Artikkelin lähde Kaleva
Arja Mikkola TEKSTI
jUKKA lEINONEN KUVAT
"Meillä pitää kaiken olla niin vimppasen päälle", sanoo Heidi Jaara ja venyttää sormissaan moitteetonta, pehmeään poronnahkaan uppoavaa saumaa. Kellertävä lierihattu keikkuu pian jonkun japanittaren hiuksilla.
Ompeleet, materiaalit, kuosit ja vetoketjut. Kaiken on täsmättävä prikulleen, kun ylelliset sisustustavarat ja asusteet lähtevät Limingasta maailmanmarkkinoille.
Toimistossa seinäkellot tikittävät Tokion, Pariisin ja Kempeleen aikaa.
Täsmällisyydestä on kiinni koko Balmuir-merkin menestys.
"Minä olen hirveän tarkka, mutta asiakkaat tykkäävät."
Ulko-oveen on kirjoitettu käsin paperille isolta kalskahtava nimi: Wheslyn Group. Muuta suureellista ei teollisuushallissa kivenheiton päässä Raahen tiestä sitten olekaan.
Ruskeat pahvilaatikot kasvavat korkeuksiin varastohallin hämärässä. Laatikosta pilkistää kuohkea, oranssi šaali, jota kiertää lohenpunainen nauha. Peitto on menossa Sisiliaan.
Luksus matkaa maailmalta tarkastettavaksi Liminkaan ennen lähtöään asiakkaille. Tuotteet valmistetaan perheyrityksissä. Niissä vaalitaan yhä intohimoa laatua kohtaan.
Esimeriksi Nepalissa alihankkija käyttää vain kaikkein kallisarvoisinta kašmirvillaa, joka nyppyyntyy mahdollisimman vähän.
Intialaista vesipuhvelia, suomalaisia poron- ja norjalaisia lohennahkoja, vuoden ikäisen angoravuohen ensimmäistä karvaa kid mohairia Etelä-Afrikasta.
"Jotakin ekstraa, mitä ei ole muilla."
Osaajia yrittäjä katsastaa vaikkapa käsityömessuilla Oulussa.
"Minulle on tärkeätä tietää, kuka ne tekkee."
Toimitusjohtaja Heidi Jaara puhuu leppoisasti seudun murretta. Hymy on lämmin ja nauru herkässä, mutta katse varppeillaan. Jenkki-pussi saa huutia työpöydältä ennen kuvausta.
Asu on varovainen, musta Andiatan housupuku ja beige kašmirhuivi. Samanlainen, eri väreissä, on kaikilla toimistossa. Väliin oma vientihitti villiinnyttää yrittäjänkin. "On minulla ollut jopa keltainen huivi", hän kertoo.
Uusi kausi jännittää aina, mutta enää Heidi Jaara ei valvo öitä. Messut Pariisissa ovat jälleen menneet hyvin.
"Nyt tämä kantaa."
Aluksi oma yritys oli vain ihana ajatus. "Rakastan hienoja materiaaleja."
Heidi Jaaran elämä oli hektistä, kun hän matkusti tarkastamassa Nokian tukiasemien alihankkijoita Aasiasta Afrikkaan. Reissut saattoivat kestää viikkoja.
Ostajana hän oppi, että jos nippelissä on vika, koko tuotanto pysähtyy.
Kuusi vuotta muistikirja täyttyi tuoteideoista ja oman osaamisen analyyseistä. Mieli teki taideteollisen korkeakoulun muuntokoulutukseen.
"Eihän minulla ollut rohkeutta."
Lentoon ideat lähtivät vasta, kun lääkäri antoi lapsettomuustuomion. Vuonna 2007, kun Nokian verkkopuoli yhdistyi Siemensin kanssa, Heidi Jaara otti lähtöpaketin ja alkoi kehittää yritystä ylimääräisessä makuuhuoneessa Kempeleessä.
"Yhdeksän kuukautta rakensin tätä ensin."
Oma operaationsa oli ylämaahenkisen Balmuir-nimen kehittäminen.
"Sukulaiset äänestivät, se meni sukkana läpi."
Heidi Jaara testasi kilpailijoiden tarjontaa Pariisissa, Tukholmassa, Frankfurtissa ja Helsingissä.
"Messuilla ei näkynyt sellaista, mitä me olisimme."
Ensimmäinen ulkomaanasiakas tuli vastaan Frankfurtissa ooppera-aukion kulmalla, juuri ennen luksusputiikkien Goethestrassea. Ikkunassa näkyi Pradaa, Miu Miuta ja kallista Bottega Venetaa.
"En minä enää, mutta silloin uskalsin: pimpotin ovikelloa."
Kauppias ihastui ikihyviksi kašmirhuiviin.
"Hän toisti kolme kertaa excuse me. Olisi pitänyt nostaa hintoja."
"Kotuahan se tullee, meijän äitiltä."
Sinikka-äidiltä tytär oppi kaiken käsitöistä. Äiti neuloi ja ompeli vaatteet nelilapsiselle perheelle.
Jälkipolvi sai valita mallit käsityökerholehdestä, niin itselleen kuin nukellekin. Joskus ostettiin Burda, josta löytyivät "pallohameet ja kaikki". Salaa Heidi ihannoi Pattijoen kangaskauppiaan Anita-tytärtä.
Uusi alku oli kuin paluu menneeseen. "Löysin elämänilon, joka minulla oli lapsena."
Eläkkeelle jäänyt äiti teki värikartat ja mallikappaleet. Tavarat tulivat autotalliin ja jokaiseen kynttilään solmittiin silkkinauhat.
