Tarjolla on harvinaista herkkua: venäläis-ranskalaisen kirjailijan
Elämän musiikki on kertomus miehestä, jonka elämälle Stalin ja Hitlerkin antavat ihan uudet nuotit.
Kertomus leikkautuu välillä nykyhetkeen, jossa istutaan Moskovan-junassa. Berg keskustelee romaanin minäkertojan kanssa.
Minäkertojalla on näytelmässä nimi Andrei ja ammatti kirjailija. Hänet on siis paikannettu Andreï Makinen alter egoksi, omakuvaksi. Andreita esittää
Muutenkin dramatisoija Jussi Helminen on ottanut romaanin vahvasti ja taidokkaasti hyppysiinsä. Hän on löytänyt Makinen sävelen ja muuttaa löytönsä yhdessä ohjaajaparinsa Arja Petterssonin kanssa ääniksi, musiikiksi, kuviksi, kohtauksiksi.
Toteutus on visuaalisesti vaikuttava, kekseliäs, tiivis ja ekonominen. Se on kuin sarjakuva, jossa koko sanoma ei ole puhekuplassa vaan tapahtumat imevät merkityksiä ympärille piirretyistä yksityiskohdista ja näyistä.
Äänet ovat draaman jatke: venäjäksi annetut kuulutukset, päiden yllä jyrisevä ilmahyökkäys, preparoidun pianon kilkahdukset. Kasvottoman väkivallan olemus kiteytyy kuulokuvassa, kuinka kyydittäjien aseinaan käyttämät hiekkasäkit tömähtävät ihmisruumista vasten.
Elämän musiikkia kannattaa herkistyä kuuntelemaan. Tietysti myös Makinen kieltä ja ajatuksia: kuinka oikullisesti ja säälimättömästi elämä pelaa paradokseilla.
Esitys on musiikkia korville ja silmille valaistusmestari
Kuningasidea on tuoda tarinaan pianisti
Reija Hirvikosken lavastus ilmentää esityksen kantavaa ideaa pirstaleisuudesta, haavoittuvuudesta ja rikkinäisyydestä. Näyttämölava on haljennut kolmeen osaan. Aaltopahvilla päällystettyjen palojen väliin jää rotkoja ja kuiluja, joista saa teitä, piilopaikkoja, juoksuhautoja.
Se on myös päähenkilön sielun tila: Aleksei Bergin elämä on sirpaleina.
Päähenkilöä esittävä Risto Tuorila on vakavamielinen homo sovieticus. Hän tekee roolin vankasti ja kiihkoilematta. Tuorilalle on jätetty erittäin vähän aikaa ja tilaa kuvata päähenkilön tunteita: viiltävää pakokauhua, jäätävää pelkoa ja epätoivoista rakkautta. Siksi hän ei yllä liikuttamaan tunteita yhtä voimakkaasti kuin lukukokemuksena.
Näyttelijät Janne Raudaskoski ja
Näytelmä on niin kansoitettu, että on vaikea uskoa sitä kolmen näyttelijän urakaksi. Lisänä on neljä venyvää avustajanäyttelijää.
Kun romaani on puristettu kahteen tuntiin, tarinaa joudutaan kiiruhtamaan, juoksuttamaan. Jos ei ole lukenut Makinen romaania, kärryillä pysyminen vaatii intensiivistä katselua ja kuuntelua.
Elämän musiikki on helmi pienen näyttämön ohjelmistossa.
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>