Tanhusta ei tingitä
Pia Kaitasuo, teksti
Teija Soini, kuvat
– Tuolla on tämän kesän työmaa, Oulaisten nuorisoseuran puheenjohtaja Matti Hautamäki toteaa Soihtulan pihamaalla rakennuksen katolle viittoen.
Oulaisten nuorisoseuran toiminnan keskus Soihtula kuuluu niihin seurantaloihin, joissa sinnitellään modernin ajan aallokossa leuka veden pinnalla – innolla ja perinteitä kunnioittaen.
Soihtula sijaitsee kirkon vieressä niin sopivasti osoittamassa, miten Suomessa kirkollinen ja maallinen elämä ovat kulkeneet samaa tietä rinnatusten.
Ihan omaksi Soihtulan rakennus ei Oulaisten nuorisoseuralle vuonna 1909 kohonnut, vaan talo oli alun perin tarkoitettu raittiusyhdistys Soihdun väelle.
Nuorisoseura, Wirkistys-nimisenä vuonna 1883 aloittanut, toimi muiden tiloissa, kunnes raittiusyhdistys pani vuonna 1927 pillit pussiin ja Soihtulasta tuli Oulaisten nuorisoseuran tyyssija.
Rakennusajankohdalleen tyypillisiä komeita jugend-elementtejä sisältävä talo on kokenut vuosikymmenten saatossa muutoksia.
Matti Hautamäki näyttää salin peräseinän oviaukkoon asettumalla, mihin Soihtulan talon takaseinä aikanaan ulottui. Sali sai aikoinaan jatkokseen oven takaa löytyvän ravintolatilan.
– Tämä osa taas oli aiemmin terassia, Hautamäki selittää salin etelälaidalla. Todisteeksi hän näyttää kahvion seinälle ripustettujen valkokuvien rivistöstä mustavalko-otosta jostain ajalta ennen sotia: vaaleisiin kesäpukuihin pukeutuneet neidot vilvoittelevat terassilla.
Vanha rakennus kaipaa koko ajan jotain huoltamista ja kaikessa on otettava huomioon suojelumääräykset – Soihtula kuuluu Museoviraston kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi luokittelemien rakennusten joukkoon.
Eikä työhön voi käydä ilman, että kukkaronpohja on tukevasti peitettynä.
Mistä Oulaisten nuorisoseuran käyttövarat saadaan? Tanssitaanko talolla?
– Tanssien järjestämistä yritettiin, kun niitä pyydettiin, mutta ne olivat enemmänkin menoerä, seuran taloudenhoitaja Anna-Riina Yli-Hukka toteaa.
Ei näet riitä, että tanssiorkesteri vetää kulut kattavan määrän väkeä lattialle. Toimitsijoiksi on löydettävä melko suuri joukko vapaaehtoisia nuorisoseuralaisia.
Niinpä parhaaksi mahdollisuudeksi talouden tasapainossa pitämiseen on osoittautunut tilojen vuokraaminen muille toimijoille.
– Likipitäen kerran kuussa on huutokauppa, johon tullaan kaukaakin, Hautamäki kertoo.
– Huonekalunäyttelyitä on niitäkin ja onpa ollut kaninäyttelykin.
Kaikki mahdolliset on otettu tähän asti vastaan, Hautamäki tähdentää, jotta nuorisoseuralaiset voivat jatkaa harrastamistaan.
Tilojen vuokraamisesta juhlien ja myyntitapahtumien näyttämöksi onkin tullut suomalaisten seurantalojen päätoimintaa.
Tärkeimmässä roolissa Soihtulassa on tänään tanhuaminen.
– Aktiivisia tanhuajia on viitisenkymmentä neljässä eri ryhmässä, kolmen ohjaajan ja yhden apuohjaajan opastuksella, itsekin ohjaajana toimiva Yli-Hukka listaa.
Jos Anna-Riina kasvoi nuorisoseuralaiseksi natiaisesta, Matti tuli mukaan vasta toistakymmentä vuotta sitten.
