Ihminen istuu luontoon


Eeva Kauppinen Kaleva
Oulu Valokuvataiteilija Anni Kinnunen on kylvänyt uuden nurmen keltaisen kotinsa ja galleriansa pihalle Hietasaaressa. Ruoho on hentoa ja vasta oraalla. Silti siihen on jo alkanut muodostua kulkijoiden jättämä polku.
Olemme kaupungin laitamilla, mutta ytimessä.
Gallerian portailla odotteleva pitkähiuksinen talon valtiatar muistuttaa Mielikkiä, metsän hengetärtä, joka vartioi tasapainoa luonnon valtakunnassa. Hän ei ymmärrä sitä raakalaismaista intohimoa, jolla rikkakasveiksi koettuja voikukkia kitketään juurineen.
Voikukka on upea todiste voimasta, joka saa kukkanupun puhkeamaan esiin vaikka öljyisen asvaltin halkeamasta.
Anni Kinnunen hengittää luontoa. Hän istuu pihalla, lukee ja opiskelee seuraavia töitä varten.
"Koko Hietasaari on minulle inspiraation lähde. Taika sijoittuu hyvin vahvasti täällä asumiseen ja lähimetsään. Tai tuohon saaren villimpään osaan. Toinen puoli on kuin menisi eri maailmaan", Kinnunen sanoo.
"Käyn joka päivä lenkillä naapurisaaressa. Se on ihan uskomaton. Kaikki puut kukkivat. Ihan mieletön tuoksu. Monesti siellä on ihmisiä nuotiolla. Joskus rusakko juoksee vierestä. Tosi kaunista. Ei voisi parempaa kuvitella!"
Lähdemme vaeltamaan Mustasalmen sillan yli. Edessä avautuu villi paratiisisaari tulvillaan Suomen flooraa ja faunaa: kaatuneita puita, puna-ailakkeja, kieloja.
Anni Kinnunen istahtaa vanhojen kuusien alle. Hän ikään kuin juurtuu siihen hetkeksi.
"Sanokoot pusikoksi tai miksi ikinä, mutta minulle Hietasaari on oikeastaan ainoa syy, miksi tykkään asua Oulussa", hän tunnustaa.
Kuvasarjassaan Personal Landscape (2008-2012) Anni Kinnunen etsi ja kokeili, millä ehdoilla ihminen istuisi maisemaan, palautuisi osaksi maaperää ja luontoa.
Kinnunen haluaa tarkastella kriittisesti kulutuskulttuuriamme ja suhdettamme luontoon.
"Miljöiden fotogeenisyys ei sulje pois tosiasiaa, että useimmat kohteet ovat kaltoin kohdeltuja tai kastroituja. Kuvissa esiintyy soramonttuja, avohakkuualueita ja epävirallisia kaatopaikkoja, mutta myös kotipihojen kevytluontoa. Oman kokonaisuutensa Personal Landscape -sarjassa muodostavat teokset, joissa luonto iskee takaisin ihmisen vetäydyttyä näköpiiristä", kirjoittaa Oulun taidemuseon amanuenssi Elina Vieru kuvasarjasta tehdyssä kirjassa.
Kinnunen ei mene maiseman eteen, vaan sisään. Kuvassa Pine Skirt hakkuuaukealle hylätty turvejuurakko käyttäytyy kuin hame. Kuvan henkilö näyttää tanssivan tässä raskaassa helmuksessa kapellimestarin puikko kädessään.
"Metsä on minulle rakas paikka, koska siellä ei tarvitse kävellä tiettyä reittiä vaan voin liikkua vapaasti", Kinnunen kertoo.
"Metsässä kävellessä aivot menevät tilaan, jossa et kauheasti ajattele. Metsässä voi vaan olla."
Kaunotaiteellisen eräretkeilyoppaan (Kustannus Oy Taide 2004) kirjoittaja, kuvataiteilija Jussi Kivi näkee luonnon suurena ulkoilmamuseona, jossa on loputtomasti löydettävää, aistittavaa ja keksittävää.
Kiven havainto on, että ihmiskeskeinen kulttuuri palvoo yksilöllisyyttä, mutta luonnonympäristöissä ihmisen ainutkertaisuutta ympäröi vain luonnon suvereeni välinpitämättömyys.
Kinnunen on langattoman itselaukaisimen avulla vapauttanut itsensä kameran takaa luontoon hiukkasiksi, pikseleiksi tai partikkeleiksi.
"Pidän sattuman tuomasta tuloksesta. Liikkeillä on tärkeä merkitys. Valokuvani ovat performatiivisia töitä."
Luonnolla on omat taikansa. Haikurunoilija Buson kiteyttää kukan ihmeen:
"Minä ilahdun
kun menen aamulla ulos
ja löydän auenneen kukan,
jota ei eilen ollut."



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva