Myös Anttilan Pyhiinvaeltajan päiväkirja on ajallisesti laaja kokonaisuus. Näyttelyn vanhimmat kuvat ovat 1980-luvun puolivälistä, uusimmat vuodelta 2008. Kuvien Intia poikkeaa suuresti niistä kaoottisista suurkaupunkinäkymistä, joita maasta usein esitetään. Anttila liikkuu pääasiassa maaseudulla, paikoissa joissa tuntee viihtyvänsä.
Hänen kuvissaan kaikki tapahtuu jaloin ja käsin, konkreettisesti: ihmiset kulkevat jalkaisin ja kantavat tavaransa käsissään tai päänsä päällä, ja sama käsillä tekemisen tuntu jatkuu myös Anttilan omassa työskentelyssä. Hän kuvaa filmille, vedostaa itse ja valmistaa kuvilleen myös kehykset kalkkikivestä, liima-aineista ja pigmenteistä. Kaikesta tästä välittyy rakkaus sekä kuvauskohteeseen että omaan työhön.
Matkallaan, jonka teki tyttärensä kanssa Narmadajoen vanhaa pyhiinvaellusreittiä pitkin, Anttila joutui todistamaan armottoman ahneuden aiheuttamia tuhoja, kun tuhansien kylien elämä hukutetaan valtavien patoaltaiden alle. Näyttelynsä loppusanoissa Anttila omistaa kuvansa kaikille niille, jotka ovat joutuneet muuttamaan pois patojen tieltä.
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>