Artikkelin lähde Kaleva
SOK:n varastossa itävät uuden teknologian siemenet
Jouko Kunnas
OULU Helsingin Kaapelitehtaasta on tullut jo käsite. Taiteilijoiden ja pienyritysten kudelma on osoittanut elinvoimaisuutensa: vanha tehdasrakennus kuhisee toimintaa.
Eipä ihme, että moni katselee Oulun Kansankadulla sijaitsevaa SOK:n tukkuvarastoa kiinnostuneena. Viimeksi Mieskuoro Huutajat järjesti aiheesta Pauhu-seminaarin.
Olisiko SOK:n varastosta Oulun Kaapelitehtaaksi?
Sokkeli ry vuokraa pienyrityksille
11 442 neliömetriä tilaa soveltuu moneksi, sen on havainnut esimerkiksi neljännessä kerroksessa majaileva Pohjoisen elokuva- ja mediakeskuksen väki. POEMin toiminta-ajatus on sukua Kaapelitehtaalle - ja myös Oulun teknologiakylälle: kerätä saman alan toimijoita yhteen niin, että toiminta synnyttää uutta toimintaa.
Muun muassa Rölli-elokuvan tuotantoon osallistunut POEM pyrkii eri tavoin kohentamaan paikallista elokuva-alan taitoa, osaamista ja tuotantorakenteita kansainväliselle tasolle.
Talon neljättä kerrosta vuokraa Sokkeli ry, jonka alivuokralaisena on POEMin lisäksi liuta pienyrityksiä. Toiminnanjohtaja Heikki Timosen mukaan ajatuksena on tarjota edullista toimitilaa aloitteleville yrityksille, joiden toimiala tavalla tai toisella nivoutuu POEMin toimintaan. Skaala on toisaalta jokseenkin laaja, mukana on niin tietotekniikkaan painottuvia yrityksiä kuin arkkitehtitoimistokin.
Tilojen vuokrataso on kohtuullinen, Sokkeli ry:n toiminta edelleenvuokraajana on kuitenkin edellytys sille, että tilat ylipäätään ovat pienyritysten käytössä.
”Ei omistaja lähde edes neuvottelemaan kerrosta pienemmän alueen vuokraamisesta”, Timonen sanoo.
Talon alakerroksissa on toiminut laitakaupungille tyypillisiä yrityksiä, kuten kopioliike, biljardisali ja kirpputoreja. Ylempien kerroksien toimistotiloja ovat vuokranneet Oulun Tiepiiri sekä Oulun terveydenhoito-oppilaitos. Toppilan lukiolaiset ovat olleet talossa remonttia paossa.
Sisältötuotannon teknologiakylä?
Juuri sisältötuotantoon keskittyvien pienyritysten ja taiteilijoiden työpajojen kokonaisuus on se tekijä, joka on herättänyt kiinnostusta yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen piirissä. Laitoksen johtaja, professori Jouni Similä toteaa opetuksen ja tutkimuksen vaativan elävää yhteyttä muihin ammattilaisiin.
Tietojenkäsittelytieteiden laitoksen 300 opiskelijan vuotuisesta sisäänotosta neljännes erikoistuu digitaaliseen mediaan. Alan työvoimapulaa helpottaa myös maisteriohjelma, jossa on tänä syksynä aloittanut 105 opiskelijaa etä- ja monimuotokoulutuksessa.
”Emme kouluta sisällöntuottajia, vaan siihen vaadittavan teknologian osaajia”, Similä linjaa.
Kyseessä on yksi tuotannon tukipalvelu, itse tuotanto edellyttää monen alan asiantuntijoita - esimerkiksi kuvataiteilijoita, graafikkoja, kirjoittajia, muusikkoja...
Ohjelmistoteknologian osaajat kaipaavat jo opiskeluvaiheessa kumppaneita muilta aloilta. Opiskelijat tekevät projektityönsä alan yrityksille.
”Digitaalisen median tuotanto muistuttaa monessa suhteessa elokuvan tekoa”, luonnehtii virtuaaliympäristöjen ja pelituotannon tutkija Tony Manninen. Pelialalla työn alla on tietenkin oululaisittain muun muassa digitaalinen tuppi.
”Jos teemme omaa työtämme vain laitoksen kammioissa, eksymme helposti harhapoluille”, sanoo Manninen. ”Innovatiivisessa ja monialaisessa työpajayhteisössä jo pelkkä ajatusten vaihto kahvipöydän ääressä on lisäarvo, yhteistyöstä puhumattakaan.”
Yksi laitoksen sisältötuotantoprojekti on oman kurssimateriaalin tuottaminen etäopiskelijoiden tarpeisiin. ”Tavoitteena on tarjota kaikki oppisisällöt digitaalisessa muodossa”, sanoo laitoksen etäopetuksen ja digitaalisten oppimateriaalien suunnittelija Kari Liukkunen.
Nyt oppimateriaali on enimmäkseen videoituja luentoja, tarvetta olisi esimerkiksi kuvataiteilijan tai graafikon osaamiselle.
Vireä yhteisö on seiniä tärkeämpi
Pelkät seinät eivät tietojenkäsittelytieteiden laitosta kiinnosta, ja muutenkin laitoksen mahdolliset tilantarpeet SOK:n talossa ovat vaatimattomat. Opetustiloja valmistuu lähivuosina riittävästi, eikä muutenkaan luentojen siirtäminen Linnanmaalta ole mielekästä.
SOK:n tiloista yliopiston digitaalisen median väki ei tarvitsisi muutamaa neuvotteluhuonetta enempää, sen sijaan virkeälle, monialaiselle yritysyhteisölle on kovakin tarve. SOK:n sijainti ei ole etu eikä haitta, summaa Jouni Similä.
Yliopistoväki arvioi SOK:n tilojen sinällään sopivan varsin mutkattomasti ja pienin muutoksin alan yritysten käyttöön. ”Kunnon kuvausstudiota videotuotantoihin mielellämme vuokraisimme, jos sellainen olisi tarjolla”, pohtii Kari Liukkunen.
Similä on seurannut ohjelmistoalan kehitystä jo vuosikymmeniä ja muistaa hyvin ajat, jolloin teknologiakylän siemen oli itämässä Heinäpäässä, Valion vanhassa jäätelötehtaassa. ”Ei teknologiakylän alku ollut missään mielessä sen lupaavampi kuin nykyiset tunnustelut sisältötuotannon alalla.”
Similä uskoo kuitenkin, että nykyisen ohjelmistopainotteisen aallon takaa on nousemassa uusi ja vahva sisältövetoinen aalto.
Ruususen unta. Varastorakennuksessa on mahdolisuuksia moneen käyttöön.
Tilaa työhön. Tukkukaupan tarpeisiin suunnitellut tilat ovat
karut mutta asialliset.
Lajinsa aatelia. Erkki Huttusen arkkitehtuuri hyödynsi ajan terävintä rakennusteknologiaa.
Tilaa ajatuksille. Talon kattoterasseilta avautuvat uljaat näkymät.
Osuus-kaupan lippulai-va
Jouko Kunnas
OULU SOK:n varastorakennus edustaa osuuskauppafunkiksen nimellä tunnettua arkkitehtuurisuuntausta. SOK omaksui funktionalismin osaksi omaa yrityskuvaansa.
Arkkitehti Erkki Huttusella oli ratkaiseva rooli. Hänen kynästään ovat lähtöisin paitsi monet yksittäiset rakennukset, myös suuntaviivat, joiden pohjalta monet muut suunnittelijat levittivät uutta arkkitehtuuria maakuntiin.
Etenkin maaseudulla oudoksutulla rakennustyylillä haluttiin erottautua menneestä. Osuuskauppaväki halusi, että kaupassa on suuret näyteikkunat hyvän valaistuksen ja tavaroiden mainostamisen takia. Pitkä tiski on tarpeen, jotta mahdollisimman moni mahtuu kerrallaan asioimaan. Siistin ja valoisan myymälän katsottiin edistävän kaupankäyntiä.
Huttusen ensimmäinen työ Oulussa oli Toppilan mylly (1928). Hänen päätyönsä Oulussa, Kansankadun varasto- ja konttorirakennus valmistui 1938. Myöhemmin Huttunen piirsi Oulu Oy:n Pateniemen tehtaat (1942) sekä Ousaaren asuintalot Nuottasaarenkadulla (1949).
