Artikkelin lähde Kaleva
Raimo Pirttikoski Kaleva
Oulu Metsän keskellä Oulun Hiirosessa on hiljaista. Kaupunki kohisee jossain kaukana, poluilla ei patikoi kukaan. Aurinkokin pinnistää pilviverhon takaa.
Oululaisille arkeologeille aamu on silti ankea. Jari-Matti Kuusela ja Ville Hakamäki Oulun yliopistosta huomaavat heti, että Tahkokankaan rautakautiseen kalmistoon on kajottu.
"Tässä on tehty tuhoa, tuotakin on hajotettu. Tämä suurin hauta oli paljon massiivisempi. Näissä kivet olivat rinkeinä", Kuusela kertoo kulmat kurtussa.
Röykkiöhautoja tiedetään tongitun luvatta jo viime vuonna. Alueella on nähty metallinpaljastimien kanssa heiluvia amatöörejä myös tänä syksynä.
Kuuselaa ketuttaa. Aurinkokin palaa pilveen.
Ensi vuonna tohtoriksi väittelevää Kuuselaa sapettavat eniten yhdeksästä röykkiöhaudasta suurimman, vielä tutkimattoman haudan kärsimät vahingot.
"Vandalismia tämä on, ilkivaltaa ja ajan haaskausta. Tällaista tekevät ovat idiootteja. Se on sama kuin töhrisi patsaita keskustassa", Kuusela puhisee.
"Turha näitä on muiden kuin tutkijoiden penkoa, ei täältä mitään aarteita löydy. Jos sellaisia tämän aikakauden haudoista löytyisi, niin se olisi aivan ainutlaatuinen poikkeus."
Miehet muistuttavat, että kiinteisiin muinaisjäännöksiin kajoaminen on rikos. Löydöistä pitäisi ilmoittaa viranomaisille.
"Kohteita tuhoutuu eniten maata muokattaessa. Sakot eivät ole riittävä pelote, varsinkaan yrityksille", Kuusela sanoo.
"Kannattaisi myös muistaa, että kyse on hautapaikoista, joita kaikkien on syytä kohdella kunnioittavasti."
Niin sanotusta Tahkokankaan kiviröykkiökohteesta pro gradunsa jo tehnyt, arkeologiksi juuri valmistunut Hakamäki näyttää ylpeänä piirroksia ja kuvia kalmistosta viime syksyltä.
Puolentoista kuukauden kiihkeät kaivaukset olivat paikalla ensimmäiset, vaikka kohteesta tiedettiin jo 1980-luvulla.
Osa haudoista oli piilossa turpeen alla, jotkut näkyivät kuoppina kivikossa.
"Monista löytyi kivistä ladottuja nelikulmaisia arkkurakenteita, jotka pyrimme säilyttämään mahdollisimman ehjinä. Kaikkiin emme koskeneet", kaivauksia johtanut Kuusela toteaa.
"Sikälikin tämä on kaunis kohde. Hyvin harvoin törmätään röykkiöihin, joissa on näin hienot rakenteet."
Hiljainen Hakamäki myhäilee olevansa samaa mieltä. Kaivausmuistot ja innostus asiaan alkavat ajaa tuohtumuksen edelle.
Hakamäen mukaan latomusten arvioidaan olevan peräisin esiroomalaiselta rautakaudelta 2 300-2 400 vuoden takaa. Haudat ovat tuolloin sijainneet saaressa Oulujoen suistoalueella.
Esineitä, luita tai mitään muutakaan tarkemmin ajoitettavaa haudoista ei löytynyt. Yhdestä paljastui palanen piikivisestä työkalusta.
"Siinä näkyy työstön ja kulutuksen jälkiä. Se on todennäköisesti kaavin, jota on voitu käyttää nahkojen puhdistamiseen", Kuusela kertoo.
Hautojen läheltä ei ole löytynyt merkkejä asuinpaikoista. Kuuselan mielestä sillä, keitä haudatut kenties olivat, ei ole järin suurta merkitystä.
"He olivat ihmisiä, jotka elivät täällä, se riittää. Todennäköisesti he söivät pääasiassa kalaa ja jonkin verran riistaa. Viljely tuskin oli täällä elinkeino."
Arkeologit harkitsevat tulevansa kohteelle uudestaan paremmalla ajalla korjailemaan vahinkoja. Lisätutkimuksia ei tällä hetkellä pidetä tarpeellisina.
"Olen aika tyytyväinen. Tämä on nyt saatu tutkittua ja dokumentoitua varsin hyvin", Kuusela sanoo.
Kuuselan mukaan jo löydetyistäkin muinaisjäännöksistä kyetään Suomessa tutkimaan tarkemmin murto-osa. Kaivauksista suurin osa on pelastuskaivauksia viime tipassa.
Varsinkin isot tutkimuskaivaukset ovat rahapulan vuoksi harvinaisia. Hiiroseen arkeologeja auttoi Suomen Kulttuurirahaston 22 000 euron apuraha.
Viimeisenkin haudan katsastettuaan miehet ovat jo vähän paremmalla tuulella. Kannatti käydä, molemmat toteavat.
"Pelkäsin pahempaa. Useimpien hautojen muoto on sentään säilynyt", Kuusela arvioi.
"Riskeistä huolimatta on hyvä, että tällaisista kohteista tiedotetaan ja ihmiset voivat niitä ihailla. Ne ovat kuitenkin meidän kaikkien omaisuutta."
Artikkelin lähde Kaleva