Liha palasi erikois- kauppoihin

Lihakauppiaan pakeille asiakkaita houkuttavat ruokatietoisuus, erikoisemmat tuotteet ja yksilöllinen palvelu.

Daniel Wallenius

Oulu

Asiakkaat ovat yhä kiinnostuneempia ruokansa alkuperästä ja kaipaavat muuta kuin massatuotteita. Siksi kiinnostus ostaa lihatuotteet niihin erikoistuneista kaupoista on lihamestari Juha Riihijärven mukaan kasvussa.

– Tässä on tapahtunut pienimuotoinen murros. Me pystymme tarjoamaan erikoisempia tuotteita, joita markettikaupassa ei ole kannattavaa myydä, hän sanoo.

Riihijärvi perusti noin kuukausi sitten oman liikkeen kauppahalliin, kun hän osti aiemman yrittäjän liiketoiminnan.

– Tämä on kiitollinen paikka yrittää, kun tässä on ollut lihakauppa jo 17 vuotta ja vakioasiakaspohja on jo olemassa, hän sanoo.

Riihijärvi, Viskaalin kuluttajamyynnin myymäläpäällikkö Antti Pirttikoski ja Makkarakaupan kauppias Kari Lappalainen ovat kaikki yhtä mieltä. Television ruokaohjelmien suosion kasvu on johtanut siihen, että suomalaiset hakevat ruokapöytiinsä tuotteita, joiden alkuperän ja tuotantoketjun he saavat helposti selville.

– He kysyvät, mitä tuotteet ovat ja mitä niillä voi tehdä. On eri asia saada palvelu ihmiseltä kuin lukea tuoteseloste paketista, Riihijärvi sanoo.

Myös Pirttikoski sanoo asiakkaiden hakevan yhä enemmän henkilökohtaista palvelua. Hän osaa myös nimetä hetken, jolloin suomalaiset kiinnostuivat siitä, mistä lautasella oleva liha on peräisin. Se oli parin vuoden takainen hevosenlihakohu.

– Silloin ruuan alkuperästä alettiin kysyä aiempaa enemmän. Ihmisten kasvava ruokatietoisuus on trendi.

Erityisesti ruokatietoisuuden kasvu näkyy nuorissa. Riihijärven mukaan 20–30-vuotiaat asiakkaat vaativat ruualtaan paljon. Lappalainen puolestaan kertoo, että Makkarakaupan kahdeksanvuotisen historian aikana asiakaskunta on nuorentunut.

– Asiakkaiden keski-ikä on ollut ehkä siinä 40–55 vuoden kieppeillä, mutta viime vuosien aikana erityisesti nuorten kokkaajien määrä on kasvanut, hän sanoo.

Nuorten lisäksi myös Oulun ulkomaalaisväestö hakeutuu lihakauppoihin.

– Esimerkiksi aasialaiseen ruokakulttuuriin kuuluu, että liha ostetaan tiskiltä eikä paketissa, Riihijärvi sanoo.

Oululaisen ruokakulttuurin eurooppalaistuminen kuuluu sekä Pirttikosken että Riihijärven
puheessa.

– Eihän tarvitse mennä kuin Viroon asti, niin ruoka ostetaan torilta. Meillä on vähän tällainen kulttuuri, että kaikki ostetaan samasta paikasta, Riihijärvi sanoo.

Mutta voisiko myös muita tuotteita myydä niihin erikoistuneissa liikkeissä? Onhan Ouluun avattu hiljattain pari jäätelöbaariakin.

– Jos joku haluaisi perustaa juustoihin ja maitotuotteisiin erikoistuneen liikkeen, jossa myytäisiin lähialueiden tuotteita, sellaiselle voisi olla markkinarako. Tällä seudullahan ei enää ole omaa juustolaa, mutta kysyntää olisi, Pirttikoski pohtii.

Lappalainen puolestaan veikkaa, että ruokakaupan jälkeen alkavat muuttua huoltoasemapalvelut.

– Siellä on menty myös aika äärimmäisyyteen. Seuraavaksi tulevat ne, jotka satsaavat palveluun.

Lihakauppiaskolmikko puhuu paljon marketeista erottumisesta, muttei koe kilpailevansa niiden kanssa.

– Tämä on ehkä enemmän oma juttunsa. Eivätkä Oulun lihakaupat kilpaile keskenäänkään, vaan jokaisella on oma sektorinsa, Riihijärvi sanoo.

Päinvastoin, sekä Riihijärvi että Pirttikoski kokevat, että Ouluun mahtuisi lisää lihakauppoja.

– Oulu on laaja alue ja esimerkiksi Ideaparkin seutu olisi hyvin potentiaalinen. Meillä olikin siellä jo pop up -kokeilu, joka onnistui hyvin, Pirttikoski kertoo.

Torin lihamestarin lihamestari
ja yrittäjä Aika vastaan helppous Kommentti

Daniel Wallenius

daniel.wallenius@kaleva.fi

Ideaalitilanteessa viikonloppupäivällisen laitto olisi jotakuinkin seuraavanlainen kokemus: Sitä lähtisi aamulla kaupunkiin, ostaisi torilta perunat ja vihannekset ja kauppahallista lihaa tai kalaa. Tällöinhän jo pelkkä ostosreissu olisi osa päivällistä. Sehän menisi silloin kuin ranskalaisessa elokuvassa. Olisi aikaa miettiä, mitä haluaa laittaa ja tasan tarkkaan kuinka paljon.

Valitettavasti todellisuus on kuitenkin vallan toinen. Viikonlopun tulo tarkoittaa sitä, että ryntää hirveällä kiireellä kauppaan, ostaa summamutikassa tuotteet, joita luulee tarvitsevansa, ja tekee niistä viikonlopun aikana ruokaa silloin kun ehtii. Jos haluaa elämyksiä, niin tulee mentyä ulos syömään.

Niin, prioriteettikysymyshän se on, mihin aikansa käyttää. Onneksi näyttää siltä, että yhä useampi suomalainen on huomannut, että arjen pyörittämisestäkin voi tehdä elämyksen.

Se lupaa hyvää ruuan erikoisliikkeille. Marketit ovat äärimmäisen hyödyllinen keksintö. Mutta on hienoa, jos vaihtoehdot niille alkavat nostaa taas päätään – maitokaupat ja lihapuodit kun ovat tuttuja lähinnä vanhoista elokuvista.

Viedäänpä kuvitelmaa vielä askel pidemmälle. Entäpä jos palan painikkeeksi voisi torilta ostaa myös paikallisen panimon limonadia tai olutta? Kaikki pöydän antimet voisivat silloin olla paikallisia.

Ruokakulttuuri muuttuu hyvään suuntaan, mutta kuten Juha Riihijärvi sanoi, on sääntelyn pysyttävä muutoksessa mukana. Lihamestari Juha Riihijärven mukaan yrittäjäksi lähteminen tapahtui sattumalta, kun siihen tarjoutui hyvä tilaisuus. Hän uskoo suomalaisen ruokakulttuurin muuttuvan eurooppalaiseen suuntaan ja toivoo, että sääntely pysyisi muutoksessa mukana.

Artikkelin lähde Kaleva