Kansankadun varasto- ja konttorirakennus jäsentyy kahteen osaan, kuusikerroksiseen toimistoon ja matalampaan varastosiipeen.
Johtajan asunto on ollut toimisto-osan ylimmässä kerroksessa, sieltä avautuvat komeat näköalat yli Lyötynpuiston kohti kaupunkia. Keittiöstä on ollut käynti varastosiiven katolle, tätä ei ole toistaiseksi hyödynnetty mattotelineen sijaa pitemmälle. Kerrosta ylempänä, toimisto-osan kattotasanteella sijaitsee talon edustussauna, jonka yhteydessä ovat varsinaiset näköalaterassit.
Rakennus edusti aikanaan uusinta tekniikkaa. Pitkä varastosiipi rakennettiin teräsbetonista, mikä mahdollisti yhtenäiset nauhaikkunat ja suuret, tuettomat katosrakenteet. Lennokkaan lipan alla olevalta lastauslaiturilta päästään sateelta suojassa katutason varastoihin, jotka nykyään toimivat liiketiloina.
Toimistojen sisäänkäyntiä kattaa pyöreä lippa, ja porraskäytävän ikkunoiden teräsrakenteet on huolella suunniteltu ja taidokkaasti toteutettu. Myyntihallin nyttemmin hävinnyt alakatto oli taivutettu vanerista. Yhdessä erivärisistä kumiparketeista sommitellun lattiakuvioinnin kanssa se pehmensi tilojen ankaraakin yleisilmettä.
Lajissaan kuuluisa
Talo oli valtakunnallisen osuusliikkeen näyttävä sillanpääasema pohjoisiin maakuntiin. Talo on jo paaluttanut jalansijansa arkkitehtuurihistoriassa. Unescon alaisuudessa maailman rakennusperintöä kartoittava Docomomo on listannut SOK.n varaston merkittävien modernin arkkitehtuurin kohteiden luetteloon.
Pohjois-Suomesta luetteloon on kelpuutettu SOK:n varaston ohella ainoastaan Sallan kirkko, seuraavaksi lähimmät kohteet ovatkin sitten Alvar Aallon rakennukset Seinäjoella ja Jyväskylässä. Oulun kaavoitusta ohjaavaan säilytettävien rakennusten luetteloon talo on niinikään merkitty. Alueen asemakaava on valmisteilla.
Oulun yliopiston arkkitehtuurin osaston tutkija, arkkitehti Helena Hirviniemi pitää rakennusta hyvin säilyneenä. ”Mitään olennaista ei ole tuhottu, lisätyt väliseinät ovat keveitä”, Hirviniemi sanoo.
Talon tuleva käyttö kuitenkin sisältää riskejä.
”Kaupan käyttöön tilat ovat liian varastomaiset. Niiden muuttaminen kaupan ehdoille sopivaksi edellyttäisi todella rajua muutosta. Myös asumiseen talo soveltuu huonosti”, Hirviniemi rajaa.
”Talon etuna on, että siinä on hyvin monenlaisia tiloja. Osa on arvokkaita ja sellaisenaan säilytettäviä, mutta suuri osa rakennuksesta kestää hyvin roskimpaakin käyttöä. Katutason ja kellarin tilat sopivat hyvin työ- ja yleisötiloiksi, ylemmät kerrokset toimistoiksi.”
Käyttäjäpalveluiden johtaja Jorma Äikää SOK:n kiinteistötoiminnoista sanoo talon olevan SOK:n nykyliiketoimintaan tarpeeton, ja se pyritään myymään. Viimeksi S-ryhmä piti talossa rautakauppaa ja puutarhamyymälää.
Ostajia kiinteistölle ei ole kuitenkaan löytynyt. ”Kiirettä ei ole, mutta meidän tehtävämme ei ole toimia pitkällä tähtäimellä vuokraisäntänä”, Äikää sanoo.
SOK:n haluaa pitää talon hyvässä kunnossa, sen sijaan toiminnalliset muutokset ovat eri asia.
