Sattuma on kuljettanut Nevakiveäkin

70-vuotias

Jukka Nevakivi Helsingissä.

Kuusi vuotta ei ole muuttanut professori Jukka Nevakiveä. Vankka ruumiinrakenne, hyvinhoidetut viikset, ikuisesti juuri puhkeamassa oleva flunssa. Poliittisen historian emeritus professorin muistikin on ennallaan: puhelimessa hän torpedoi toiveet yllätyshyökkäyksestä tunnistamalla heti entisen oppilaansa.

Haastatteluun Nevakivi saapuu hiukan etuajassa - eläkeläisenä hän ei ole enää yhtä kiireinen kuin professorina. Pro gradu -seminaaria Nevakivi hämmästytti aikoinaan ehdottamalla aikapulan helpottamiseksi ylimääräistä istuntoa päivämäärälle 31. huhtikuuta. Kun tuota päivää ei pöytäkalenterista löytynyt, professorin pikikatse porautui takariviläisen sisuksiin saakka: ”Joku on varastanut päiviä tästä kalenterista!”.

Kodin perintö

Historiantutkijana Nevakivi on korostanut sattuman merkitystä toisin kuin pitkiä trendejä alleviivanneet ranskalaiset annalistit, jotka ”eivät tunnustaneet muita sattumia kuin kulkutaudit ja luonnonkatastrofit”. Niinpä Nevakivi on muistuttanut, miten Ranskan pääministerin Daladierin putoaminen hevosen selästä ja seurannut sairaalareissu viivästytti talvisodan länsimaisen avustusretkikunnan saamista liikkeelle.

Myös omassa elämässään Nevakivi myöntää sattumalla olleen osuutensa.

”Olen ollut aikamoinen onnenpekka, sillä synnyin kotiin, joka ei ollut liian rikas eikä liian köyhä. Koti antoi minulle virikettä pyrkiä eteenpäin”, Nevakivi muistelee.

Nevakivi kiittelee myös opettajiaan, jotka saivat hänet jo kansakoulussa innostumaan historiasta. Nuorena hän aloitti myös toisen elämäänsä ohjanneen harrastuksen, kirjoittamisen: ensimmäinen artikkeli sanomalehti Kalevassa ilmestyi 1948.

Kaleva lähetti nuoren maisterin maailmalle vuonna 1956 eräänlaiseksi kiertäväksi kirjeenvaihtajaksi. Nevakivi suuntasi heti Lähi-itään, joka tuli pian maailmanpolitiikan keskipisteeseen, kun Egypti kansallisti Suezin kanavan. Nevakivi oli jo nuorena ajoituksen mestari, hän oli aina siellä missä tapahtui ja tapasi useat lähihistorian hahmot henkilökohtaisesti.

Vuonna 1963 tuore tohtori Nevakivi istui hotelli Marskissa, innokkaana kehumaan hyvän vastaanoton saaneella väitöksellään. Ainoa paikalle ehtinyt tuttu oli töissä ulkoministeriön lehdistö- ja kulttuuriosastolla, ja seuraavana päivänä Nevakiven puhelin soi. Työt lehdistöosastolla piti aloittaa seuraavana päivänä: Ralf Friberg, tuleva suurlähettiläs, oli saanut virkavapaata tutkielman tekoon.

Kesätyö ulkoministeriössä venyi kuudentoista vuoden mittaiseksi, joiden aikana Nevakivi ehti työskennellä Budapestissä, Kairossa ja Pariisissa.

”Se oli hyödyllinen periodi, minä näin ja koin paljon historiaa kulisseissa”, Nevakivi sanoo.

Vuonna 1980 Nevakivi siirtyi Helsingin yliopiston poliittisen historian professoriksi.

”Jos Keijo Korhonen ei olisi lähtenyt virasta tuolloin, olisin tuskin jaksanut työn ohessa ylläpitää kilpailukykyäni virkakisassa”, Nevakivi sanoo.

Historiantutkijana Nevakivi pääsi yhdistämään diplomatian tuntemuksensa ja toimittajana hankkimansa kirjoitustaidon. Hänellä oli aina silmää uskomattomille tarinoille - eihän kirjoja muuten luettaisi - kuten Winston Churchillin suksille, jotka tämä lahjoitti talvisodan aikana Suomeen. Luentonsa Nevakivi latasi niin täyteen anekdootteja, että huumorintajuisimpien oli pakko paeta takariviin potemaan hepulia.

Jukka Nevakivi viettää syntymäpäiväänsä virallisesti huomenna maanantaina.

Punainen lanka. Lähes neljänkymmenen vuoden arkistotyön yhteenvetona Nevakivi valmistelee ”sinistä kukkaa”, tutkimusta maamme asemasta vuosina 1944-1961. Eikä hän ole katkaissut 53 vuotta kestänyttä avustajasuhdetta Kalevaan, vaan kirjoittaa yhä muutaman jutun kuukaudessa.

STT-RAIKO HÄYRINEN

Artikkelin lähde Kaleva