Homeesta taiteisiin ja triangelidraamaan

Sarjakuvia

Lauri Ahtinen: Homepäiväkirja. Like 2015.
Pauli Kallio et al.: Noin seitsemän taidetta. Suuri Kurpitsa 2015.
Jope Pitkänen: Pekka ja Pätkä aikuisviihteellä. Lempo Kustannus 2015.
Jope Pitkänen: Yrjö ja Tyyne – naapurin koira. Lempo Kustannus 2015.

Lauri Ahtisen omakohtaisiin kokemuksiin perustuva albumi Homepäiväkirja poikkeaa täysin hänen aiemmista, ”nihilistisironisista” strippikokoelmistaan. Homepäiväkirja on paitsi muodoltaan sarjakuvaromaani, myös toteutukseltaan rönsyävämpi: se nojaa paljossa tekstiin, ja piirrostyylit vaihtelevat teoksen sisällä kollaasimaisuuteen asti.

Kirjan tarina on ahdistava, joskaan ei ilman itseironiaa.

Ahtisen perhe lähti toteuttamaan ”suomalaista keskiluokkaista unelmaa” ostamalla lainan turvin omakotitalon. Myyjä osoittautui huijariksi, ja uusi koti asumakelvottomaksi homeloukuksi. Samoin kävi ilmi, että oikeus ei ole aina vääryyttä kärsineen puolella.

Ahtisen sarjakuvaromaani on koskettavaa, myötätuntoa ja kiukkua nostattavaa itsetilitystä. Samalla se käy terapiasta saman kohtalon kokeneille.

Homepäiväkirja välittää odotukset ja niiden rikkoutumisen, pettymyksen, vihan ja raivon tunteet yhtä lailla kuin masennuksen. Se, että ongelmat olivat totta, välittyy suoraan. Samoin se, että unelmat särkyivät monella tasolla.

Homepäiväkirja kääntyy loppuaan kohti alistumiseksi pakon edessä. Ilman valoa ja lohtua se ei silti pääty. Uuden lapsen syntymä oli merkki siitä, että elämä on hyvä. Niin hyvä kuin ihminen antaa sen olla.

Noin seitsemän taidetta on yhtä monen sarjakuvanovellin kokoelma, jotka sitoo yhteen niiden kaikkien käsikirjoittaja Pauli Kallio. Sisällöltään tasavahvan albumin punaisena lankana kulkee myös se, että aiheet ponnistavat eri taiteista, kantavimpana kuitenkin musiikki.

Ennenkin on voinut todeta, että Kallio ymmärtää ihmisluonnetta ja sen erilaisia ilmenemismuotoja. Se käy ilmi taas Noin seitsemän taiteen novelleissakin: lähestymistapa vaihtelee realistisista ja muistelevista katkeransuloisiin, lapsenomaisen leikkimielisiin ja surkuhupaisiin. Elämän kirjo välittyy kaikista.

Se, että Kallion käsikirjoituksia on toteuttanut monta eri tyylejä käyttävää taiteilijaa, antaa tässä tapauksessa albumille ilmavuutta ja raikkautta. Tyylillisiä ääripäitä lienevät Kati Kovacsin iloittelevuus, Ville Rannan luonnosmaisuus ja Tiitu Takalon arkirealismi.

Lopputulos on kaikissa tapauksissa vähintään toimiva, usein enemmän kuin mainion puolella.

Konkari Jorma ”Jope” Pitkäsen ahkeruus on säilynyt ajan kuluessa, mitään ”eläkeläinen muistelee” -linjaa ei voi havaita. Yksi osoitus tuosta on Jopen kirjakerho -projekti, missä Lempo Kustannus julkaisee tekijältä kuukausittain yhden sarjakuva-albumin.

Kirjakerhon aloittanut, K-18 -merkinnällä leimattu Pekka ja Pätkä aikuisviihteellä on muutaman vuoden takaista tuotantoa. Triangelidraama tursuaa aineksia niin yleensä seksin kuin poikarakkauden saralta, samalla Jope irvailee kliseitä käyttäen ennakkoluuloja.

Kolmioasetelmaa hyödyntää yhtä lailla strippikokoelma Yrjö ja Tyyne – naapurin koira: avioparin elämässä esittää tärkeää osaa Lyyli, sessu aidan takaa.

Strippimuoto on edelleen Jopen ominta aluetta, iskut satelevat useasti kohdalleen.

Sauli Pesonen