Luonnonlapsi mitä huolinkaan...

Konsertti

Oulun kaupunginorkesterin sinfoniakonsertti Madetojan salissa 11.10. Johtajana Jan Söderblom, solistina Esa Tapani, käyrätorvi.

Jouni Kaipaisen Käyrätorvikonsertossa op. 61 kävi taas toteen vanha lainalaisuus, että myös säveltaide on enemmän kuin yhteenlaskua, että joskus pienet asiat ovat vastaanottajan puolella määräävämpiä kuin suuret.

Otetaan havaintoesineeksi Kalle Päätalon romaani Pölhökanto Iijoen törmässä. Lisätään siihen yksi sivu Aku Ankkaa, ja valistus on viritetty.

Jälkimaailma tulee muistamaan Pölhökannon sinä Päätalona, jossa on Aku Ankkaa. Kukaan ei laske tilastotieteellisesti, mikä on lisäyksen osuus prosentteina. Itse asiassa, mitä pienempi sitä merkitsevämpi.

Kotimaisen kirjallisuuden seminaareissa ryhdytään heti seuraavana lukukautena pohtimaan, mitä tällainen päälleliimaus haluaa viestittää. Sen täytyy olla avain.

Ottaako Päätalo ehkä kantaa amerikkalaisen massakulttuurin vaikutuksiin Koillismaalla, tai laajemminkin?

Käyrätorvikonsertossaan Jouni Kaipainen on sijoittanut ensiosan soolokadenssin perään suoran lainauksen kansansävelmästä Mustalaiseks olen syntynyt. Se muuttaa väistämättä käsitystä osasta ja teoksesta.

Kesken kaiken alkaa epäilyttää, että sävellys saattaa olla arkisen mustalais- ja säveltäjänelämän apoteoosi. Teemoissa on toden totta ilmennyt yhteneväisiä ääniä. Vaikutus leviää. Mitenkähän tämäkin kohta on yhteisestä ytimestä käännetty?

Variaatioitako saman laajassa merkityksessä - ei kai - mutta Kaipainen saattaa epäsuorasti ilmaista työuupumuksensa melodikkona.

Miten tätä sivistynyttä hilpatipippaata jatkaisi ...luonnonlapsi mitä huolinkaan, kun vain vapahana... Siitä sitten lipumalla hitaan osan sävyilläpuhumiseen.

Larghettoon on viime vaiheessa päälle liimattu Mielelläni kannan ristinpuuni -muistuma New Yorkin tapahtumien takia.

Kolmannessa osassa resignaation ilmapiiri on jo historiaa. Solisti pääsee jatkamaan osaamisensa esittelyä huolellisesti ja tehokkaasti kirjoitettua orkesteriosuutta vasten.

Miksi kuljet, multa kysytään, sit' en tiedä oikein itsekään... laulaa haikea mustalainen rahisevalla vinyylillä.

Kaipainen tietää; hän vain kirjoittaa mahdollisimman solistista materiaalia käyrätorvivirtuoosi Esa Tapanille, joka uskollisesti ja taitavasti pruuttaa kantaesityksessä kaiken ilmoille, tukittuna, avoimena, tuplakielellä ja suoralla, myös metsä- ja postitorviromantiikan.

Soittotekniikat ovat perinteisiä, torveen puhalletaan oikeasta päästä eikä mitään muutakaan seikkaa väkipakolla manipuloida.

Itse asiassa koko teos edustaa selkeää käytännön arkkitehtuuria. Sen päällä cornonsoiton taito näyttäytyy etunojaisen vuolaana.

Ajatteluttaa kuitenkin, että solistin osuuksissa on liiallisuutta, että määrällä yritettään korvata välikausiteoksen laatua.

Toisessa sävellyksessään, North by North-East op. 63, Jouni Kaipainen haluaa yleisön kuvittelevan junamatkaa pohjoiseen. Innoituksensa hän on ammentanut arkki-Sibeliuksen lisäksi Alfred Hitchcockin elokuvasta North by North-West.

Kaipaisen teos vastustaa analyysiä, mutta kompassi on vakaa; musiikki lipuu ohi kuin arktinen maisema pikajunan ikkunan takana. Erikokoisia ja -näköisiä pysäkkejä tulee vastaan, mutta pääsisältönä on matkan jatkuminen.

Mitäpä sitä muuta, horisontti väreilee kuin Einojuhani Rautavaaralla.

Oulun kaupunginorkesterin muusikot alkavat kauden varttuessa lämmetä.

Jousisto innostui Robert Schumannin Sinfoniassa nro 2 C-duuri op. 61 kapellimestari Jan Söderblomin johdolla varsin taipuisaan yhteissoittoon.

Kun puupuhaltajatkin toimivat aktiivisesti ja pehmeästi, korostui vaskipuhallinsektioissa vallitseva tilapäinen käymistila entisestään.

1990-luvulla kesti kauan ennen kuin Oulun kaupunginorkesterin trumpetit ja pasuunat saatiin viimein sovitetuksi yhteen tavalla, josta voi nauttia esimerkiksi orkesterin Madetoja-levytyksissä.

Nyt trumpettisektion vakituiset soittajat vierailevat kahdessa helsinkiläisessä orkesterissa, eivätkä tuuraajat näköjään ole vielä sisäistäneet Madetojan salin vaatimia artikulaatioita.

Puhtauskin häilyy, millä on selvät heijastusvaikutuksensa takapulteissa.

ESKO AHO

Artikkelin lähde Kaleva