Tähtifestivaali solmii suhteita

Kansainvälinen lastenelokuvien festivaali on Arktisten valojen pilotti

Eeva Kauppinen

OULU Oulun kansainvälinen lastenelokuvien festivaali täyttää 20 vuotta. Festivaali on tänä vuonna entistä laajempi ja tähditetty oheisohjelmalla.

Festivaalisarjassa on mukana 13 elokuvaa. Lasten raati myöntää sarjan parhaan elokuvan ohjaajalle kymmenennen kerran sanomalehti Kalevan lahjoittaman Tähtipoika-patsaan ja 3 000 euroa

Erikoissarjassa on nyt vain kuusi elokuvaa, koska festivaali juhlii merkkivuottaan yhdessä kanadalaisen Rock Demersin samanikäisen La Fête -tuotantoyhtiön kanssa. Yhtiön tuotannoista Oulussa nähdään Delfiinityttö (1987), Varsan kesä (1989) sekä Vincent ja minä (1990). Festivaalin kilpasarjaan pääsi lisäksi mukaan tuotantoyhtiön uutuuselokuva Salainen linnake (2001).

Festivaalilla valokuvaajana, muusikkona ja tulkkina melkein alusta alkaen työskennellyt Karol Przeliorz on valmistanut 20-vuotisjuhlanäyttelyn Tähtitytöt ja tähtipojat. Hän on kuvannut festivaalin pitkäaikaiset työntekijät ja yhteistyökumppanit heidän lempifilmitähtiensä näköisinä. Näyttely avautuu Nuku-keskuksessa 15. marraskuuta.

Festivaalin aikana keskustellaan lastenelokuvien tuotannosta, levityksestä ja pohjoismaisista lasten elokuvaleireistä.

Osana elokuvafestivaalia järjestetään lastenelokuvan kansainvälisen käsikirjoittajakoulutuksen koulutusjakso. SOURCES-käsikirjoitustyöpajan tutorina toimii bulgarialainen professori ja käsikirjoittaja Stanislav Semerdjiev.

Nopeaa ja tiivistä kansainvälisesti

”Tässä saatetaan olla jonkinnäköisessä käännekohdassa”, arvioi festivaalin johtaja Pentti Kejonen.

Erikoista on se, että 20 vuotta täyttävältä festivaalilta evättiin EU:n mediaohjelman tuki juuri juhlavuonna.

Negatiivista päätöstä osattiin Kejosen mukaan odottaa, koska tuki on harkinnanvaraista ja kun sitä ensimmäisen kerran jaettiin, oli puhetta viiden vuoden periodeista.

Oulun festivaali on nauttinut EU-tukea kuitenkin jo seitsemän-kahdeksan vuotta.

”Epäävän päätöksen perustelut vain ovat yhtä tyhjän kanssa. Todennäköisesti kaikille, jotka eivät tukea saaneet, lähetettiin samat perustelut”, huomauttaa Kejonen.

Kielteistä päätöstä perusteltiin sillä, että festivaali ei ole ollut riittävän tehokas eurooppalaisen audiovisuaalisen tuotannon promootiossa.

”Se tarkoittaa sitä, että festivaalilla esitettyjen elokuvien olisi pitänyt saada teatterilevitystä. Nythän ne ovat saaneet etupäässä televisio- ja videolevityksen”, suomentaa festivaalijohtaja.

Toisena perusteena väitettiin, ettei Oulun festivaalilla ole ollut tukiehtojen mukaisesti riittävän paljon kansainvälistä yhteistyötä eri festivaalien kanssa.

Se jos jokin on Kejosen mielestä nurinkurista. Kansainvälistyminen ja kanssakäyminen eri festivaalien välillä on päinvastoin nopeutunut ja tiivistynyt viimeisten kolmen-neljän vuoden aikana.

Festivaalin budjetti on noin 650 000 markkaa. Viime vuonna EU-tukea tuli 10 000 euroa eli noin 59 500 markkaa. Kielteinen päätös tekee budjettiin suunnilleen kahdeksan prosentin loven.

”Se tuntuu markkamääräisesti, mutta ei ole minusta kynnyskysymys”, toteaa Pentti Kejonen.

Lapsivieraita Ranskasta ja Turkista

Oulun festivaali on ketjuttunut viiden muun eurooppalaisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin - Laonin (Ranska), Alèsin (Ranska), Antwerpenin (Belgia), Riminin (Italia) ja Sandnäsin (Norja) - kanssa. Yhteistyökirjeitä lähetettiin noin kymmenelle festivaalille.

