Joutomaista vain osa soistettavissa

Jari Niemi

HAAPAVESI Pohjois-Pohjanmaalla on suokuivatusten jäljelle jättämiä todellisia joutomaita kymmeniä tuhansia hehtaareja. Ne eivät puske metsää, kuten ojituksia tehtäessä odotettiin. Niitä ei pysty enää kunnolla ennallastamaan ja vain pieni osa niistä soveltuu turvetuotantoalueeksi.

Suhteessa eniten joutomaita on Oulun läänin eteläosassa, jossa suo-ojituksia on tehty historian saatossa kaikkein eniten. ”Kun ojituspinta-alat ovat olleet suuria, ovat myös virheojitukset suuria”, sanoo Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen luonnonsuojelupäällikkö Eero Kaakinen.

Suo-ojitukset ovat muokanneet Eero Kaakisen arvion mukaan Kala-, Pyhä- ja Siikajokilaaksojen jokielämää enemmän kuin vesistöjärjestelyt eli tekoaltaat, jokivoimalat ja pohjapadot. ”Jokiin on tullut tuntuvasti enemmän kiintoainekuormitusta. Ne ovat liettyneet myös koskipaikoista. Jokien tulvadynamiikka on muuttunut. Joet huilaavat nopeasti, mutta kesällä niissä saattaa olla vähemmän vettä kuin jos ympäröivät suoalueet toimisivat vesipankkeina.”

Täysin neitseellisiä soita ei enää löydy esimerkiksi Haapavedeltä lainkaan. Suojelukohteeksi soista on kuitenkin saatu Honkaneva, Porerimpi, Hirvineva, Lamminneva ja Köyryrimpi-Ollikkaanrimpi.

Haapaveden pinta-alasta on aikoinaan ollut suota yli 60 prosenttia eli 45 000 hehtaaria. Koko Pohjois-Pohjanmaalla suoalueiden yhteisala oli ennen ojitusten alkua noin 1,5 miljoonaa hehtaaria.

”Ojitus on aikalailla peruuttamaton tapahtuma. Ennallastamista tehdään, mutta ei soita saada koskaan palautettua täysin ojituksia edeltäneeseen tilaansa. Suojelukohteissa soiden vesitalous palautuu lähelle alkuperäistä tilaa”, arvioi Eero Kaakinen Luontokerho Saukon suotilaisuudessa.

Aapasuot arvossaan

Euroopan unioni arvostaa kunkin maan luonnon erityispiirteitä eurooppalaisessa mittakaavassa. Pohjois-Pohjanmaan ylivoimaisesti merkittävin erityispiirre on aapasuot, joiden arvostus on Eero Kaakisen mukaan noussut kohisten.

Haapavedellä löytyy myös joitakin keidassoita, jotka ovat soista karuimpia. Ne saavat ravinteita vain sadevesistä. EU:n arvostus näkyy nyt ja tulevaisuudessa siten, että rahaa löytyy erilaisiin ennallastamis- ja kunnostustöihin sekä suoalueiden hankintaan.

Turvesoiden uusiokäytön osalta tilanne on Kaakisen mukaan muuttunut parempaan suuntaan, sillä nykyisin tuottajatkin ajattelevat jo suota käyttöön ottaessaan sen uusiokäyttöä.

Turvetuotannossa olleita soita on metsitetty, kynnetty viljelymaaksi ja erinomaisia kokemuksia on saatu myös niiden vesittämisestä lintuvesialueeksi, kuten on tehty esimerkiksi Rantsilan Kurunnevalla.

Artikkelin lähde Kaleva