Väriä harmaisiin lautoihin

Riikka Tuomivaara
Joel Karppanen kuvat
Kaleva
Oulu "Tosi värikäs", vastaa 13-vuotias Fanny Lokkinen, kun häneltä kysytään, millainen Iin KulttuuriKauppilan lähellä sijaitsevan leikkipuiston pitäisi olla. "Koska väreistä tulee iloinen olo, harmaasta synkkä."
Samaa sanoivat myös muut Iin taidekoulun oppilaat, kun opettaja Heidi Simppala antoi heille keväällä tehtäväksi piirtää unelmiensa leikkipuiston.
"Värit nousivat selvästi jopa laitteita tärkeämmäksi asiaksi", Simppala kertoo.
Keskiviikkona järjestetyissä talkoissa Iin KulttuuriKauppilan vieressä sijaitseva leikkipuisto sai viimein väriä harmaisiin lautoihinsa.
Yksityismaalla sijaitsevaa leikkipuistoa on pidetty kunnossa naapuruston voimin, mutta viime vuosina paikka on päässyt ränsistymään.
Ensimmäinen sysäys leikkipuiston kunnostamiseen tuli Iin kulttuurivastaavalta Leena Lämsältä, joka yhdisti sen kunnostamisen osaksi kesän Art Ii Biennaalia.
Leikkipuiston kunnostamista ovat rahoittaneet Iin kunnan kulttuuripalvelut ja tekniset palvelut sekä Innoste-hanke. Mukana korjaustöissä ovat myös työllistymiskeskus Iipajan nuoret.
Talkoissa taidekoululaiset ja alueen asukkaat kunnostivat leikkipuistoa taiteilija Kari Södön kanssa, joka toimii biennaalin lastenkulttuurin taiteilijana.
Puupaloista koostuvista värikkäistä veistoksista tunnetun Södön oma tyyli näkyy taideleikkipuiston suunnittelussa. "Leikinomaisuus on tärkeä osa työskentelyäni. Palikoiden käytössä hienoa on se, että niistä voi tehdä aina uusia kokonaisuuksia."
Puisia palikoita kiinnitetään puiston leikkivälineisiin, ja lisäksi niistä rakennetaan roikkuva taideteos yhteen puiston koivuista.
Maalaamisen ja puuelementtien lisäksi puistosta poistettiin kaksi huonokuntoista laitetta. Keskelle puistoa kaivettiin kivillä reunustettu polku. Töitä tehtiin parinkymmenen talkoolaisen voimin.
Kulttuurivastaava Leena Lämsä ei ole ainoa, joka on huomannut leikkipuiston tilanteen. Paikalliset äidit ovat tehneet hiljattain kuntalaisaloitteen, jossa vaaditaan leikkipuiston kunnostusta.
"Tämä tapahtuma toimii ikään kuin alkusysäyksenä, josta on hyvä jatkaa", Simppala sanoo. "Alueen äideille puiston kunnostaminen on erityisen tärkeää, koska muut Iin leikkipuistot ovat kaukana tai koulujen yhteydessä, joten niihin ei pääse päivisin leikkimään."
Simppala kertoo olevansa talkoisiin tyytyväinen. "Tavoite toteutui, eli saimme herätettyä keskustelua leikkipuistosta."
Keskustelussa nousi esille yhteinen toive siitä, että puisto eläisi ja muuttuisi.
"Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että polun varrella olevia kiviä voisi kukin tahollaan pikku hiljaa maalailla. Kunta voisi alkaa hankkia uusia laitteita huonokuntoisten tilalle vaikka yksi kerrallaan", Simppala visioi.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva