Haapajärven tehtaan käyntiinlähtö ontuu

Flextronics-konsernista kumotaan kuitenkin huhut aikeista sulkea tehdas

Ilkka Lappalainen

HAAPAJÄRVI Kaupungin voimakkaalla rahallisella tuella pystyyn noussut ja nyttemmin Flextronics-konserniin kuuluvan Ojala-yhtymän Haapajärven tehdas ei ole lähtenyt käyntiin niin kuin tehdasta suunniteltaessa kuviteltiin.

”Käynnistysongelmia on ollut”, myöntää henkilöstöpäällikkö Pentti Pikkupeura Flextronicsista. Vaikeudet johtuvat hänen mukaansa alan epävarmuudesta, jota ei osattu arvioida silloin, kun tehdasta alettiin puuhata.

Kun Flextronics hiljattain ilmoitti sulkevansa Oulun tehtaan, levisi huhu vasta toimintaansa käynnistelevän Haapajärven tehtaan kiinni panemisesta.

Kesällä lopetettiin työt niin ikään tuotantoaan aloittelevassa Piippolan tehtaassa, joka Haapajärven tehtaan tavoin siirtyi Flextronicsin suojiin sen ostettua Ojala-yhtymän alkuvuonna.

Epävarmuutta on ollut omiaan lisäämään tuotannon siirtelyt Haapajärveltä Kannukseen sekä työntekijöiden heittelyt, milloin Kannuksen, milloin Oulaisten tehtaalle.

Pikkupeura huomauttaa, että Piippolaan kaavailtu työkaluvalmistus siirrettiin Haapajärvelle ja sinne on tuotu töitä myös yhtymän Hämeenkyrön tehtaalta.

Haapajärven tehdasta ei näillä näkymin olla sulkemassa. Se väkimäärä - 60 henkilöä -, minkä tehdas työllistää tänään, vastaa tuotannon nykyistä määrää. Pikkupeuran mukaan Haapajärvellä tehdään sinne kaavailtuja tuotteita parhaillaan sekä niin sanottuja protosaroja isoille asiakkaille.

”Siellä on meneillään useampi projekti. Vaikea sanoa, miten se lisää nuppilukua. Nuppiluku ei kuitenkaan nouse samassa suhteessa kuin tuotanto kasvaa”, hän arvioi työvoiman kehitystä.

Suuri kysymys kaupungille

Haapajärven kaupungille Flextronicsin kehitys on suuri kysymys, sillä kaupunki sijoitti 25 miljoonaa markkaa tehtaan rakentamiseen: 15 miljoonaa omaa rahaa ja 10 miljoonaa markkaa Vattenfallilta Revon Sähkön osakkeiden myymisen yhteydessä saamiaan ”lahjarahoja”.

Tällä rahalla Vattenfall osti vaa'ankieliasemassa olleen Haapajärven puolelleen kamppailtaessa Revon Sähkön osakkeiden omistuksesta.

Haapajärvi antoi kaikkiaan 25 miljoonaa markkaa Ojala-yhtymälle ehdolla, että se rakentaa paikkakunnalle tehtaan, joka työllistää 100 ihmistä vuoden 2003 loppuun mennessä. Siihen saakka raha on korotonta ja lyhennyksistä vapaata lainaa. Mikäli ehto täyttyy, se muuttuu avustukseksi.

Haapajärven kaupunginjohtaja Asko Järvinen on levollisin mielin, vaikka tehdas ei ole lähtenyt käyntiin odotetulla tavalla. Hän uskoo, että se teknologia, johon tehtaan toiminta rakentuu, tulee kantamaan tulevaisuudessa.

”En ole huolestunut, etteikö tällä tehtaalla olisi tulevaisuutta”, Järvinen lausahtaa.

Siinä tapauksessa, että Flextronics päättääkin lopettaa toiminnan Haapajärvellä, kaupunki uskoo Järvisen suulla saavansa rahat takaisin. Onhan Flextronics maailmanluokan yritys, joka niittää kasvavaa voittoa kaiken aikaa.

Lisää koulutusta tarvitaan

Työvoima- ja elinkeinokeskus on kouluttanut Flextronicsin Haapajärven tehtaalle tähän mennessä kolmisenkymmentä työntekijää, joista suurin osa on saanutkin työpaikan tehtaalta. Tällä hetkellä ketään ei ole työvoimakoulutuksessa.

Mikäli Haapajärven tehtaan aiotaan saavuttavan sellaiset mittasuhteet, mitä sille alunperin kaavailtiin, lisää koulutusta tarvitaan.

”Tämän tyyppisiä valimoita on Suomessa vain pari kolme muuta. Markkinoilla tarjolla oleva väki ei ole kovin runsas. En tiedä, onko alue kovin kiinnostava etelän horisontista katsottuna”, Pikkupeura toteaa.

Haapajärven tehdas on alipainevaluyksikkö, jossa tehdään painevalutuotteita pääasiassa elektroniikkateollisuuden tarpeisiin.

Kuinka käy? Flextronicsin suljettua tehtaansa Piippolassa ja ilmoitettua Oulun tehtaan lopettamisesta, Haapajärvellä on herännyt pelko sinne vasta rakennetun tehtaan tulevaisuudesta. Käyntiinlähdön hitaus on ollut omiaan lisäämään epävarmuutta.

Ilkka Lappalainen

Epävarmuutta Flextronicsin ympärillä

Flextronics-konserni on Singaporessa pääpaikkaansa ja Yhdysvalloissa pääkonttoriaan pitävä pääosin amerikkalaisomistuksessa oleva maailman toiseksi suurin elektroniikan sopimusvalmistaja.

Konsernin palveluksessa on noin 75 000 työntekijää, joista Suomessa 1600. Toimipaikat Suomessa sijaitsevat Hämeenkyrössä, Tampereella, Helsingissä, Oulussa, Sievissä, Kannuksessa, Oulaisissa ja Haapajärvellä.

Tammikuussa sieviläislähtöinen Ojala-yhtymä myytiin Felxtronicsille.

Ojala-yhtymän vasta valmistunut Piippolan tehdas suljettiin syyskesällä. Tehtaalla oli 11 työntekijää. Kunta antoi 4 miljoonaa markkaa tehtaan rakentamiseen ehdolla, että vuoteen 2003 mennessä tehdas työllistää paikkakunnalla 20 ihmistä.

Flextronics kertoi sulkevansa ensi vuoden tammi-helmikuussa vuonna 1997 rakennetun Oulun tehtaan, jossa on 130 työpaikkaa ja tarjoavansa työntekijöille mahdollisuuden siirtyä Oulaisten tehtaalle.

Lokakuussa tuli julki Flextronicsin aikomus luopua Ojala-yhtymään kuuluvasta Sievin suodatintehtaasta, jossa on työssä 56 ihmistä. Suodatintehtaan myymisestä takaisin Ojalan perheelle neuvotellaan.

Ruotsalainen Ericsson siirsi matkapuhelinvalmistuksensa Flextronicsille. Kesän lopulla Flextronics ilmoitti irtisanovansa 1 500 työntekijää Ruotsin tehtailtaan.

Lähde: IL

Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva