Artikkelin lähde Kaleva
Uuden musiikin lokakuu: Arhynalia. Tanssi Jouni Järvenpää. Tulindbergin sali 16.10.
Arhynalia-kokonaisuus osoitti elektronisen musiikin innoittavan nuoria säveltäjiä ja erityisesti miespuoleisia. Oulun konservatoriossa osaamisalan lehtorina toimiva Jukka Ruohomäki paketoi avaussanoissaan illan koosteen eräänlaiseksi opinahjonsa elektronisen musiikin retrospektiiviksi.
Ensimmäisenä kuultu Teemu Onteron Arhynalia Alpha (1998) on koulun studion oppilastöiden debyytti. Onteron työ ei ole tippaakaan temperoitunut vuosien saatossa, jos sitä vertaa vaikkapa samana vuonna syntyneen Jussi Perkkiön konserttiin tuomaan kahteen kantaesitykseen.
Perkkiön Ennen on hysteerisiltä taajuuksilta pinnan alisiin sukelteleva rauhaton vyörytys, joka saattaa jopa kommentoida lajitovereidensa häiriötaiteen olemassaolon oikeutusta. Perkkiön toinen uutuus Nyt puolestaan liikkuu vapautuneesti valtavassa tilassa, jonka laidoille edes mieli ei meinaa yltää. Hillitön kerroksisuus ja jaksojen laajat kaaret sekä lopun pitkä häivytys pitävät otteessaan.
Paavo Impiön Holter, Holter (2003) sekä Petri Sirviön ja Jukka Ruohomäen Burgeoise and Proletarians (2009/2012) huokuvat lämpöä ja paikoin jopa inhimillistä otetta konemusiikin usein kylminä säksättäviin suitsiin.
Illan kolmas kantaesitys, Marko Suorsan Mätäkuu, lihallistui tanssija Jouni Järvenpään tarkassa analyysissä jänteväksi musiikin ja liikkeen debatiksi.
Järvenpään laaja ilmaisurekisteri asettuu musiikin ärsykkeisiin välissä tietoisen alisteisesti ja seuraavassa räpäyksessä venyttäen kuulokuvan assosiaatiolaitoja omaan itselliseen suuntaansa.
Tanssijan taidokkaat ja äärimmäisen kirkkaat leikkaukset eleestä toiseen tai liikkeestä tunteeseen sekä kehon jokaisen solun kattava herkkyystila vangitsivat kokijan pysähdyttävään taikapiiriin.
Lisää tällaisia tanssin ja elektronisen musiikin törmäyksiä!
Petri Kauppinen
Artikkelin lähde Kaleva