”Eivät kaikki poliitikot aja omaa etuaan”

60-vuotias

Arja Alakontiola Oulussa.

Kohta kolme vuosikymmentä järjestötyön ja kunnallispolitiikan parissa viettänyt Arja Alakontiola on aina ärtynyt yhdestä pienestä seikasta. Hän haluaa muistuttaa, ettei pidä kuvitella poliitikkojen olevan roistoja, jotka eivät tiedä mistään mitään. Läheskään kaikki poliitikot eivät aja omia etujaan, hän painottaa.

”Kaikissa puolueissa valtaosa on ihmisiä, jotka haluavat tämän yhteiskunnan parasta. Siksi he siellä hääräävät.”

”Mutta on muistettava, että politiikassa vaikuttavat kovat ristipaineet ja että yksin ei saa aikaiseksi mitään. Yhteen aikaan hyvääkin ehdotusta saatettiin vastustaa vain siksi, että se tuli väärästä puolueesta. Tämä on ehkä jo karsiutunut pois, onneksi”, 1970-luvulta asti mukana kristillisten joukossa ollut Alakontiola sanoo.

Alakontiola on jättämässä kaikki luottamustehtävänsä. Luopuminen alkoi jo 1990-luvun alussa, mutta vielä on jotain jäljellä. Yksi viimeisistä, kristillisdemokraattien paikallisosaston puheenjohtajuus jää tämän vuoden syyskokouksessa.

”Olen ollut mukana niin kauhean pitkään. Se panos, mitä minulla on antaa, sen olen antanut”, hän sanoo eikä pidä lainkaan olennaisena sitä, missä kaikessa hän on ollut mukana. Kaupunginvaltuusto, sosiaali- ja kulttuurilautakunnat, seurakuntaneuvosto, kristillisten puoluehallitus sekä piirijärjestö ja paikallisosasto ovat vain osa tutuiksi käyneistä paikoista.

”Tulin katsomaan, mitä tämä touhu on, ja se on nyt nähty ja ymmärretty. Jos olisin halunnut vaikuttaa, olisin yhä mukana”, Alakontiola pohtii.

Politiikkaan tämä viiden lapsen äiti ajautui 1970-luvulla, kun huomasi kristillisten puolustavan kotiäitejä.

”Siihen asti kotiäidit nähtiin yleensä yhteiskunnan loisina ja siivelläeläjinä. Meitä ei arvostettu pennin hyrrää. Liityin puolueeseen, ja pian minut pyydettiin kunnallisvaaliehdokkaaksi”, hän muistelee ja korostaa, ettei ole tehnyt töitä päästääkseen vaikuttamaan. Luottamustehtävät ovat vain tulleet kohdalle, koska jonkun on ollut pakko ottaa ne hoitaakseen, hän kuvailee.

Hän kiistää haikailevansa kunnallis- tai puoluepolitiikkaan. Kun hän jäi pois kaupunginvaltuustosta, lama oli iskemässä. Alakontiola epäileekin, että olisi joutunut tekemään päätöksiä, jotka hänen älynsä olisi ymmärtänyt mutta sydän ei olisi hyväksynyt. Hän uskoo, ettei olisi kestänyt niin isoa ristiriitaa.

”Nämä tehtävät ovat täyttäneet elämäni pari kolme vuosikymmentä, mutta eivät ne ole olleet elämäni sisältö. Kun niihin ei liity henkilökohtaisia intressejä, irtautuminen tuntuu vapautumiselta.”

Alakontiola on aikanaan valmistunut kansakoulunopettajaksi, mutta töitä hän on ehtinyt tehdä vain vuoden. Eikä opettajan työ koskaan ole tuntunut kutsumukselta. Ennemminkin hän haluaisi olla palopuhuja, ihmisten herättelijä. ”Siihen ei ole ammattitutkintoa, vaan tarvitaan jotain muuta”, Alakontiola huomauttaa.

Hän on pohtinut, riittäisikö puhuminen hänelle mutta hänestä tuntuu, että haluaisi kirjoittaa. Sisimmässään hän hautoo toivetta isommasta kirjallisesta tuotoksesta. Kypsyttelyä vaativa urakka on elinikäinen haave. Hän tahtoo saada ihmiset huomaamaan, mitä he syvimmässään kaipaavat. Hän uskoo, että se mitä etenkin nuorilta puuttuu on turva - tunne siitä, että tuntee olevansa turvassa.

”Siksi minulla ei ole ollut mitään ongelmia jättää näitä hommia, koska haluaisin keskittyä tähän. Mutta tekemistä tuntuu aina siunaantuvan”, hän päivittelee.

Arja Alakontiola miettii, miten saisi itsensä kuriin niin, että päivät eivät tuntuisi valuvan ohi. Hukkaan ne eivät kuitenkaan kulu, sillä hän viettää aikaansa muun muassa kotona ja läheisimpien parissa. Syntymäpäivänään 23. lokakuuta Arja Alakontiola on matkoilla.

eljas sallmén

Muotokuvansa rinnalla. Arja Alakontiolan mielestä maalauksen kukko on aika tavalla hänen näköisensä. Mietteliäs kukko ei ole liian suuri, ei liian pieni ja sen ympärillä on runsaasti tilaa.

Artikkelin lähde Kaleva