Mestareita ja kisällejä

Konsertti

IX Oulun Tulindberg-viikko. 10.10. Tulindbergin salissa. Elektronista musiikkia ja Duo Acla. Bach, Bergman, Impiö, Laitakari, Mosalini, Nevanlinna, Ruohomäki, Suorsa.

Viimevuotiseen tapaan oli illan teemana dualismi; instrumentaalimusiikkia edustivat Duo Acla eli harmonikansoittaja Timo Kinnunen ja alttoviulisti Johanna Leponiemi, sähkömusiikin parissa hääräsi puolestaan Jukka Ruohomäki oppilaineen.

Harvoin kuulee näin monenlaista yhden puolitoistatuntisen aikana, enkä tarkoita tällä pelkästään Bachin ja vaikkapa 18-vuotiaan Paavo Impiön välistä ajallista kuilua.

Aikaan liittyvä mielenkiintoinen seikka ilmeni vertailtaessa kahden suomalaisen modernistin, Erik Bergmanin (s. 1911) ja Tapio Nevanlinnan (s. 1954) teoksia harmonikalle ja alttoviululle.

Siinä missä nuori Nevanlinna toistaa itseään ja efektejään kymmenisen minuuttia saa vanha herra Bergman asiansa sanottua murto-osassa tästä ajasta. Ja tekee sen tyylikkäästi, upein sointivärein ajatus kristallinkirkkaana loistaen. Näin ollaan ikään kuin asian ytimessä.

Kun kuulee sanan bandoneon tai kyseiselle soittimelle tehtyä musiikkia, väikkyy Astor Piazzollan nimi vääjäämättä mielessä. Niin kai muusikoilla ja säveltäjilläkin, eikä asiassa mitään pahaa olekaan, onhan legenda eittämättä kannuksensa ansainnut. Pelkkää plagiaattia ei Juan Jose Mosalinin Aller et retour suinkaan ollut, vaan säveltäjän käden jälki ja mieltymys nykymusiikkiin olivat selkeästi kuultavissa.

Ensiesiintymisensä perusteella Duo Acla on eniten kotonaan uudemman musiikin parissa. Hieno, sävykäs ja yhteisymmärryksessä tapahtunut musisointi oli miellyttävää kuunneltavaa. Tarpeen vaatiessa otteet olivat myös riittävän ronskeja, minkä lisäksi soitinyhdistelmä kuulostaa raikkaalta ja hyvässä mielessä tuoreelta. Bachin Gambasonaattia sen sijaan vaivasi raskaus ja rytminen epäyhtenäisyys, eikä instrumentaatio toiminut keskirekisterissä parhaalla mahdollisella tavalla.

Sähköinen musiikki on Oulussa osaavissa käsissä.

Nuoret säveltäjät tuottavat gurunsa Jukka Ruohomäen johdolla korkeatasoista jälkeä, mikä on huomattu ulkomaita myöten: nyt kuullut Paavo Impiön, Simo Laitakarin ja Marko Suorsan teokset valittiin vastikään Århusissa pidetyille Ung Nordisk Musik -päiville. Lisäksi Impiön Kaleva on menestynyt maailman kisatantereilla jo aiemmin.

Mekaaninen tematiikka oli tällä kertaa hyvin edustettuna, olihan sekä Sanomalehti Kalevan nimikkoteoksessa että Marko Suorsan Verstaassa käytetty koneääniä, edellisessä kirjapainolaitteiden ja jälkimmäisessä puutyöverstaan kaluston nauhoitettua hälyä. Simo Laitakari oli valinnut synteettisemmän tien; Vroin maailma oli täynnä elämää, ja monenlaisia elementtejä oli yhdistetty hiukan hajanaiseksi kokonaisuudeksi.

Esillä olleista teoksista etenkin Kalevan synkkä äänimaailma oli vaikuttava: taustalla armottomana jyrisevä koneisto, jonka päälle oli rakennettu komeita äänikenttiä ilman syntetisaattorin apua. Verstas pysytteli sointikuvineen enemmän tässä maailmassa, joskin lähestulkoon yhtä onnistuneesti. Olematta alan spesialisti ei voi mennä yksityiskohtiin, on vain luotettava kuulemaansa. Sen perusteella ollaan oikealla tiellä.

Ja jotta muistettaisiin, mikä on mestarin ja lahjakkaan oppilaan välinen ero, kävi myös itse lehtori Ruohomäki hämärtämässä kuulijakunnan tajuntaa osilla valmisteilla olevasta Neurovelho-sarjastaan.

Elektronisen musiikin shamaani lennätti pahaa-aavistamattoman ihmisparan unenomaiselle matkalle epätodellisten äänten ja mantramaisten rytmien surrealistiseen maailmaan, josta paluu todellisuuteen tapahtui aivan liian pian. Yksityiskohdat palvelivat kokonaisuutta, joka pysyi koko ajan salin keskellä pienen pöytälampun valossa työskentelevän tekijänsä käsissä.

Tämäkin konsertti osoitti, etteivät musiikin tekoon käytettävät välineet ole merkityksellisiä, vaan taito, jolla niitä käytetään.

Elmo Niskasaari

Artikkelin lähde Kaleva