Jouluna 2009 äiti menehtyi kolmessa viikossa syöpään.
"Äiti oli minun paras ystäväni."
Pariisiin piti lähteä ehkä 10 vuoden kuluttua.
"Kun äiti kuoli, päätin, että haaveet pitää toteuttaa nyt eikä joskus."
Usko oli lujassa ja taisi mukana olla ripaus suuruudenhulluuttakin, maksaahan Maison Objet -messumatka Pariisiin 50 000 euroa. Sitä varten kiinnitettiin talo.
"Kun lähtee, täytyy lähteä tosi tyylillä."
Kun ympärillä väkijoukot pystyttivät valkoiset hanskat käsissä vanhoja ja arvokkaita ranskalaisia, saksalaisia, italialaisia ja espanjalaisia merkkejä, vientiyrittäjä pakersi yksin pystyyn - kuin äiti rohkea Kempeleestä - näyttelyosaston hienoon neloshalliin.
Messuihin on panostettava, muuten ei tavaratalojen sisäänostajia tavoita.
"Sitä tunnetta ei voi kuvailla, kun ison japanilaisen tavaratalon sisäänostaja tulee omalle standille."
Asiakkaina ovat eturivin Isetan ja Takashimaya Japanista, Tsum Venäjältä, Ruotsin kuninkaallisten hovihankkija, kellovalmistaja IWC Sveitsistä, ikivanha Fortnum & Maison Lontoosta.
"Meidän asiakkaille on tärkeintä, että se tuntuu hyvältä."
Myös kilpailijoissa Balmuir herättää intohimoja.
"Hermès yritti ostaa meiltä huivia", Heidi Jaara kertoo yhtä hilpeänä kuin järkyttyneenäkin.
Diana Furstenbergin joukot suunnittelivat uutta sisustusmallistoa Balmuirin messuosastolla, ja Ralf Lauren Home kopioi nahkaremmein koristellun lasikynttelikön.
"Kai me olemme oikealla polulla."
Heidi Jaara katselee maailmankarttaa. Jos ehtisi merkata, niin nupin alle joutuisivat paitsi tärkeimmät vientikohteet Japani, Venäjä ja Sveitsi kuin myös Saudi-Arabia, Ukraina, Equador ja Nigeriakin.
"Pienihän se on tuo Tellus. Meillä on asiakkaita 42 maassa, vai onko niitä jo enemmän."
Jo seitsemän kymmenestä tilauksesta lähtee ulkomaille. Ruotsi ja Norjakin ovat vielä panostamatta.
Luksus ei kärsi suhdanteista. Taantuma on nyt kestänyt viisi vuotta, koko yrityksen olemassaolon ajan.
"Eihän tämä heleppoa ole. Ja toisaalta on, kun vain tekkee oikeita ratkaisuja."
Omista mukavuusalueista on ollut pakko luopua.
"Se on ratkaiseva päätös yrittäjälle ja kenelle vaan työntekijälle."
Kovin kasvun paikka oli ensimmäisen työntekijän palkkaaminen 2011. Henkilöstöjohtaminen tuntui vaikealta ja töiden delegointi huoletti.
"Miten tähän voi ottaa kettään, kun olen niin tarkka", yrittäjä mietti.
Kokemusta alalta ei ole tarjolla, ratkaisut tehdään tunteen varassa.
Nyt kid mohair -värimallien lomassa alkaa olla ahdasta. Puolet kuudesta työntekijästä on aloittanut aivan viime kuukausina, ja toimistossa vallitsee välitön, lähes riemukas tunnelma. Loppuvuodesta muutetaan isompiin tiloihin Oulun Ruskoon.
Omat matkat ovat vihdoin vähentyneet. Onneksi henkilökunta tykkää matkustaa.
Heidi Jaara on panostanut naistukiverkostoon. Nyt on myös helppo soittaa muillekin muotoilijoille, Minna Parikalle, Samu-Jussi Koskelle tai Lumen Bruno Beaugrandille.
Jos tulee ihan tenkkapoo, yrittäjä kilauttaa Business Oululle.
"Siellä on paljon hyviä tyyppejä ja koulutukset älyttömän hyviä."
Välillä luettavaksi tulee myös toisten liiketoimintasuunnitelmia. Yritysideoiden realistisuutta ei voi testata liikaa: "Tämä on aika kova laji."
Jämähtää ei saa, joten päätuotekehittäjä varaa aikaa palautumiselle. Talossa Kempeleen pellonreunassa on elämä rauhoitettu, myös televisiolta. Videoita katsellaan joskus.
Ehtiessään Heidi Jaara vetäytyy ottamaan perspektiiviä mökille Oulujärvelle puolisonsa kanssa.
"Hän on kuin puu, johon nojata", vaimo sanoo Juha Jaarasta.
Mies, jonka kanssa hän on pitänyt yhtä 15 vuotta, on nykyään Wheslyn Groupin hallituksen kokopäivätoiminen puheenjohtaja.
Lapsettomuuskin on osoittautunut ohimeneväksi. Kotijoukkoihin kuuluu kaksi pikkuista.
Keväällä puoliso lahjoitti syntymäpäivälahjaksi terassilautan. Köydet irti, grilli päälle ja perhe lipuu tavoittamattomissa aurinkotuoleissa. Keskellä järvenselkää voi sitten saada inspiraation vaikka uuteen monivärikašmiriin.
On vain otettava elämä omiin käsiinsä.
"Onni luo lissää onnea", Heidi Jaara sanoo: "Minusta tuntuu, että minä paranen koko ajan."
Artikkelin lähde Kaleva