Artikkelin lähde Kaleva
Satusetä Topelius kasteli sulkakynäänsä myös kauhuromantiikan pullossa. Linnaisten kartanon viheriä kamari on Suomeen perähikiälle sijoittuva versio goottilaisesta kauhuklassikosta.
Taustalla taitaa kummitella lajin esi-isä, Orfordin jaarlin Horace Walpolen romaani Otranton linna, jonka tämä kirjoitti 1764 gotiikkaa edustaneen talonsa inspiroimana.
Topeliuksen teksti kehii mystiikkaa asessori Jaakko von Littowin rakennuttaman oudon aateliskartanon ympärille.
Ohjaaja Janne Kuustie näki lapsena Valentin Vaalan ohjaaman kauhean huonon elokuvaversion, mutta pelkäsi ja jännitti silti.
Nyt Kuustie ja Taide- ja mediapaja Wankkurin nuoret tekevät näyttämöllä selvää von Littowin suvun kirouksesta, väkivaltaisista karmivista tapahtumista ja aaveista.
Topeliuksen 200-sivuinen romaani on kiteytetty reiluun tuntiin. Esitys on hirveän, hirveän halpistuotanto ja yliluonnollisen kekseliäs. Katsojan niskavillat nostetaan pystyyn ihan konkreettisesti.
Ilahduttavaa on työpajanuorten tekemisen asenne. He työskentelevät kurinalaisesti ja heittäytyen. On opittu, että teatteri on sekä yksilö- että ryhmälaji.
Vaikea uskoa, että esitys on koottu kolmessa viikossa.
Mitä on Suomen aateli? kysyy näytelmän Kapteeni (Petri Piirainen). Kysymystä sietää pohtia myös tämän päivän Suomessa ja etenkin kunnallisvaalien alla.
Muuten Linnaisten kartanon mysteereihin on paras suhtautua ronskilla halloween-asenteella.
Ryhmä hulluttelee villisti ja törmäyttää 1800-luvun aatelisten kotkotukset 2000-luvun mainosmaailman lumetodellisuuteen ja ikuiseen hyödyn tavoitteluun.
Kauhugenre näkyy upeasti Anu Kuustien ja Annika Nykäsen puvustuksessa. Asujen väriskaala liikkuu harmaasta mustaan, valkeat pitsit ja kankaalle maalatut vaaleat kuviot hohtavat hämärässä. Erityisesti ällistyttää instant-tuotannon asujen linjakkuus.
Useat nuoret esiintyjät ovat löytäneet itselleen parhaiten istuvan tavan näytellä mustavalkoisesti: joko voimakkaasti ilmehtien ja elehtien tai katatonisesti ja vähäeleisesti artikuloiden niin kuin Kaappi (Tuomas Pääkkö).
Elias Helmisen eversti on viiksekäs ja konservatiivisen vakaa. Pilvi Hyvärin Anna-tyttäressä on kätketysti idullaan pidätelty kateus ja mustasukkaisuus. Siiri Sirviön Ringa on näyttämöllä yhtä raikas kuin Topeliuksen romaanin tuulitukka.
Eetu Viita loikkii Arkkitehdin roolissa iloisesti kuin Anttila kesähuumauksessa Tapio Rautavaaran kappaleessa.
Salla Laurila tekee yhdeksänkymppisen Justiina-tädin kipakalla otteella, ja Radwan Asad on uskottava ulkomaisena valekreivinä. Lisäbonus on hyödyntää hänen omaa äidinkieltään.
Nuorten työpajatoimintana tehty esitys ei ole mitään valeteatteria.
Pyhäinpäivän alla on oiva aika liikutella vainajahenkiä.
Symbolisesti ja karnevaalihengellä tiimi pukee Topeliukselle aikuisten satusedän viitan ja vaihtaa kiharapään paikalle irvistävän kurpitsan.
Kannattaa käydä katsomassa. Varsinkin jos Topeliuksen kauhu on tuntematonta.
Eeva Kauppinen
Artikkelin lähde Kaleva