Artikkelin lähde Kaleva
Esko Aho Kaleva
Oulu Kun suuri ja mahtava Neuvostoliitto oli vielä voimissaan, suomalaiset kommunistit hakivat aatteen vahvistusta muun muassa Moskovan puoluekoulusta. Se oli arvostetuin oppilaitos alallaan.
"Kuluneiden vuosikymmenten ansiosta puoluekoulun totisen touhun ylle laskeutuu jo hieman koominen valaistus. Niin paljon hulvatonta ja absurdia tapahtui sekä koulussa että sitä ympäröivässä reaalisosialismissakin, että olisi sääli jättää kaikki tähän liittyvä täysin unohtumaan", kirjoittaa oululaisen Kansan Tahdon eläkkeellä oleva päätoimittaja Eero Matero.
Materon sarkastisella huumorilla kevennetty muistelmakirja Brežnevin opissa (Myllylahti) kertoo hänen Moskovan puoluekoulussa, virallisemmin Yhteiskuntatieteiden instituutissa, viettämästään ajasta 1978-1979.
Kirja julkistettiin kuluneella viikolla Oulussa.
"Tämä on ollut hyssytelty aihe, mutta se on kappale historiaa, joka osaltaan voi hiukan selittää historiaa. Vanhemmalle ikäluokalle, mahdollisesti mukana olleille tai poliittisesta historiasta kiinnostuneille, tuo aika on tuttua tai ymmärrettävää. Nuoremmille se lienee tuntematonta ja kummallista. Siksi liitin mukaan myös ajan kuvausta", Matero kertoo.
Kirjoittajalle ajankuvaan sukeltaminen oli kokemus sinänsä. Ouluun avattiin silloin ensimmäinen pizzeria. Uudessakaupungissa suunniteltiin tärpätillä käyvää Saabia.
"Oli Suomi, Neuvostoliitto ja Urho Kekkonen, joka niihin aikoihin esti maiden yhteiset sotaharjoitukset. Vaan kuka muistaa, että kaikki poliittiset nuorisojärjestöt yhdistivät voimansa estämään Sex Pistols -yhtyeen tulon Suomeen. Siihen sisäministeri Eino Uusitalo armollisesti tarjosi apua. Parin vuoden kuluttua koko rienayhtye hajosi."
Materon mielestä olisi ollut ylväämpää antaa kirjalle nimeksi Toimintani Moskovassa 1978-1979.
"Joku raja sentään pitää olla, vaikka Mannerheimia pilkataan ja Paavo Nurmesta tehdään narkomaani."
Työnimekseen kirja sai Moskovan unta, mutta siitäkin luovuttiin. Materolta olisi voitu kysyä, eikö se ollutkaan totta.
"Otsikossa Brežnevin opissa on historiallista särmää, vaikka pääsihteeri Leonid Brežnev, sellaisena kuin hänet muistamme, ei ollut mikään itäisen pallonpuoliskon Che Guevara tai millään tavalla lukemaan houkutteleva persoona."
Nykypäivänä kaikki eivät enää muista, mitä Brežnevin oppi käytännössä tarkoitti.
Brežnevin opista ryhdyttiin puhumaan Tšekkoslovakian miehityksen yhteydessä. Itänaapurin johdossa päätettiin, että Neuvostoliitolla ja laajemmin Varsovan liitolla on oikeus ja velvollisuus puolustaa olemassa olevaa sosialismia asevoimin.
Uusi kirja keskittyy Suomen ja Neuvostoliiton välisiin suhteisiin, Kekkosen aikaan, suomettumiseen, miltä kaikki näytti ja tuntui enemmistöläisestä näkökulmasta.
"Aihetta on tuskin vielä ammennettu loppuun. Suomen ja itänaapurin suhteet ovat parista kouluaineesta - historiasta ja maantieteestä - johtuen pysyvästi ajankohtainen aihe halusimme tai emme", Matero arvioi.
"Edesmenneen Suomen kommunistisen puolueen sisäiset säpinät ovat luotaantyöntävää historiaa. Niiden penkominen ei minua innosta. Taistolaisuuden dominanssista Suomen kulttuurielämässä ja politiikassa saavat kirjoittaa paremmalla asiantuntemuksella jotkut muut."
Perestroika oli voimaton eikä suurvalta kestänyt glasnostia. Materon mukaan Jeltsinin-Sinatran-oppi toi mukanaan rosvokapitalismin vaiheen. Putinin oppi nujersi mahdollisen Medvedevin opin.
"Synnytettiin ohjattu demokratia ja vallan vertikaali, jotkut puhuvat vallan anastuksesta."
Sosialismi lähti, suurvalta mureni, mutta Venäjän idea pysyy.
"Käsite ’lähiulkomaat’ edustaa Brežnevin oppia nykypäivänä, vai onko sittenkin kyseessä Lavrovin tai Astahovin-Bäckmanin oppi? Venäjän sotilasdoktriini joka tapauksessa sallii ja velvoittaa venäläisten etujen puolustamisen maailmanlaajuisesti."
Näitä aiheita Matero sanoo lähestyvänsä kirjassaan vain takaa päin historiasta käsin.
"Se ei tarkoita jylhää historiaa Kremlin muurin varjosta, vaan suurelta osin naurettavia, mitättömiä ja toivottavasti huvittavia pikkuasioita. Olen yrittänyt kirjoittaa avoimuuden, julkisuuden ja sananvapauden puolesta epä-älyllisyyttä vastaan. Jännityksellä odotan kommentteja kommunismin, Suomen virallisen ulkopolitiikan ja totuuden vastaisuudesta."
Kirjailija Jan Guilloun mukaan yleensä muistelmissa 65-vuotiaat miehet yrittävät todistaa olleensa oikeassa väittelyissä, joita kukaan ei enää muista.
"Ok, otan vähän syytä niskaan", sanoo Eero Matero.
"Ironista sanontaa mukaillen; mielipiteeni saattavat olla muuttuneet, muttei se tosiasia, että olen oikeassa."
Artikkelin lähde Kaleva