Talon myyntihinta on ”useita kymmeniä miljoonia”, mutta Äikään mukaan kauppahinta ei ole neuvotteluissa ollut päällimmäisenä. Ostajia on arveluttanut tarvittavien korjausten kalleus. Moni lupaava ostajaehdokas kuitenkin ostaisi talon nimenomaan hyödyntääkseen omaa osaamistaan kiinteistön remontoijana.
”Tietysti jos näyttää siltä että tilanne ei vuosikausiin muutu, käydään uusia keskusteluja vuokrasopimuksista. Tällöin puhutaan vähintään viiden vuoden sopimuksista, varsinkin jos edellytetään toiminnallisia muutoksia.”
Jorma Äikää sanoo SOK:n arvostavan omaa rakennusperintöään. ”Huttusen rakennukset ovat hieno juttu sinänsä. Meidän kannaltamme kokonaisuus kuitenkin edellyttää, että omistamamme tilat ovat oman liiketoiminnan käytössä.”
Tulevaisuus myytävänä
OULU SOK:n varasto on kaupan sille, joka latoo tiskiin muutaman kymmenen miljoonaa.
Jos talon korjaa nykyisiä liike- ja toimistorakentamisen standardeja vastaavasti, saa rahaa panna tiskiin vielä toisen mokoman, ehkä enemmänkin.
Talon nykykäyttäjille tilojen nykyinen kunto näyttää kuitenkin kelpaavan varsin hyvin. Kaapelitehdas-idean mukaiset uuden ajan autotallifirmat sopivat vanhoihin varastohalleihin mainiosti. Alhainen vuokrataso sopisi myös esimerkiksi kuvataiteilijoille.
Raskaista korjauksista pidättäytyminen olisi myös eduksi talon arkkitehtonisille arvoille. Mitä vähemmän tehdään, sen vähemmän pilataan.
Tulevaisuudenuskoinen funkisarkkitehtuuri sopii hyvin uuden teknologian ja kulttuurin raameiksi. Yhtälö on osoitettu jo toimivaksi Helsingin Lasipalatsissa. Siellä tosin korkeaksi viritetty laatu ja vuokrataso ovat karkottaneet taiteilijat mediakonsernien tieltä.
Kaupunkia on toivottu välimieheksi. Yhtä hyvin isännän rooli sopisi oululaiselle teknologiaklusterille ja sen menestyksen poikimille sijoitusyhtiöille. Näillä lienee myös käytettävissään riittävä ammattitaito arvioida hankkeen kantavuus.
Sinänsähän hanke ei olisi kallis; tarvittava investointi jäisi todennäköisesti selvästi alle esimerkiksi kaupunginteatterin remonttibudjetin.
Synergia teknologian ja taiteen välillä ei tarvitse ympärilleen nimenomaan osuuskaupan seiniä. Sopivia tiloja ei kuitenkaan ole ylenmäärin tarjolla. Halpoja toimitiloja ei enää valmisteta.
Vanhoista rakennuksista SOK:n kiinteistö lienee lähin vastine Kaapelitehtaalle. Talo on lajissaan oman alansa aatelia, mikä sopivasti haastaa talon tulevat asukit tähtäämään omalla alallaan vastaavaan.
Lisäksi taloon on jo juurtunut uuden toiminta-ajatuksen siemeniä - niiden irti juuriminen ja uudelleen istuttaminen kuluttaisi turhaan kallista kasvuvoimaa ja aikaa, sillä uusia tuulia haistellaan muuallakin kuin Oulussa.
Pahimmassa tapauksessa omistajalle jäisi käteen kituliaasti tuottava vanha kiinteistö, jolla silläkin olisi oma arvonsa kaupunkikudoksessa. Ei talon ole tarvinnut tyhjillään eikä tuottamattomana nytkään seisoa.
Parhaassa tapauksessa oikeaa hevosta veikannut Oulu pääsisi jälleen eturintamassa uuden aallon nosteeseen. Monipuolistunut osaamisvaranto vahvistaisi osaltaan nykyisenkin teknologiasektorin kilpailukykyä tulevaisuuden arvaamattomissa haasteissa.
JOUKO KUNNAS
Artikkelin lähde Kaleva