Kansainvälistyminen tulee todennäköisesti näkymään myös siten, että Oulussa alkaa vierailla ulkomaisia lapsiryhmiä.

”Ensimmäinen lapsiryhmä opettajineen on tulossa Pariisin lähellä sijaitsevasta Chilly-Mazzarin pikkukaupunkista jo ensi toukokuussa. Toinen yhteydenotto on tullut Turkista. Turkkilaisilla on suunnitelmissa tulla festivaalille vuoden kuluttua ja samalla vierailla Napapiirillä.”

Ranskalaiskontakti saatiin Pariisin Suomi-instituutin kautta.

”Lapsiryhmä haluaisi tutustua suomalaiseen animaation ja lastenanimaatioon erityisesti. Sen lisäksi heille järjestetään jonkinlainen työpaja, kunhan selvitetään, mitä he haluavat.”

Oulun festivaali osallistui kaksivuotiseen Connect-hankkeeseen yhdessä Alèsin, Laonin, Antwerpenin ja Riminin kanssa. Ye@c (Young European Animators Connection) huipentui vuosi sitten.

Eri maissa lapset työstivät animaation yhdessä ammattilaisten kanssa. Ideana oli, että lapset ja heidän valmiit animaationsa vierailivat lopuksi toistensa festivaaleilla. Vuosi sitten Oulun festivaalilla oli mukana alèsilaisten lasten ryhmä. Oulusta hankkeessa oli mukana Herukan ala-aste.

Arktisten valojen pilottihanke

Marraskuinen Oulun kansainvälinen lastenelokuvien festivaali on pilottihanke kaupunkiin puuhattavassa Arktiset valot -kehittämishankkeessa. Tarkoituksena on kehittää talvikauteen sijoittuvien tapahtumien ja talvisen paikkakunnan vetovoimaisuutta.

”Festivaali voi hyvin. Rumputuksessa on meistä neljä sivua. Kulttuurilautakunnan tiedotuslehden linjaus on se, että lastenelokuvien festivaali on syksyn suurin kansainvälinen kulttuuritapahtuma kaupungissa ainakin tällä hetkellä”, iloitsee Kejonen.

Lastenelokuvien tuotantotilanteessa ei ole tapahtunut järisyttäviä muutoksia. Tanska loistaa kilpasarjassa kolmella elokuvalla. Kotimaista elokuvaa sarjassa ei nähdä, koska Kaija Juurikkalan Kyytiä Moosekselle on pitkään aikaan ainoa pitkä kotimainen lastenelokuva ja se ehti jo teatterilevitykseen.

Kotimaisessa katselmuksessa nähdään Marja-Liisa Huhdan Hilarius-hiiri ja omenapuu (2000), Lenka Hellstedtin osin Oulussa kuvattu Kuka lohduttaisi Viiviä (2001) ja Juurikkalan Kyytiä Moosekselle (2001).

”Joka vuosi on yhtä kovan työn takana löytää korkeatasoista ohjelmistoa. Otamme mukaan elokuvia, jotka ovat valmistuneet aikaisintaan edellisenä tuotantovuonna.”

Festivaalisihteeri Eszter Vuojala nostaa tämänvuotisesta tarjonnasta esiin seikkailuelokuvat - niin sademetsissä kuin Islannissa. Toinen juonne ovat menestyneisin kirjoihin perustuvat elokuvat - esimerkiksi Erich Kästnerin lastenkirjaan perustuva Emil ja salapoliisit (Saksa 2000) ja puolalaisen Nobel-kirjailijan Henryk Sienkiewiczin kirjaan pohjaava Aavikon halki (Puola 2001).

Lisäksi mukana on elokuvia Australiasta, Venäjältä, Iranista, Kanadasta, Brasiliasta, Venezuelasta ja yhteistuotantoelokuva Venezuela-Kolumbia-Espanja-Ranska.

Oulun kansainvälinen lastenelokuvien festivaali järjestetään 20. kerran 19.-25. marraskuuta. Festivaalin nettisivut löytyvät osoitteesta www.ouka.fi/lef/

Tapio Maikkola

Hiihdä festarisivuille! Oulun lastenelokuvien festivaali on julkaissut uudet, hienot nettisivut. Piirretyssä kaupunkinäkymässä tien yli hiihtää karhu ja kadun nurkalla seisoo tiernapoikaryhmä. Tiernapojat viittaavat Kalevan Tähtipoika -palkintoon, joka jaetaan jo kymmenennen kerran.

Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva