Siitä kirjoittaa mieluiten mistä itse tietää

Tyrnäväläisen Pia Ronkaisen fiktiivisessä romaanissa on omaa elettyä elämää.

Riitta Taulavuori

”Hän ei tahtonut rekkaa puskuriinsa kiinni ja vielä vähemmän hän tahtoi joutua rekan ohittamaksi, sen imuun. (...) Rekan hahmo kasvoi taustapeilissä. Tie lainehti. Keskiviivat irtosivat asfaltista ja nousivat hänen eteensä, liikehtivät aggressiivisesti. Ne olivat vihaista valkoista ja keltaista sahalaitaa.”

Katkelma on tyrnäväläisen Pia Ronkaisen tuoreesta romaanista Keinu, ja se kertoo päähenkilö Marian tuntemuksista auton ratissa moottoritiellä Oulusta Tyrnävälle.

Kyse on fiktiosta, mutta yhtä hyvin se olisi voinut olla Ronkaisen omasta elämästä.

Ajokortin jo kauan sitten saanut Ronkainen kertoo kammoksuvansa autolla ajoa talvella. Muina vuodenaikoina autoilu sujuu helpommin. Asiaa on auttanut ammatikseen rekkaa ajavan puolison kannustus.

– Olen ollut auto-onnettomuudessa ja sen jälkeen ajamatta vuosikausia, kuten Mariakin.

Muutakin yhteistä on, kuten paniikkihäiriö sekä halu kirjoittaa ja piirtää. Päähenkilönsä tavoin Ronkainen on asunut aiemmin Oulussa. Romaanin alussa Maria muuttaa punaiseen hirsitaloon syrjäiseen maalaiskylään. Vaihtelua Maria hakee elämäänsä Pömilän kahvilasta Tyrnävän keskustasta ja Zimmarin uimalasta Kempeleestä.

Ronkainen itse on asunut uusperheensä kanssa Tyrnävällä Temmeksen Haurukylässä viitisen vuotta, ja hänen kotinaan on punainen hirsitalo, Karjalan evakoille joskus 1950-luvulla rakennettu.

– Oulua, ja sitä, että tuosta vain voi lähteä, on välillä ikävä. Viihdyn silti tässä maisemassa. Luonto ja lakeus ovat ottaneet minut omakseen.

Keinu on Pia Ronkaisen kuudes julkaistu teos. Häneltä on ilmestynyt aiemmin kaksi runoproosateosta, kaksi runokokoelmaa ja yksi pienoisromaani. Niissäkin on ollut aineksia omasta elämästä, kuten Touretten syndroomaa, uusioperheen arkea tai nikotiiniriippuvuudesta pyristelyä.

– On jotenkin luontevampaa kirjoittaa asioista, jotka ovat tuttuja.

Kirjoittamisen Ronkainen kuvailee olevan itselleen ”yhtä kuin hengitys, työ ja leikki”. Kirjoittamatta ei voi olla. Hänellä on samaan aikaan tekeillä useita tekstejä, runoja ja proosaa.

– Mutta mistä en tykkää niin siitä, etten osaa kirjoitta yhdellä istumalla valmista tekstiä. Keinunkin olen kirjoittanut vaikka kuinka monesti.

Keinun Ronkainen aloitti nelisen vuotta sitten. Alkunsa romaani sai ulos tahtoneen Nuutti-kissan katseesta ja eräästä painajaisunesta.

Unessa oli kissan keltaista valoa hehkuvat silmät – ja voimakas kauhun tunne.

– Sitten aloin piirtää kuvia, nähdä lisää unia ja kirjoittaa.

– Unien näkeminen on minulle kuin työkalu. Jos haluan ratkaista jonkun kohdan tarinassasi, annan alitajunnan tehdä töitä.

Psykologista jännitystä tihkuvasta tarinasta on tullut Ronkaiselle itselleen ”hirvittävän tärkeä”.

– Olen kokeillut siinä omia rajojani kirjoittajana: osaanko kirjoittaa lukuromaania.

Tänä kesänä Ronkainen aikoo kirjoitella tekstejä pääasiallisesti vihkoon ja päättää vasta syksyllä, mihin tarttuu seuraavaksi.

fakta

Pia Ronkainen

Syntynyt Oulussa 14.9.1972.

Asuu Tyrnävän Temmeksellä. Perheessä aviomies, kuusi nuorta sekä kaksi koiraa ja kissa.

Humanististen tieteiden kandidaatti. Kirjoittaja ja runoilija, toiminut myös kirjallisuuskriitikkona ja luovan kirjoittamisen opettajana.

Julkaistuja teoksia kuusi: Runoromaani (ntamo, 2010), Tango (ntamo, 2012), Äären ympärillä on kylmä muuri (Impressio, 2013), Välitiloja (Nispero, 2013), Nikotinisti (ntamo, 2014) ja Keinu (Nispero, 2015). Haluaisi kirjoittaa vielä joskus ”tyylipuhtaan” kauhuromaanin sekä jotain lapsille. Keinun jatko-osa on jo mielessä.

Saanut Pakkala-kirjallisuuspalkinnon vuonna 2013.

Suomen arvostelijain liiton ja Oulun kirjailijaseuran jäsen.

Harrastaa piirtämistä, maalaamista ja valokuvausta sekä liikkuu luonnossa ja kuntosalilla. Pitää erityisen paljon linnuista.

Pia Ronkaisen Keinu-romaani sai alkunsa ulos tahtoneen Nuutti-kissan katseesta ja eräästä painajaisunesta. Kauhuromaanina Ronkainen ei kirjaansa pidä, mutta haaveilee, että saisi sellaisen vielä jossain vaiheessa tehtyä.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva