Tällä kertaa Sula lasi hehkuu -kurssille on tullut kahdeksan osallistujaa. Suurin osa on vasta-alkajia, mutta matematiikan assistentti
Edellisiltä kursseilta on tullut mukaan pikku kippuja ja lasilintuja, joista osa on päätynyt lahjapakettiin. "Esineet paranevat kaiken aikaa, mutta ei tämä vieläkään helppoa ole. Kaikki pitää tehdä oikealla hetkellä oikeaan aikaan." Yksi Miettusen parhaista töistä meni rikki jäähdytysuunissa.
Lasinpuhallus on siis vaikeaa, mutta periaatteessa yksinkertaista. Raaka-aine eli mänki sulatetaan uunissa, jonka pitää lämmetä aina 1 100 celsiusasteeseen asti. Kaikki lähtee ideasta.
"Ensin pitää miettiä mitä tekee, koska lasi on nopea materiaali. Muuten se hajoaa käsiin", kurssin vetäjä
Suunnitelman jälkeen puhalluspillin päähän kuopaistaan nokare mänkiä uunin pohjalta. Hehkuvaa massaa muotoillaan ensin kuperassa leppäkauhassa sopivaan muotoon. Hyvät keuhkot eivät ole tarpeen, vaan ihan pieni henkäys kerrallaan riittää pullistamaan mänkiä. Pilliä pyöritetään koko ajan, tai lasimassa lurahtaa kasaan.
Pajassa on erityiset tuolit lasin muokkausta varten. Tuolin nojaa vasten pyöritellessä lasia voidaan muotoilla erilaisin pinsetein kapeammaksi. Maljakon tai pullon pohja syntyy, kun pyöreää lasikuplaa taputellaan hiljaa tasaista alustaa vasten. Jos lopputulos miellyttää, esine laitetaan jäähdytyskaappiin kovettumaan, ja on valmis seuraavana päivänä.
Lasilinnun nokka tehdään nyppäämällä pinseteillä. Maljakon pintaan saa epätasaisen verkkokuvion, kun sitä kastaa puhalluksien välissä vesiämpäriin.
"Lasinpuhallus alkoi kaksituhatta vuotta sitten, eikä ole juuri sen jälkeen muuttunut. Koristelutekniikat ovat viisisataa vuotta vanhoja. Taito ei ole niinkään perinteistä, vaan paikalleen jämähtänyttä", Vesa Ulin naureskelee.
Jotain edistystä sentään tapahtuu. Paksumpiin esineisiin saa helmikuvioita, kun massan sisälle ensin laitetaan piikikäs rakkomuotti, ja valetaan sitten vielä uusi lasimassa päälle. Tämä taito on keksitty vasta kuusikymmentä vuotta sitten.
Lasinpuhallus on Ulinin leipätyö. Hän aloitti harjoittelun Rovaniemellä Käsi- ja taideteollisen oppilaitoksen kellarissa. Sen jälkeen tie vei Nuutajärven lasikouluun, jossa Ulinista tuli lasiartesaani.
Nyt hän pyörittää paitsi kansanopiston kursseja, myös Lasipaja Lasipruukia toisena omistajana Välivainiolla. Samalla hän edustaa yhtä Suomen pienimmistä ammattikunnista: lasinpuhaltajia on maassa alle kaksikymmentä.
Pienen kysynnän vuoksi lasinpuhaltajan on tehtävä itse välineensä: pajaa rakentaessa Ulinkin opetteli hitsaamaan. Muitakin kuin kädentaitoja vaaditaan. Sen, joka ei pidä kuumuudesta, ei kannata hakeutua ammattiin.
Ahkeruus on pakko. Sähköllä toimivaa uunia ei sammuteta koskaan, ja siksi kuukaudessa kertyykin tuhannen euron sähkölasku.
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>