Raskasmielinen mutta kirkasääninen

Konsertti

Oulun kamarikuoron 40-vuotisjuhlakonsertti Madetojan salissa 6.10., johtajana Kari Kaarna. Kuula, Britten, Vaughan Williams, Madetoja.

40-vuotias Oulun kamarikuoro juhli lauantaina merkkipäiväänsä tavalla, joka kuvasti sen parhaita perinteitä: vankkaa muusikkoutta ja tinkimätöntä asennetta musiikin tekoon.

Juhlakonsertin ohjelma oli sekä äänellisesti että tulkinnallisesti varsin raskas. Kuoleman kaipuu, katumus ja kadotettu viattomuus olivat teemana monissa teoksissa. Kuitenkin, ehkä juuri tinkimättömän vaativan ohjelman ansiosta konsertti oli osoitus siitä, mihin taide parhaimmillaan pystyy: herättämään toivon ja luottamuksen elämään raskaidenkin asioiden edessä.

Miettiä sopii, että jos musiikki, runous, teatteri ja yleensä taide eivät käsittelisi ihmisyyden kipeitä kysymyksiä, niin kuka sitten?

Nykymaailmassahan hengellisyys sekä ihmisen heikkous ja raadollisuus ovat tabuja; ne tungetaan kiireesti pois tietoisuudesta työtehoa häiritsemästä. Mieli kuuluu pitää vireänä pörssikursseja seuraamalla ja kiihkeällä kuluttamisella, jotta talouden rattaiden pyöriminen ei vain hidastuisi...

Onneksi musiikin arvo ei pörssikursseista riipu. Teknokaupungin imago häipyi taka-alalle, kun Oulun kamarikuoro huuhteli korvia vivahteikkaalla soinnillaan.

Toista vuotta kuoroa johtanut Kari Kaarna on aiemmin niittänyt mainetta kansainvälisissä kuorokilpailussa. Oulun kamarikuoro onkin oiva instrumentti taiteelliseen makuun: siihen kuuluu paljon musiikin ammattilaisia ja ammattiopiskelijoita, joten tulkinnan hienouksien oivaltaminen ei tuottane hankaluuksia.

Kuoron soinnissa on jousimaista pehmeyttä, ja pitkän linjan kantavuudesta päätellen hengitystekniikka on hallussa. Kari Kaarna ei epäröi ottaa laulajista kaikkea irti silläkin uhalla, että fortekohdissa mennään huutamisen puolelle.

Kuoro aloitti konserttinsa Kuulan monumentaalisilla lauluilla. Siell' on kauan jo kukkineet omenapuut sai surumarssimaisen painokkaan tulkinnan. Auringon noustessa kävi esimerkiksi taidosta tuoda esiin Kuulan sävelkielen fuugamaiset rakennelmat. Sitä kuulaampaa Kuulaa edustivat Kevätlaulu ja Sävel.

Toisen maailmansodan jälkimainingeissa syntynyt Brittenin Hymn to St Cecilia sisälsi vaikuttavan vetoomuksen rauhan puolesta. Varsin perinteistä harmoniaa viljelevä musiikki vaihteli tunnelmaltaan vuoroin paatoksellisesta ja askeettiseen W.H. Audenin runoa mukaillen.

Teos on kuoron uusinta ohjelmistoa, minkä huomasi: toteutus ei ollut aivan yhtä sisäistynyt kuin konsertin muissa teoksissa. Soinnin tasapaino hämärtyi paikoin ja sisääntuloissa oli epäröintiä, muttei sentään haitaksi asti. Solistina laulaneen Mari Klemettilän sopraano kirjaili hopealankaa musiikin kudokseen.

1872-1958 elänyt Ralph Vaughan Williams osasi yhdistää sanan ja sävelen toisiinsa mestarillisella tavalla. Myös kolmessa Shakespeare-laulussa musiikki kuvasi runojen sisältöä mykistävän hyvin. Sävelkudos sisälsi polyrytmiikkaa, tahtilajien vaihdoksia, ja modernin kirpeitä riitasointuja.

Kuoro päätti konserttinsa Leevi Madetojan parissa - kuinkas muutenkaan. Nyt kuullut viisi laulua olivat kiistatta mestariteoksia, mutta myös äänellisesti haastavia: säveltäjän sinfoninen ajattelu pisti laulajien äänivarat koville. Madetojan ranskalaisvaikutteet olivat kuultavissa erityisesti kappaleissa Kevätunta ja Onnelliset.

Lopuksi vanhat kuorolaiset astuivat riviin muodostaen suurkuoron, jota emerituskuoronjohtaja, ”palavaksi pensaaksi” tituleerattu Markku Jounela astui johtamaan persoonallisella tyylillään.

Riikka Kalsi

Artikkelin lähde Kaleva