– Vietin vuosia tuossa Soihtulan eteisessä odottelemassa jälkikasvua kuskattavaksi kotiin harrastuksista. Viimein älysin tulla itse mukaan.
Aikamiehenäkin voi vielä aloittaa tanhuamisen, puheenjohtaja sanoo ja osoittaakin sen kuvaajan pyytäessä Anna-Riinaa ja Mattia lattialle liikkeeseen.
Tulevaisuuteen suhtaudutaan luottavaisina mutta realistisesti. Uutta väkeä olisi syytä saada mukaan.
– Kansantanssitoiminta alkaa taas kesätauon jälkeen – eikä tarvitse olla oulaistelainen liittyäkseen mukaan, Yli-Hukka kannustaa.
Tilojen vuokraamisen mahdollisuudet nähdään hyviksi jatkossakin, onhan Oulainen liikenteellisesti hyvin saavutettavissa.
– Ei ole pitkä matka sieltä Oulustakaan, Hautamäki vinkkaa kävijöitä kotimatkalle saatellessaan.
”Vietin vuosia tuossa Soihtulan eteisessä odottamassa lapsia kuskattavaksi kotiin. Viimein älysin tulla itse mukaan.”
Anna-Riitta Yli-Hukka
Yhteisöjen kivijalat
Pia Kaitasuo
Olipa kerran kansa, joka kasvoi vieraan vallan alla ajatukseen aatteiden ja toimeliaisuuden hyväksi tekevästä voimasta.
Huvi yhdistettiin hyötyyn – syntyivät muun muassa raittius-, nuoriso- ja työväenyhdistykset, seurat, kuten meillä on tavattu sanoa.
Yhdistystoiminnan myötä valjennut vireys vaati seinät ympärilleen ja katon päänsä päälle.
Niinpä ympäri maata, pienistä kylistä kaupunkien taajamiin, kohosi pian seurantaloja. Niistä tuli kansalaisuuteen kasvattamoja ja kivijalka monelle yhteisölle.
1800-luvun lopulta alkaen rakennetut seurantalot ovat rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti merkittäviä, ja monet niistä on suojeltu.
Suomen täyttäessä sata vuotta niissä tiloissa, joissa opittiin yhdessä toimimisen aakkoset, eivät kuitenkaan kaiu enää aatteiden paloa sisältävät puheenvuorot. Kansanliikkeiden laaja yhdistystoiminta on muisto vain.
Siksi suurimmassa osassa noin 2 500 seurantalosta toimitaan rajoitetusti. Vain pienen joukon ovet saavat käydä yhtä tiuhaan kuin yhdistystoiminnan kukoistusaikana. Osa on hiljennyt iäksi.
fakta
Osa maisemaa
Seurojentalot ovat olleet olennainen osa suomalaista maisemaa.
Niitä nousi vapaaehtoisvoimin niin ns. kansanliikkeiden kuin myös vapaapalokuntien, maamies- ja urheiluseurojen tai kotiseutuyhdistysten tarpeisiin.
Seurantaloja on käytetty myös esimerkiksi koulutoimintaan.
Ensimmäiset rakennettiin 1880-luvulla ja arkkitehtonisesti noin 2 500 kansalaistoiminnan käytössä olevaa seurantaloa edustavat laajaa kirjoa uljaasta puuarkkitehtuurista arkisiin toimitaloihin.
Tyypillisesti seurantalo on käsittänyt salin näyttömöineen, keittiön tarjoilutiloineen ja eteisen ja wc-tilat. Usein talon yhteydessä on sijainnut myös pieni asunto.
Näyttämölle salista johtavaan oveen on jäänyt puumerkkejä. Discot olivat aikansa ilmiö. Oulaisten nuorisoseuralla niitä järjestetään edelleen alakouluikäisille pari kertaa lukukaudessa.
Artikkelin lähde Kaleva 11.06.2017.