Jouhevaa yhteissoittoa

Konsertti

IX Oulun Tulindberg-viikko: Konsertti 9.10. Tulindbergin salissa. Jaana Sariola, huilu, Kristiina Sipilä, piano ja Ilkka Virta, kitara. Castelnuovo-Tedesco, Doppler, Franck, Sancan.

Oulun konservatorion opettajista olivat tiistai-iltana esiintymisvuorossa Jaana Sariola, Kristiina Sipilä ja Ilkka Virta. He tarjosivat harvalukuiselle yleisölle duettoja, joissa huilun parina vuorottelivat piano ja kitara.

Esillä olleista säveltäjistä tunnettuihin nimiin voidaan lukea ainoastaan César Franck. Muut saattavat olla huilisteille hyvinkin tuttuja, mutta Otavan musiikkitietosanakirjassa tulitikkuaskin kokoisen esittelykappaleen ansainneita herroja, joiden musiikilliset ansiot jäivät tämänkin konsertin jälkeen ainakin minulle tuntemattomiksi. Sujuvaa ja soittimelle luonteenomaista huilutekstiä he tosin kaikki osasivat kirjoittaa.

Illan säveltaiteellisesti arvokkain teos olikin Franckin A-duurisonaatti huilulle (alkuperäisversio viululle) ja pianolle, jonka esitykseen Sariola ja Sipilä olivat selvästikin huolellisesti valmistautuneet, mikä näkyi teknisesti onnistuneena ja kypsänä suorituksena.

Teoksen tummasävyisen romanttinen sointimaailma toteutui uskottavasti ja tyylikkäästi, eikä kamarimusiikillinen yhteistyökään ollut lainkaan hassumpaa.

Muutoin konsertti sujuikin sangen positiivishenkisissä ja kepeissä merkeissä. Juohevaa yhteissoittoa ja puolivirtuoosista juoksuttelua on toki mukavan helppo kuunnella, mutta sen suuremmin ei musiikki sielua vavahduttanut.

Lisäksi musisointi tuntui ajoittain liian akateemiselta ja toi mieleen kurssitutkintotilaisuudet, mikä ei liene tarkoitus, vaikka Pierre Sancanin Sonatiini onkin tehty aikanaan Pariisin konservatorion pakolliseksi huilututkintokappaleeksi.

Erityismaininnan ansaitsee pianisti Kristiina Sipilä, jolla tuntuu olevan harvinaislaatuinen kyky tehdä äänistä musiikkia. Taidokkaasti hän kykeni poimimaan arkisestakin materiaalista olennaisen ja mukautumaan salamannopeasti kamarimusiikissa alati muuttuviin tilanteisiin.

Elmo Niskasaari

Artikkelin lähde Kaleva