Ensin tulkoon

Elämys

Kaisa Salmen Ruusuteos herätti Oulun
kaksi vuotta sitten ympäristötaiteeseen.
Ihmiset vaelsivat kukkameressä, haistelivat, katselivat ja ihastelivat. Näin ympäristö-
taidetta voikin lähestyä: enemmän kokien ja eläytyen kuin ymmärtämällä.

Eeva Kauppinen

Ympäristötaide voi yllättää, ällistyttää ja hurmata. Oululaiset suorastaan rakastuivat Pakkahuoneenkadun ja Kirkkokadun kesällä 2013 haltuunsa ottaneeseen Kaisa Salmen Ruusuteokseen.

Ruusut vetivät kansalaisia puoleensa meden tavoin. Ruusupensaiden keskelle tehtiin promenadeja. Siellä otetut selfiet levisivät sosiaalisessa mediassa. Kun kaupunkilaiset astuivat teoksen sisään, heistä tuli hetkeksi osa sitä.

Näyttämötaiteen puolella puhutaan immersiivisestä eli upottavasta taiteesta.

Ruusuteos kuului osana Oulun taidemuseon Täällä!-ympäristötaidenäyttelyyn. Se jätti oululaiset positiiviseen uuden odotuksen tilaan.

Ympäristötaide on laaja käsite. Se sisältää yhteisötaiteen, maataiteen, ekologisen taiteen, eettisen taiteen, käsitetaiteen, esitys- ja performanssitaiteen.

Ympäristötaidetta eivät edusta vain pysyvät veistokset. Taide voi olla myös väliaikaista, maatuvaa tai muuten katoavaa.

Taiteen edistämiskeskuksessa aloitti helmikuussa ensimmäinen ympäristötaiteen läänintaiteilija Anu Miettinen. Hän toimii kolmen vuoden ajan ympäristötaiteen edistäjänä Uudellamaalla.

Miettinen järjestää Taiteen edistämiskeskuksessa ympäristötaiteen iltamia. Ensimmäisten iltamien teemana oli Mitä ympäristötaide voi olla?

– Itse käsitän ympäristötaiteen laajasti: se sisältää tilallisia ja ajallisia teoksia. Yleensä ympäristötaide on myös julkisesti saatavilla eli kuka tahansa pääsee sitä katsomaan. Sillä tavalla ympäristötaide on demokraattista ja tarjolla kaikille.

– Monesti ympäristötaide on myös helposti lähestyttävää, Miettinen lisää.

– Osallistavuus tulee yleensä ihan huomaamatta.

Kaupunki- ja luontotilassa ympäristötaide tuo paikoille uusia ulottuvuuksia ja merkityksiä. Niin kuin Ruusuteos teki Oulussa.

– Paikalle tulee erityismerkitys ja se huomioidaan. Jos et saa taideteoksesta mitään irti, voit katsella vaikka sitä paikkaa ja miettiä, miksi teos on juuri siinä. Mukaan tulee teoksen ja paikan välinen suhde.

– Ympäristötaidetta voi lähestyä varovaisin askelin, joskus ehkä enemmän kokemalla kuin ymmärtämällä. Tosin usein teoksella on käsitteellistäkin annettavaa.

Millaisia käsityksiä ihmisillä on ympäristötaiteesta? Lyövätkö ennakkoluulojen laineet korkeina?

– Yleensä ajatellaan, että teos on joku objekti luonnossa tai ulkona, Miettinen vastaa.

– Mutta sehän voi olla vaikka kävelykierros polkua pitkin taiteilijan vetämänä. Koko teoksesta ei tällöin jää edes mitään fyysistä jälkeä. Monet käsitetaideteokset voivatkin edustaa myös ympäristötaidetta.

”Yleensä ajatellaan, että teos on joku objekti luonnossa tai ulkona.
Mutta sehän voi olla vaikka kävelykierros polkua pitkin taiteilijan vetämänä.”

Anu Miettinen

ympäristötaiteen läänintaiteilija
Uusimaa

Miettinen ottaa esimerkin vuoden 2000 Ars Fennica -voittajalta Hreinn Fridfinnssonilta.

– Itse teos on paperinpala, johon on kirjoitettu tarina: Kun pyhä kivi siirrettiin pois paikoiltaan Islannissa rakennustöiden takia, kanat alkoivat munia vähemmän päivä päivältä. Mutta kun kivi vietiin paikoilleen, munantuotanto alkoi taas nousta hiljalleen.

– Toisaalta voi ajatella, että itse teos muodostuukin kokijan mielessä. Oleelliseksi ei nouse, oletko ollut itse paikalla ja kokenut asian.

Anu Miettinen on itsekin monialainen kuvataiteilija – nykyisin vapaa-ajallaan. Hän on tehnyt maalauksia, videoita, valokuvasarjoja, performansseja ja ympäristötaidetta.

Helsingin Vartiosaaresta löytyy Miettisen ympäristötaideteos Polkukyltit, jota hän on tehnyt vuodesta 2012 alkaen.

Vartiosaari on muutoksen kynnyksellä. Nykyisin siellä sijaitsee yksityisiä ja Helsingin kaupungin omistamia huviloita. Saarella asuu ympäri vuoden vain 22 ihmistä. Nyt saareen tehdään kaavaa. Sinne aiotaan rakentaa kaksi siltaa ja asuntoja 5 000–7 000 ihmiselle.

Saaressa ei ole nimettyjä polkuja, mutta monet saaren asukkaat ja vakiokävijät käyttävät niistä vakiintuneita nimiä. Anu Miettinen on kerännyt nimistöä polkuja kulkien ja asukkaita haastattelemalla.

– Pääväylä Reposalmen rannasta talleille on Gibraltarin kärrytie. Kunnianosoituksena saaren vanhimmalle asukkaalle yksi poluista on nimetty Editin poluksi. Sitten on Käpytie, jonka kyltin taakse ilmestyi teksti Pyhän nunnan polku. Niinpä tein sille polulle myös tämännimisen kyltin. Lisäksi saarelta löytyy Ansan kalliopolku, jota pitkin Ansa on kävellyt koiriensa kanssa 25 vuoden ajan lähes päivittäin.

Ympäristötaiteen mahdollisuudet ovat Anu Miettisen mielestä laajat.

– Taiteilijan pitäisi olla rakennusurakoissa mukana asiantuntijana kaavoituksesta alkaen tuomassa erilaista näkökulmaa, Miettinen sanoo.

Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunta on esittänyt ympäristötaidemaksua kaupungin tonteille vuoden 2016 alusta. Maksun avulla voitaisiin toteuttaa pysyvää ja väliaikaista ympäristötaidetta, tapahtumia, virikeympäristöjä ja toiminnallisia kohteita.

Miksi ympäristötaide nousee tässä ajassa esiin?

– Varmaan se liittyy siihen, että olemme yhä enemmän ruvenneet miettimään, millaisia meidän ympäristömme ovat. Se meidän jokapäiväinen ympäristömme, siihenkin voi olla eri näkökulmia.

– Nykyään puhutaan paljon, että taide tuo turvallisuutta ja hyvinvointia. Uskon, että taide itsessään tuo piristystä elämään ja avaa uusia tulokulmia aiheeseen kuin aiheeseen.

Taiteen edistämiskeskus (Taike) järjestää ympäristötaiteen päivän Helsingissä 11.11.2015.

Ympäristötaiteen iltamat järjestetään Taiteen edistämiskeskuksessa kaksi kertaa vuodessa, keväisin ja syksyisin. Kiinnostuksen mukaan useamminkin. Osallistujat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä.

FAKTA