Artikkelin lähde Kaleva
Pia Kaitasuo Kaleva
Oulu Siinä he taas ovat: Hente, Jomppe, Hantte, Kimppa ja Jumi. Raatin partiokolon pöydän ääressä. Vain Ake on poissa, tuonilmaisissa.
"Kolon katossa oli hylkeennahka", Hente muistaa. Jumi jatkaa: "Ja käpälälauta."
Tämän joukon partioajoista on kulunut melkoinen tovi eikä kolokaan ole enää oman lippukunnan, vaan Pohjan Veikkojen, jotka ystävällisesti päästivät miesjoukon muistelemaan puolen vuosisadan takaisia vanhoihin neliöihin.
Majava-vartion perustamisesta tulee huomenna, Aleksis Kiven päivänä, kuluneeksi 50 vuotta. Tuiran Toimenpoikien kolkkapoikina aloittaneet jannut ovat pitäneet jossain suhteessa yhteyttä kaikki nämä vuodet.
Aktiivisesti on kokoonnuttu taas vuodesta 2002 lähtien. On reissattu kaupunkeja tai menty maastoon verestämään vanhoja aikoja ja taitoja. Aulis ’Ake’ Leinonen ehti tallentaa monet muistot kuviin ja päiväkirjoihin.
Tämä tapaaminen vietetään tutustuen uuteen Ouluun. Välillä syödään ja annetaan kielten olla kerkeävinä. Agendalla on myös juhlamatkan, Pietarin-risteilyn, suunnittelu.
Majava-vartio meni mailleen 1960-luvun lopussa. Tilalle tuli opiskelua, seurustelua ja muuta. Toimenpojatkin muuttuivat virallisesti Toimareiksi. Yhdessä vietetty aika ei kuitenkaan unohtunut.
Kaikki kiittelevät kilvan niitä eväitä elämään, joita partiosta saivat. "Varmaan meidän jokaisen siviili- ja sotilasurassa näkyy partiolaisuus", Hannu ’Hantte’ Liljeblad sanoo.
Ryhmässä toimimiseen tuli rutiini jo poikavuosina. Samat opit ovat olleet oivat esimiestehtävissä.
Hannun työura kulki pisimpään pankkimaailmassa. Entinen liikepankin johtaja on ollut projektipäällikkönä kymmenen vuotta. Jukka ’Jumi’ Liikanen toimi Oulussa päiväkodin johtajana ja käsikirurgiaan erikoistunut sairaalalääkäri Jorma ’Jomppe’ Jokiranta asettui Lahteen.
Heikki ’Hente’ Kovalainen ja Kimmo ’Kimppa’ Hummasti ovat rakennusmestareina olleet tekemässä omaa ja vierasta. Heikin näpit ovat syvällä oululaisen asuntorakentamisen historiassa, Kimmo taas vietti 21 vuotta itänaapurin työmailla.
Tuiralaispoikien maailmat olivat jokseenkin erilaiset. Hantte ja Jumi olivat Kaarretien poikia, Hente, Jomppe ja Kimppa asuivat Toivoniemessä. Kaarretie oli työläisperheiden seutua, Toivoniemessä oltiin ylempää keskiluokkaa.
Jukka Liikanen muistaa käyneensä isänsä kanssa tiukan keskustelun partioon liittymisestä.
"Isä oli työmies Agan tehtaalla ja ajattelussaan kallellaan vasemmalle. Minä kuitenkin pidin pääni."
Hente on joukosta ainoa, jonka perheessä partio oli tuttu. Isänsä kun oli aikanaan partiolainen.
Heikin mukaan partioon veti sisäinen tarve olla tekemässä, oppimassa jotain. "Oltiin katsomassa ulospäin maailmaan."
"Luontevasti sopeuduttiin ja hitsauduttiin porukaksi", vartionjohtaja Hantte kertoo. "Olimme kantava voima koko Tuiran Toimenpojissa."
Pöydän ympärille pudotellaan sen joka laidalta pian mainio tarina toisensa jälkeen. On palava pukki ja paljon muuta.
Seurakuntien tilat Ylikiimingin Vasamolla tulivat hyvin tutuiksi. Hantte ja Kimppa muistavat kerran jopa vaeltaneensa sieltä kotiin Tuiraan.
Partiotaitokilpailuista riittää juttuja.
"Kerrankin yhdellä rastilla oli tehtävänä elävän kyykäärmeen mittaaminen", Hente selittää.
Jumille taas on jäänyt mieleen toisenlainen taidon osoitus.
"Piti kirjoittaa leirin yötunnelmista. Nokka nousi pystyyn, kun kuulutettiin, että Liikasen Jukka voitti!"
Joulupukkina toimimisesta tuli kunniatehtävä Majava-vartion kosseille. "Minä kuljin Henten perässä. Kun olin nuorin, minusta tehtiin tonttu", Jomppe muistelee. Hän korostaa pukkihomman opettaneen rutkasti järjestelmällisyyttä.
Kimpalle oli kerran käydä köpelösti.
"Asetuin lasten kanssa valokuvattavaksi kuusen ympärille. Talon rouva otti kuvaa ja komensi menemään aina vaan taaksepäin. Yhtäkkiä tämä parkaisi: ’Pukki palaa.’ Rouva sitten kursi nuttuani keittiössä kasaan, jotta saatoin jatkaa kierrostani."
Reteestä keskustelusta välittyy kiinnostava kuva takavuosien Oulusta. Sekin pistää selvästi esiin, että nuoruusvuosilta on jäänyt tärkeitä kokemuksia kuin pankkitalletuksia.
"Olimme silloin niin tiiviisti yhdessä ja tykättiin siitä. Ei tätä uutta putkea olisi muuten saatu aloitettua", Hannu Liljeblad toteaa ennen kuin alkaa vanhalla vartionjohtajan rutiinilla hoputtaa kavereitaan jatkamaan matkaa.
Artikkelin lähde Kaleva