Vaikka nuo kertomukset ovatkin lyhyitä, kuvaten usein vain hetken tunnelmia, ovat ne silti mitä kiintoisimpia luettavia. Onhan niiden kirjoittaja entistä sanarikasta tyyliään käyttäen saanut niissä niin elävänä esiin sen kannanoton ja ajattelutavan, minkä rintamamies tuntee omakseen.
Kertomukset eivät juuri sanottavasti koskettele varsinaisia taisteluja. Ne kuvaavat hetkiä, jolloin sodan turruttavat miehet istuvat joko pimeän korsun rosoisen pöydän äärellä tai kesäisen taivaan alla jossakin aholla pokkaa pelaten tai sitten lomalle matkustavan sotilaan hitaita, mutta miehekkäitä ajatuksia.
Nämä tyypit ovat jo tuttuja kirjailijan alkuajan tuotannosta. Tuuli käy heidän ylitseen ja Maantietä pitkin. Näiden kahden novellikokoelman kertomuksissa nuo samat hahmot esiintyvät huolettomina jätkinä, milloin tukkijoen rehvakkaana laulajana, milloin jonkin kyläpahasen huolettomana pelimannina.
Silloin he kyllä esiintyivät aikana, jolloin ei ollut sotaa ja huoli oli vain jokapäiväisestä leivästä: nyt nuo samat henkilöt esiintyvät kuitenkin sodan keskellä.
He elävät nytkin samaa, joskin miehekkäämpää elämää. Kaikissa näissä kertomuksissa katselee kirjailija asioita joko miehistön tai alipäällystön näkökulmasta.
Joka on rintamalla ollut, hänen täytyy sanoa, että kertomukset on kirjoitettu juuri niin kuin tavallinen rintamamies ne käsittää.
Se on vain huolettoman - kuin leikiten kirjoitetun tuntoista kerrontaa, usein hyvinkin vähäpätöiseltä vaikuttavasta asiasta. Mutta sittenkin noilla kertomuksilla on oma viehätyksensä, sillä onhan niiden kirjoittaja mies, joka jo aivan nuorena herätti huomiota synnynnäisen kertojan lahjoilla.
Esimerkiksi kertomus Korvessa - ei mitään ulkonaisia tapauksia. Pokkasakki hämärän "sylkypenkin" ääressä. Silloin tällöin rapisee hiekkaa korsun katosta ja himmeä tuiju valaisee kosteailmaista korsua. Yksinäinen sotilas loikoo korsun nurkassa ja hitaat ajatukset seulovat suuria asioita, joita parhaillaan tapahtuu. Ulkoa kuuluu silloin tällöin kaukaista konekiväärin rätinää.
Ei mitään muuta erikoista, mutta kuitenkin siinä oleva todellisuus antaa kertomukselle oman jännityksensä. Juuri tuo kaunistelematon totuuden henki antaa kertomuksille sen sisällön, joka saa lukijan lämpimän tunteen valtaan.
Kertomuksessaan Loma Haanpää kuvaa miestä, joka saapuu kotiinsa lomalle. Voi olla että osa kertomuksesta on mielikuvitusta, mutta kuitenkin siinä kosketellaan erästä nykyaikamme surullista ilmiötä.
Mies joka saapuu kotiin täynnä suuria haaveita kodista ja vaimostaan, tapaakin vaimonsa toisen miehen syleilyssä.
Kertomus Lintukauppaa taas kertoo miehekkäällä huumorilla, miten korsuyhteiskuntaan iskee viinanhimo ja sen hankinnassa käytetään erikoislaatuista vaihtokauppaa.
Vaikka sota tuokin kärsimyksiä ja monia eri vaiheita näiden saloseudun asujain elämään, saa se siitä huolimatta heidät kuin lähemmäs muuta maailmaa.
On selvää, että Nykyaikaa ei kestä rinnastusta kirjailijan moniin aikaisempiin teoksiin, mutta onhan kirja syntynyt sodan kestäessä, jolloin ei mitään todella erikoista voi odottaakaan.
Kuitenkin teos voidaan mielestäni asettaa aivan sotakirjallisuutemme eturiviin. Teoksessa on 15 eri kertomusta ja kuitenkin sen sivumäärä on vain 150, joten useimmat kertomukset ovat hyvin suppeita.
Siitä huolimatta ne sisältävät hyvin paljon mitä erilaisimpia mielialoja, tunnelmia ja pieniä tapauksia todellisten rintamasotilaiden elämästä. Joka tahtoo tutustua sotilaihin ja olosuhteisiin, missä he elävät, on hyvä tutustua tähän kirjaan, jossa vain totuus tuodaan esille ilman romantiikkaa.
Joka on lukenut Haanpään ensimmäiset novellikokoelmat, löytää saman kertojan myöskin näistä kertomuksista joskin miehekkäämpänä ja sodan totisen ilmapiirin ympäröimänä.
Kannaksella, 26. 1. -43.
Joka tahtoo tutustua sotilaihin ja olosuhteisiin missä he elävät, on hyvä tutustua tähän kirjaan."
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>