Kameran vieressä istuu tuotantopäällikkö
"Kyyneleet tulivat silmiin", Mattila myöntää.
Krapu kertoo mummolassa näkemästään sormuksesta - hienosta arvoesineestä, jonka mummo sai Englannin kruununprinssiltä.
Kahdeksan kuukauden asumiseksi muuttunut mummolavierailu teki vaikutuksen pieneen poikaan. Nyt jo 61-vuotias mies on yhä vaikuttunut. Hän muistaa, kuinka mummo riiteli aina Jumalan kanssa: "Miksi veit ainoan mieheni", mummo oli tivannut.
Sopu Jumalan kanssa oli aina löytynyt. "Vietiin sinultakin ainoa poika", oli mummo muistanut.
Krapu kertoo tarinaansa teltassa, Tarinateltassa.
Ylen Suomea kiertävä Tarinateltta on tallentanut jo noin 300 suomalaisen tarinan. Tarinateltta on osa Lönnrot 2017 -projektia, jossa kerätään tuhat tarinaa Suomesta.
"Paljon on ollut selviytymistarinoita. Tänne ei tulla itkemään, vaan ihmisillä on usein jokin opetus tarinoissaan", Mattila kertoo.
Tarinoiden ohessa tarinaniskijä kertoo historiasta, suvustaan, itsestään. Kertojalla on ollut sydänkohtaus, ja hän on Nivalasta.
"Se on tässä tarinassa luultavasti olennaisinta. Me nivalalaiset haluamme aina kertoa, mistä olemme", Krapu linjaa.
Kotiseutuhenkeäkin siis lietsotaan tarinan avulla. Mistä tässä kaikessa on kysymys? Mikä on tarinoiden tarkoitus?
"Ennen tarinoita kerrottiin illat pitkä. Niillä siirrettiin tietoa eteenpäin", Krapu vastaa.
Ennen Krapua kameran edessä istui kärsämäkinen
"Kuljettiin talosta toiseen ja tarinoiden avulla kerrottiin asioita. Se oli ennen tiedotustapa, joka on nykyisten medioiden myötä hävinnyt pois", Kyllönen toteaa.
Siksiköhän Kyllösen oma tarina kertoi televisiolähetysten alkamisesta Kärsämäellä? Innostus oli ollut valtava, vaikka kuvassa oli ollut enemmän lumisadetta kuin ilmastonmuutoksen runtelemassa Suomen talvessa.
"Televisiosta tulee valmiita tarinoita ja vielä valmiiksi naurettujakin. Ne eivät jää nauramatta, vaikka huoneessa ei olisi ketään kuuntelemassa", Krapu kuittaa.
Aidot tarinat sen sijaan tarvitsevat aina kuuntelijan. Kertojalta vaaditaan paljon, että kuulija jaksaa kuunnella. Kuulijalta taas vaaditaan keskittymistä ja eläytymistä. Silloin tarinat eivät jää nauramatta, eivätkä itkemättä.
"Totta kai on omalla tavallaan raskasta kuunnella ja eläytyä toisten ihmisten tarinoihin pitkä päivä, mutta ne antavat myös voimaa", Kirsi Mattila sanoo.
Voimaa tarvitaan myös tarinoiden kertomisessa: Olisi seuraavan kertojan vuoro astua Kärsämäelle pysähtyneeseen Tarinatelttaan. Se ei kuitenkaan käy päinsä. Joku muu saa käydä välissä, sillä tarinankertojan on vielä käytävä kotona keittämässä kuoriperunat ja vahvistumassa.
Kun tarinoita kerrotaan pitkään, kertojalta tulee niihin lisäväriä, mutta mitä sitten?"
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>