sininen laulu, sekä kirjan että tv-sarjan muodossa ilmestynyt läpileikkaus suomalaisen taiteen historiasta.
Von Baghin työ korkean ja matalan raja-aitojen purkajana ja suomalaisen populaarikulttuurin puolestapuhujana saa sekin huomionsa.
Ulkomaista näkökulmaa von Baghiin edustavat kirjan toinen toimittaja, saksalainen Olaf Möller sekä legendaarinen kriitikko Jonathan Rosenbaum, von Baghin essee-elokuvien ihailija.
Juhlakirja kun on, Citizen Peter on varsinainen selkään taputtelujen paraati, ja jossain vaiheessa tämä keskinäisen kehumisen kerho alkaa vähän tökkiä, varsinkin kun kohteen ja tämän ystäväpiirin ominaisuuksiin kuuluu se, että "olemme... haukkuneet ihmiset ja instituutiot ketään ja mitään haukkumisen arvoista säästämättä, sääliä tuntematta." (Harri Haanpää.)
Von Baghin piirteisiin kuuluu sentään myös humoristinen itsensä haukkuminen.
Ja kuten sanottu, positiivisten aikaansaannostensa perusteella tämä tarmonpesä on toki kirjallisen hurraahuutoja ansainnut.
Tero Vainio
Artikkelin lähde Kaleva