(su 7.10.lehteen)

Vanha toimitsija muistaa listat

OULU Taistelu ammattiyhdistysliikkeen sisällä vaati 1940-50-luvuilla käytännön kenttätyötä ihmisten parissa, kun otettiin selvää, minkä puolueen miehistä on kysymys.

Puutyöväenliiton entinen toimitsija Tauno Sutinen (sd.) Haukiputaalta kertoo, miten hän oli 1940-luvun puolivälissä niin sanottu ”viiden tonnin junttamies”, joka kierteli SDP:n piiritoimitsijana pitkin pitäjiä selvittämässä mihin puolueeseen työntekijät kuuluivat.

”Meidän tehtävänä oli löytää kentältä meikäläinen, onko se sosiaalidemokraatti vai onko siirtynyt kommunisteihin”, Sutinen sanoo.

Puolueen töissä ollessaan hän ei päässyt työpaikoille, vaan norkoili kioskien ja kauppojen nurkilla ja jututti ihmisiä, erityisesti naisväkeä, joka oli korvaamaton tiedonlähde puolueen miehille. ”Niin ne asiat selvitettiin”, Sutinen kuvaa.

Työpaikat avautuivat vuodesta 1952 alkaen Sutiselle, kun hänestä tuli Puutyöväenliiton toimitsija. Erilaiset listat ja rekisterit ovat noilta ajoilta puoluemiehelle tuttuja.

”Kyllä erilaisia listoja oli niin minulla kuin joillakin muillakin. Noin suurta listaa en ole koskaan nähnyt”, Sutinen sanoo nähdessään Kalevan käsiinsä saaman tiiliskiven paksuisen nimiluettelon, jossa on yli 46 000 suomalaisen nimet.

Kyseessä saattaa olla huijariliikemies Sven Laineen Sirola-opiston matrikkeleista kokoamat nimilistat. Sutinen tuntee Laineen listat, mutta hänen mukaansa yleisemmin käytössä oli ohuempia, paikkakuntakohtaisia vihkosia.

Sutinenkin tapasi Laineen 1950-luvulla Helsingissä. Laine näytti hänelle kotona kokoamiaan kortistoja. Sutinen kuitenkin jäi epäilemään Laineen ammattitaitoa, kun Laineen kortistosta ei löytynyt erästä kuuluisaa haukiputaalaista kommunistia, joka ei ollut käynyt Sirola-opistoa. Sutisen mainitsemaa nimeä ei liioin löydy Kalevan käytössä olevasta kirjasta.

Sutinen kertoo tapaamisten jälkeen varoittaneensa liittonsa johtoa veljeilemästä Laineen kanssa.

TT:n entisen toimitusjohtaja Tapani Kahrin mukaan silloinen STK varoitti jäsenjärjestöjään Laineen opuksista.

Sutinen huomauttaa, että järjestöillä oli käytössään omat listat, joita tarvittaessa hyödynnettiin. Niitä oli niin kirjoitettuna kuin muistinvaraisena.

”Niitä käytettiin vain omassa toiminnassa, ei niitä myyty työnantajille, vaikka niistä työnantajan kanssa keskusteltiinkin”, Sutinen sanoo.

Sutinen huomauttaa, että kaikki toimitsijat tiesivät omien ammattiosastojen puoluekirjon, ”ei siinä listoja tarvittu”.

Sotien jälkeen oli Sutisen mukaan tärkeä tietää kuka kukin on, jotta järjestötyö saadaan alulle. Listoilla ei Sutisen mukaan juuri ollut merkitystä työhönotossa, sillä työpaikoilla ammattitaito oli kuitenkin ratkaisevaa. Hyvä oli tietenkin tietää, mikä mies on miehiään.

”Ei ammattimiestä aatteen mukaan valita”, Sutinen tähdentää.

Sutisen mukaan minkäänlaisten listojen perusteella ei työpaikoilla tehty poliittisia puhdistuksia.

Taistelu sosiaalidemokraattien ja kommunistien välillä oli Sutisen mukaan huomattavasti selkeämpää ja helpompaa kuin sosiaalidemokraattien sisäinen hajaannus 1960-luvulta alkaen.

”Se oli paljon vaikeampaa hajaannuksen aikana”, hän huokaa.

Sutinen toimi voimakkaasti eheytyksen puolesta.

Rautaruukin pitkäaikainen pääluottamusmies Asser Siuvatti (komm.) tietää erilaisten listojen olemassaolon - eräissä tapauksissa kommunistit eivät päässeet Rautaruukille töihin.

”Tai jos pääsivät, niin ne pantiin niin v-maisiin hommiin, etteivät ne olleet kuin muutamia viikkoja”, Siuvatti toteaa.

Työnantajille on Siuvatin mukaan ollut aina omat urkkijansa työpaikoilla, jotka ovat vieneet nimiä eteenpäin. Räikeintä toiminta oli Siuvatin mukaan sotien jälkeisinä aikoina, vaikka tieto kulkee nykyäänkin reaaliajassa. (MN)

Hurjaa menoa. Toimitsija Tauno Sutinen, 89, muistaa elävästi kiihkeät ajat ay-liikkeen valtataistelun vuosilta. Listoja ja nimiä kertyi arkistoihin.

Pekka Peura

Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva