Artikkelin lähde Kaleva
Neena Kuukasjärvi
Mimmi Pentikäinen kuvat
Sutelan Jussi tiesi jo pikkupoikana, että ryhtyy jonakin päivänä Suutarin talon isännäksi. Parikymmentä vuotta sitten väistyi edellinen sukupolvi, ja nykyinen isäntä astui paikalleen lenkiksi yli kaksisataavuotiseen isäntien ketjuun.
"On etuoikeus saada asua ja viljellä tällaista taloa. Mutta se myös velvoittaa."
Limingan Ylipäässä sijaitsevalla tilalla viljellään kauraa ja ohraa. Ratsuhevosia kummempaa karjaa ei talossa enää ole, mutta tänä päivänä omat neliönsä tiluksilla vaatii isännän toinen leipätyö, Sutela Oy:n puusepänverstas tuotantotiloineen. Kun yhdessä pihassa on sekä oma koti että yrityksen arki, asettaa se omat haasteensa.
"Toisaalta näinhän on aina eletty: oleskelupiha ja karjapiha ovat olleet erikseen", pohtii Jussi Sutela.
"Oma rauha säilyy, kun puusepänverstaan työpihalle on asiakkailla oma kulkunsa. Kolmannella eli työpihalla mahtuu kääntymään purkamaan kuormansa isompikin auto."
Kun pihapiirissä on viisitoista eri rakennusta ja monta toiminnallisuutta, on yhtenäisyyden säilyminen vaatinut huolellista suunnittelua. Tilan uudisrakennukset ovat suunnitelleet arkkitehdit Maija Niemelä ja Pentti Myllymäki. Sama kaksikko, jonka käsialaa on muun muassa Tyrnävän keskustan meijerialueen suunnittelu.
Suutarin tilan sydän on perinteinen pohjoispohjalainen neliöpiha, jota yhdeltä sivultaan rajaa vuonna 1881 rakennettu päärakennus. Muilta sivuilta piha rajoittuu navettaan, talliin, aittaan ja vanhaan päärakennukseen, jonka vanhimmat osat ovat 1700-luvulta.
"Onhan tämä isotöinen asumismuoto. Rakennusten ylläpidon lisäksi lumitöitä ja ruohonleikkuuta riittää, eikä niitä tehdä ilman konevoimia."
Kun taloa on 202 vuotta eletty, löytyy monikerroksisuutta kartanon lisäksi myös pirtistä. Vanha päärakennus on kokenut monenlaisia muodonmuutoksia historiansa aikana. Viimeisimmän 16 vuotta sitten, jolloin purettiin kaikki sinne 50-luvun jälkeen rakennettu; pirtin katto nousi alkuperäiseen korkeuteensa ja suuret ikkunat saivat väistyä perinteikkäämpien ruutuikkunoiden tieltä.
Talonpoikaiset puitteet eivät sulje pois modernia otetta sisustuksessa. Talon alkuperäisen jyhkeän pirtinpöydän ympärillä parveilevat kuin värikkäät perhoset Hanna Louhelaisen suunnittelemat ja Sutelan toteuttamat Zipper-tuolit. Paikkansa ovat löytäneet myös harkiten valitut suomalaisen muotoilun klassikot. Keittiössä huonekalut ja kalusteet ovat niin ikään omaa tuotantoa, usein prototyyppejä.
Taloon 60-luvulla tehdystä lisäsiivestä löytyvät kodinhoito- ja kylpyhuone sekä sauna, joiden modernin pelkistetty tyyli on rehellisesti tätä päivää. Eri aikakausien tyylit mahtuvat kyllä saman katon alle.
"Eihän tällaisia koskaan alkuperäisekseen saa. Mutta ajan kerrostumatkin ovat osa talon historiaa."
Vanha talo taipuu hyvin tämän päivän elämäntyyliin - ja tämän päivän perheen tarpeisiin. Yläkerran vinttihuoneet on ajatuksella remontoitu uusioperheen poikien valtakunnaksi.
Vanhat hirsiseinät luovat kauniit puitteet nykyaikaiselle, modernille asumiselle. Maalaistalo taas luo elämänrytmin: kesällä ei juuri sisällä viihdytä. Televisiokin kuulemma jossain on, mutta milloin lie viimeksi ehditty katselemaan, isäntä veistelee.
Tietokonepelailun sijasta iltapuhteiksi tyttäret Saga ja Seela soittavat pianoa, ja nauttivat tietysti parhaasta mitä maalaispihapiiri voi tarjota: omille hevosille ja hevosharrastuksille on kotipihassa tilaa yllin kyllin.
"Parasta meidän kodissa on se, että toista samanlaista ei ole", puntaroi 16-vuotias Saga.
Ja ei sellaista taloa, ettei pihasaunaa. Varastorakennuksen takaa sukeltaa polku metsäsaarekkeeseen; montaa kymmentä metriä ei tarvitse kulkea, kun pihamaan hälinä jää taakse. Äkkiä saarenlaidan piilosta löytyy saunamökki - Maija Niemelän piirtämä sekin. Korkealla katon harjallaan ja mustalla muodollaan rakennus sulautuu puiden suojaan.
"Tämä on meidän rantasauna", isäntä-Jussi hahmottaa kädenliikkeellään muinaista rantaviivaa. Meri on väistynyt satoja vuosia ja laskemattomia miespolvia sitten - tänä päivänä saunamökin kuistilta aukeaa näkymä pohjoispohjalaiseen maisemaan parhaimmillaan; kesäkuisen auringon alla kylpevälle viljavainiolle.
Artikkelin lähde Kaleva