”Pikkuisen pelottaa, miten Joni skiftesvikin tasoinen kirjailija voi tavallaan unohtua julkisesta keskustelusta. Mutta kirjat ovat olemassa.”

Joni Skiftesvik vei aikani

Kolumni

Petri Vartiainen

kulttuuri@kaleva.fi

Kulttuurikeskustelun lapsellisuuksiin kuuluu, että palkittujen teosten ja hyvän kirjallisuuden välille vedetään vahvat yhtäläisyysmerkit.

Näin synnytetään markkinaklassikoita, joita suuren yleisön toivotaan lukevan, ja samalla puolustetaan kirjallisuuden asemaa helpon naurun ja kuvaviihteen seassa.

Onneksi on upeita poikkeuksia, kuten Joni skiftesvikin Valkoinen Toyota vei vaimoni.

Se sai Runeberg-palkinnon, ja siihen sisältyvät juonivetoisuus ja huumori – eräänlaiset suuren yleisön ”uunoturhapuromaisuudet” – mutta myös kielellinen ilmaisu, joka on tarpeeksi niukka kätkemään ja silti mahdollisimman sujuvasanainen viemään sisälle tarinan maailmaan.

Tuntuu, että tässä omaelämäkerrallisessa teoksessaan skiftesvik levittää auki aiemman tuotantonsa tunnuspiirteet. Merellinen miljöö, maailman kovuus, historia ja nykypäivä esiintyvät nyt kirjailijan elämäntarinan kautta.

Huumori on jotenkin vapautuneempaa, ehkä vanhentuneen miehen ronskia viisautta, ja traagiset tapahtumat kuvataan niin todellisessa valossa, että juonellisia hökötyksiä ainesten välille ei ole tarvinnut rakentaa: elämä näyttäytyy kirjallisuutena, kirjallisuus elämänä. Keinotekoisuus puuttuu, niin kuin parhaissa tarinoissa yleensä.

Olen aina lukenut enemmän kirjoja, joissa kieli tulee ensin, kuitenkaan tarinaa unohtamatta.

Kun löysin Valkoisen Toyotan, siirryin tavallaan Juha Seppälästä Joni skiftesvikiin: kirjallisuuteen, jossa tarina tulee ensin, kieltä unohtamatta. Samalla tuli testatuksi Kuusamon kaupunginkirjasto, jonka skiftesvik-kokoelma on paljastunut kattavaksi.

1980-luvun kirjojen liepeet on peitetty kriitikkojen ylistyksillä. Ne on helppo kuitata aikalaisten ensihurmaksi, mutta yllättävän hyvin ylisanat pitävät yhä paikkansa.

Pikkuisen pelottaa, miten skiftesvikin tasoinen kirjailija voi tavallaan unohtua julkisesta keskustelusta. Mutta kirjat ovat olemassa, ja oikeastaan uutukaisessaan kirjailija itse nostaa elämäntyönsä esiin.

Matti Ijäksen ohjaama Katsastus on tiiviin dialogin huipputyö, jonka perusta löytyy novelleista.

skiftesvikin merkittävimmäksi kynänjäljeksi nostaisin kuitenkin ihmisen mielenmaiseman, jonka hän kuvaa muistoja ja tapahtumia yhdistelemällä ja johon merellisen luonnon kauneus ja raakuus symbolisesti yhdistyvät.

Pohjoisessa kyläyhteisössä eripuraisuus kasvaa sokeaksi vihaksi, lapsi kantaa vanhempiensa taakkaa, elinolosuhteet kaventuvat sietämättömiksi.

Sellainen voi olla meillä mennyttä tai nykypäivää, mutta todellisimmalta se tuntuu skiftesvikin iskevissä tarinoissa, joiden ymmärrys ihmisyydestä vie lukijan aidon oivalluksen tasolle.

Kirjoittaja on kuusamolainen kirjailija.