Kuin olisi kesälomalla Oulun torilla

Marja-Leena Meriläinen jatkaa Elli-mummun 1940-luvulla aloittamaa toriperinnettä.

Elina Ursin

Marja-Leena Meriläinen aloitti kesän leipämyynnin Oulun torilla viime lauantaina.

– Olen sen verran vanha, etten sateella lähde, kun ei ole pakko. Kyllä minä tarkenen, mutta asiakkaat eivät.

Meriläisen paikka ja sydän ovat 1970-luvun alusta alkaen olleet kauppatorilla eikä perinnettä helpolla katkaista.

– Minä olen kesälomalla torilla. Niin olen kauan ollut, että asiakkaina on useampi sukupolvi. Vanhempi polvi kulkee kepin kanssa, nuoremmat seuraavan polven seurassa.

Meriläisen perheen torimyynti alkoi sotien jälkeen, kun Elli Meriläinen pakkasi leipomansa leivät ja pullat matkaan ja matkusti Lumijoelta Oulun kauppatorille. Elli-mummu on jo päättänyt maallisen matkansa, mutta perhe jatkaa leipomoa Maikkulassa, leipäkauppaa torilla ja kahvila Biskettiä Rotuaarilla.

Meriläinen vilkuilee ympäri toria hieman haikeasti. Viime kesänä Roivaisen vanha rouva Siiri oli juhannuksen alla torilla myymässä. Meriläinen ei vielä ole nähnyt ystäväänsä vihannespöydän takana. Onneksi on Suikin Paula, toisen polven torimyyjä ja muutama muu tuttu kasvo.

– Kaikki vanhat tutut ovat häipyneet paitsi minä. Se olisi väärin mummua kohtaan, jos minun aikana torimyynti jätettäisiin pois.

Marja-Leena Meriläinen meni naimisiin lumijokisen Seppo Meriläisen kanssa 1973. Tuolloin Meriläisillä oli pieni leipomo Lumijoella, Siikajoentien varressa Sipolanperällä. Leipomoa ei enää Lumijoella ole, mutta kotitalo on perheen käytössä.

– Ensimmäisen kerran, kun mummun näin, oli hän valtaisan rieskataikina teossa. Vesi oli jääkylmää ja Elli vaivasi taikinaa paljain käsin. Rieskat paistettiin tiiliuunissa. Pieneen leipomoon ei juuri muita mahtunut kuin mummu.

Meriläisen mummun aikaan torilla tehtiin kauppaa myös talvella. Toripäivä alkoi aamulla aikaisemmin ja päättyi jo iltapäivällä kello kaksi. Sunnuntaisin tori oli tyhjä.

– Muistan minäkin olleeni talvella leipää myymässä. Silloin torin kupeessa oli linja-autoasema, joka toi asiakkaita ja eloa torille.

Meriläisen Elli ei ollut torin ainoa leipäkauppias, vaan myyntipöytien jono ulottui varsinkin kesäaikaan kauppahallin nurkalta melkein rantaan saakka. Samanmoinen myyntikojujono oli leipäkojuja vastapäätä marja- ja kasvismyyjillä.

– Silloin ennen vanhaa ostavaa väkeä oli enemmän. Nytkin on, mutta enemmän on niitä humppaajia, torilla aikaa kuluttavia kävelijöitä.

Meriläinen muistaa eritoten saksalaiset, jotka poikkesivat Oulun torilla matkalla pohjoiseen.

– Saksalaiset ostivat pöydän tyhjäksi. Niillä oli oma keittiö auton takaosassa, mutta ei enää.

Välillä Meriläisestä tuntui, että koko Oulun kauppatori kuolee pystyy.

– Marketit vetivät ja torilla ei vielä silloin ollut ravintoloita houkuttelemassa ihmisiä. Nykyään torikauppa jatkuu iltaan ja osa myyjistä on paikalla myös sunnuntaisin.

Kun leivät ja pullat paistuivat Meriläisen kotileipomossa Lumijoella, yläkerrassa haudutettiin nauriita.

– Yötä myöten nauriit porisivat hiljakseen useamman tunnin ajan painojen alla padassa. Muuta ei veteen lisätty kuin suolaa ja siirappia.

Viimeksi naurishauikkaita on myyty torilla 2000-luvun alussa, mutta juhannuksen alla Meriläiset elvyttävät vanhan perinteen henkiin.

– Tyttäreni Marjaana on hankkinut 30 kiloa nauriita. Haudutamme nauriit edellisenä päivänä ja hauikkaat ovat torilla seuraavana aamuna.

fakta