Minkki on veikeä häkissäkin

Lasse Vasankari noudattaa Himanka-poikien mottoa ”älkää tarhatko häkkiä, vaan minkkiä”

Ilkka Lappalainen, teksti ja kuvat

KESKEN keskustelun turkistarhaaja Lasse Vasankari, 26, valpastuu. Minkkihäkistä kuuluu parkaisun omaista ääntelyä. ”Mikä siellä hälisee?” hän kysyy ja juoksee kahden varjotalon väliin. Puhuu elukoille jotain ja palaa takaisin keskelle tarhapihaa.

”Ne kisuaa. Odottavat ruokaa. Minkin ruoka tulee tänään vähän myöhemmin.”

Eläimet ehtivät jo odotella aamupalaa tarhaajan pyörittyä pikkutraktorillaan alueen toisella laidalla tarjoilemassa ketuille evästä. Ne ovat tottuneet tiettyyn rytmiin. Ruoka tarjoillaan kolmesti päivässä kutakuinkin samaan aikaan. Elämänrytmi on tasainen.

Minkkihäkeissä on jatkuva vipinä ja säpinä. Useimmat näistä uteliaista eläimistä ovat liikkeellä koko ajan ja katsovat pienillä pistävillä silmillään ihmistä kuin houkutellakseen leikkikaveriksi. Ne päästelevät vaimeita ääniä, livahtavat välillä häkin kyljessä olevaan koppiin ja pomppaavat taas kuin kumiukot pystyy katsomaan, mitä mielenkiintoista ympärillä tapahtuu.

Muistilehtiön on kova sana tänään. Kun sen panee häkin kulmalle, minkki nousee seisomaan seinää vasten ja nuuhkii sitä. Naapurihäkissä nousee pää ja toinen ikään kuin viestiksi siitä, että näytä meillekin.

”On ne mukavia. Eivät ne pelkää. Eipä suurta eroa ole, on eläin kuin eläin. Niillä on samanlaiset tarpeet. Samanlaiten niihin kiintyy”, tarhaaja juttelee ja kertoo välillä ”praatailevansa” tai töitä tehdessään laulelevansa elukoille.

Lasse Vasankari innostui alasta oltuaan palkollisena eräällä tarhalla. Aikansa pähkäiltyään kotiväen kanssa, hän päätti perustaa veljensä Erkin kanssa turkistarhan kotikonnuilleen Kalajoen Vasankariin nelisen vuotta sitten.

Kummallakin veljeksistä on myös toinen työ: isoveli käy Junnikkalan sahalla ja Lasse hoitaa kotitilaa, jossa pidetään lypsykarjaa.

”Töitä tehdään porukalla. Perhe auttaa - isä, äiti ja sisko. Tämä maalaiskulttuuri on tällaista, että kaikki tekevät. Erkin lapsetkin ovat mukana; oppivat ja auttavat mielellään. Erkin vaimo tässä kovimmalle joutuu, kun Erkki tulee aina työpäivän päälle tänne. Sitähän tämä on. Mutta tämä on mukavaa.”

Eläinten hyvinvointi on nuorelle tarhaajalle kaiken a ja o.

”Eläimiä hoidetaan niin hyvin kuin voidaan. Koko ajan resurssien mukaan yritetään parantaa eläinten oloja. Jos eläin voi huonosti, se näkyy tuloksissa ja silloin mekin voimme huonosti”, hän sanoo ja esittelee minkkihäkeille vedettyä juomasysteemiä, joka pitää juomaveden lämpimänä läpi talven.

Hän myöntää, että parantamisen varaa on. Osa vanhemmista, käytettynä ostetuista häkeistä pitäisi korvata suuremmilla, pari silmää korkeammilla häkeillä. Lantapohja tehdään paremmaksi ensi kesänä. Koko ajan rakennetaan uutta sitä mukaan kun liikevaihto antaa myöden.

Ketut ovat saaneet makuualustat ja näyttävät oppineen lekottelemaan niiden päällä. Häkeissä on purupuita, joista eläimet ovat nakertaneet taideteoksiaan.

Veljesten tarhalla on tällä hetkellä tuhatkunta kettua ja tuplamäärä minkkejä. Jos kaikki menee piirustusten mukaan, eläinkunta kasvaa puolella, ja minkeille tehdään halli. Kovaa vauhtia yleistymässä olevan hallikasvatus koetaan paitsi hyväksi eläimille myös ystävälliseksi ympäristölle.

Himanka-veljeksillä, naapurin miehillä, on ollut suuri vaikutus Lasse Vasankarin tarhaajanuran alulle. Jos jotain ei ole tiennyt, on vain mennyt veljesten luo, heiltä on saanut hyviä neuvoja.

Heidän mottoaan ”älkää tarhatko häkkiä, vaan minkkiä” noudattaen on opittu käsittelemään eläimiä eläiminä.

”Toiselta tarhaajalta saa parhaat neuvot”, sanoo tämä Kannuksen maatalousoppilaitoksessa turkistarhausta opiskellut mies.

”Kateuskin on terveellä pohjalla”, hän tokaisee tarhaajien suhteista ja nauraa päälle.

Turkistarhauksen ympärillä käytävä keskustelu alan mahdollisesta lakkauttamisesta vetää vakavaksi. Tarhauksen merkitys Pohjanmaalle on suuri. Vasankari rinnastaa sen tietotekniikka-alan merkitykseen Oululle. Neljä viidestä turkistarhasta Suomessa sijaitsee Pohjanmaalla. Ja vientitulot vuodessa ovat puolentoista miljardin markan luokkaa.

Jos tarhaus lopetetaan, Vasankari sanoo, että hänen pitäisi kävellä navettaan ja taluttaa lehmätkin pois. Yleisesti käytössä olevissa ja hyväksytyissä parsinavetoissa lehmillä kun ei ole liikkumatilaa sen enempää kuin minkillä tai ketulla häkissä.

”Jostain se on lehmäkin jalostettu”, hän heittää ja muistuttaa turkistarhausta harjoitetun Suomessa jo satakunta vuotta.

Hän ei osaa edes kuvitella, miten ne lähes parituhatta tarhaajaa ja lähes kymmenen tuhatta tarhauksesta välillisesti toimeentulevaa ihmistä työllistettäisiin, jos tarhat pantaisiin kiinni.

”Ei tätä voida lopettaa. Lopettaminen olisi katastrofi. Turkiksia on maailman sivun ollut ja tulee olemaan. Sehän merkitsisi vain, että turkistuotanto siirtyisi Venäjälle tai muihin vastaaviin maihin, missä eläinten olot ovat varmasti huonommat kuin meillä. Täällä alaa on sentään kehitelty pitkään.”

Lasse Vasankarin puhelin pirisee. Monta valkoista, mustaa ja harmaata minkin päätä nousee häkeistä katsomaan, miksei mies jo vastaa.

Vili, karhun kokoinen kaukaasianpaimenkoira, joka vahtii tarhan rauhaa yötä päivää, murahtaa nyt malliksi, ja jatkaa lokoista oloaan huoltorakennuksen kulmilla. Vettä tihuuttaa ja päivä on pimeä.

”Eivät nämä pelkää”, Lasse Vasankari sanoo ja pitää kettua sylissään kuin sylikoiraa ainakin.

Ilkka Lappalainen

Minkit ovat uteliaita ja seurallisia - häkissäkin.

Ilkka Lappalainen

Ketut katsovat hieman varauksellisesti outoa vierasta.

Ilkka Lappalainen

Artikkelin lähde Kaleva