Meininkiä ja ilmaisuvoimaa

Konsertti

XI Oulun Tulindberg-viikko. Oulu Festivo johtajanaan Ari Angervo Tulindbergin salissa 7.10. Sibelius, Martin, Bruckner, Schubert. Solistina Mari Maijala, viulu.

Oulu Festivo on tulkintatahtoinen orkesteri, jonka soittajat tuskin ovat liikenteessä pelkästään opintoviikkojen keräilymielessä. Musiikki on heille ilmaisukanava, ja sen sisältämät tunteet purskahtavat ilmoille nuoruuden paatoksella. Se mikä pilkunviilauksen puutteessa menetetään, korvautuu hyvänä meininkinä.

Konservatorion sinfonikot ovat olleet ahkerana: syyskauden aikana he ovat ehtineet harjoittaa jo melkein kaksi täyspitkää konserttiohjelmaa.

Sibeliuksen Cassation he esittivät joaiemmin syksyllä. Parin viikon takaiseen esitykseen verrattuna tulkinta oli kehittynyt kaikin puolin: orkesteri toimi nyt esteettömästi Ari Angervon musiikillisen näkemyksen välikappaleena. Angervo auttoi soittajia matkan käännekohdissa viittomalla tienviitat yksityiskohtaisesti.

Cassatio on Sibeliuksen varhaiskauden teos, joka on sävelletty tshaikovskiaanisessa hengessä. Kuitenkin siinä näkyy se, mikä on Ainolan mestarille ominaisinta: ensin synkässä metsässä harhailu, sitten hidas kiipeäminen kohti melodista täyttymystä, johon pääsyn kuitenkin katkaisee vähän väliä synkkämielinen mietiskely. Festivo sekä teoksessa sooloja soittaneet sello, huilu ja klarinetti tuntuivat tavoittaneen hienosti teoksen meditatiivisen tunnelman.

Festivon solistina soitti Oulun konservatoriosta - ja Festivon riveistä - maailmalle ponkaissut Mari “Lilli” Maijala, joka yllätti viime keväänä tulemalla toiseksi Pohjoismaisessa alttoviulukilpailussa.

Maijalan ohjelmassa oli musiikkia Sveitsin suurimmalta säveltäjältä, Frank Martinin Sonata da Chiesa eli kirkkosonaatti. Martin sävelsi teoksen alunperin viola d'amorelle ja uruille, mutta sovitti sen myöhemmin jousiorkesterin kanssa soitettavaksi.

Maijalan soitosta päällimmäiseksi nouseva vaikutelma oli levollisuus ja tekninen varmuus. Hänen alttoviulunsa soi vuolaan lämpimästi, hillittyä intohimoa uhkuen. Martinin romanttis-ekspressiivinen musiikki tuntui sopivan hänen tulkitsijanluonteelleen erinomaisesti.

Sonata da chiesa oli kuin pitkällisen itsetutkiskelun kuvaus, synkkämietteinen monologi yksinäiselle sielulle. Alttoviulun laulavan osuuden olisi voinut kuvitella matalan naisäänen esittämäksi. Säveltäjä oli läpikäynyt teoksen syntyaikoihin syvän henkilökohtaisen kriisin, mikä selittänee musiikin tummanpuhuvaa tunnelmaa.

Teoksen ensimmäisessä jaksossa jouset säestivät urkumaisesti taustalla; toinen jakso alkoi jousten makaaberilla tanssilla. Ikään kuin muista välittämättä alttoviulu taas puhkesi puheeseen ja jatkoi oman sisäisen äänensä etsintää. Ennen loppujakson alkua säveltäjä katkaisi musiikin langan kuin reväisten - mitä hän tällä tahtoi sanoa, se ei Festivon tulkinnasta oikein avautunut. Lopuksi alttoviulu kipusi korkeaan säveleen ja jäi siihen, ikään kuin enempi puhe olisi ollut turhaa.

Monumentaalisten tila-aikateosten rakentelijana tunnettu Bruckner näytti vuonna 1879 valmistuneessa Adagiossaan rakastettavimman puolensa. Melodisessa hurmassaan teos toi mieleen italialaisen oopperan kauneimmat hetket. Sävellystä olisi voinut tituleerata serenadiksi, ellei se olisi rakenteeltaan hiukan monimutkaisempi. Laajat melodiset kaaret Festivo lietsoi ilmoille täydessä hehkussaan, mutta taitekohdissa tuli sokkona haparoinnin tuntu.

Sinfonianumerona Festivolla oli konsertissaan Schubertin arvoituksellinen kahdeksas eli keskeneräinen; nyt saatiin myös lyömäsoittimet ja puhaltajat tosihommiin. Käyrätorvien, fagottien ja pasuunoiden iskuvoimaa oli vahvistettu avustajilla. Oboe ja klarinetti onnistuivat upeasti soolo-osuuksissaan.

Kuten Brucknerissakin, myös Schubertissa ajatuksen langat pyrkivät katkeilemaan aina uuteen jaksoon siirryttäessä. Siirtymiset suuresta sointivolyymista muutaman soittajan välihuomautuksiin paljastivat, ettei kyse ollut vielä aivan hioutuneista ammattilaisista.

Kuitenkin kaikitenkin, nuoriso-orkesteri Festivon soitossa oli samaa soinnin räikeyden ja säröjen tuottamaa viehätystä kuin vanhoissa äänitteissä - se ei ollut liian steriiliä.

RIIKKA KALSI

Artikkelin lähde Kaleva