Tätienergiaa

Lausuntailta

Teatteri Pyrräys. Naisen nauru, runokooste. Ohjaus Rauni Palamo. Musiikki ja sovitus Ville Onnela. Esiintyjät Paula Suutari, Taimi Hautala ja Päivi Happonen. Sininen Komuuti, Oulun aittatori.

Yllättävän sovinnaisesti syksy käynnistyy Oulun epävirallisessa huoneteatterissa, Aittatorin Sinisen komuutin yläkerrassa.

Pienimuotoisia lausuntaesityksiä rakastava tila on vähitellen pystynyt hankkimaan itsellen jonkinmoisen kantayleisön. Se on koostumukseltaan samantyyppinen kuin esiintyjätkin. Molemmissa tapauksissa enemmistö on varttuneita tyttöjä.

Mitään äärettömän radikaalia ei ole totuttu Sinisessä Komuutissa näkemään mutta yleensä intiimiä ja puhuttelevaa, monesti melko koskettavaa.

Tämänkertainen Naisen nauruksi ristitty runo-, proosa- ja laulukooste ei kilpaile parhaiden komuutilaisten sarjassa. Esityksen ohjannut persoonallinen veteraanilausuja Rauni Palamo on päästänyt käsistään keskeneräisen tuotoksen.

Valituista teksteistä toki ymmärtää, että niiden välityksellä taivalletaan tunnissa naisen elämä kehdosta hautaan, mutta harrastajalausujien katselmusten kestosuosikkirunoilijat Maaria Leinosesta Anja Porioon eivät istu Paula Suutarin ja Taimi Hautalan suuhun. Ainakaan nyt.

Tuntuu kuin he vain odottaisivat, että pääsevät käsiksi loppubravuuriinsa, junamatkan kuvaukseen. Se on paitsi antanut nimensä koko esitykselle, myös heille oikein sopiva.

Esitys on lattea koko alkupuolen, ja ohjaaja on päästänyt rakenteen romahtamaan lopussa.

Naisen nauru -niminen osio on selvä loppuhuipennus. Kuitenkin sitä seuraa toinen loppu, joka on lattea laulunumero. Ja eikös mitä - vielä kolmas loppu, naurupommi, jossa vanhukset nauravat itselleen ja joka tosin istuu esiintyjilleen paremmin kuin alun runot.

Musiikin osuudesta olisi kannattunut päättää, pannaanko Päivi Happonen laulamaan vaikkapa ilman säestystä vai etsiskelläänkö nauhurista musiikkikatkelmia, sillä aikaa, kun Suutari ja Hautala vaihtelvat - enimmäkseen turhaan - vaatteitaan sermien takana. Nyt valittu tapa käyttää musiikkia ei kohenna vaan latistaa lopputulosta.

Rooliasut, jollaisia etenkään pariinkymmeneen ensimmäiseen runoon ei tarvittaisi lainkaan, eikä ainakaan sellaisia joita näillä daameilla on, pistävät hämmästyneen katsojan ja kuulijan ihan hakoteille. Rouvien juhlableisereillä ja höyhenpuuhkilla ei ole tuon taivaallista tekemistä sen enempää Eeva Heilalan kuin Iikka Vuotilan tai Taimi Hautalan runojen maailmankuvan kanssa.

Ne vaatteet, joita esiintyjillä on yllään Naisen nauru -junakohtauksessa ja vihonviimeisessä mummojutussa, puoltavat kyllä paikkaansa.

Kaisu Mikkola

Artikkelin lähde Kaleva