Paimenessa keskellä Hailuotoa
Joonas Mikkosella on leppoisa kesätyö kunnan virallisena lammaspaimenena.
Anna Kilponen
Hailuoto
Pieni lampaan turpa työntyy verkkoaidan raosta jo ennen kuin Joonas Mikkonen, 29, ehtii avata lammashaan portin. Neljän suomenlampaan lauma kipittää määkien paimenensa tykö. Ensimmäisinä paikalla ovat lauman uuhet Anna ja Päivi. Heidän perässään tulevat karitsat Kaveri ja Kaisamarja, joka on joukon ainoa musta lammas.
Uteliaat elikot nuuskivat vieraat ja ottavat kaikenlaiset rapsutukset kernaasti vastaan, mutta sitten ne ahtautuvat leuat heinää jauhaen pieneen katokseensa.
Mikkosen tehtävä on toimia lammaspaimenena Hailuodossa kunnantalon ja terveyskeskuksen välisellä alueella. Työ on osa kunnan viriketyöntekijän toimenkuvaa, johon kuuluvat myös vanhusten ulkoiluttaminen ja työskentely kirjastossa.
Lampaiden ruokkimisen ohella Mikkonen tuo joka arkipäivä yhden vanhuksen palvelukoti Saarenkartanosta katsomaan lampaita.
– Lampaat herättävät heissä monia muistoja, sillä lähes joka talossa on täällä ennen vanhaan ollut lampaita ainakin kesäisin, hän kertoo.
Lampaiden pidolla on Hailuodossa pitkät perinteet. Vielä 1900-luvun alkupuolella ne myös näkyivät maisemassa, sillä hailuotolaiset saivat pitää koko kesän kotieläimiään rantalaitumilla ja metsissä.
Keskeisellä paikalla oleva lammashaka muistuttaa siis menneestä. Lampaista on lyhyessä ajassa tullut kylän maskotteja, joita ihastelevat niin paikalliset kuin turistitkin.
Haka avautui kesäkuun alkupuolella, mutta jo nyt ruoho on nyrhitty puoliväliin saakka.
– Nämä ovat kovia syömään. Koko ajan niitä saa olla ruokkimassa, paimen huokaa.
Vuosi sitten oululainen Joonas Mikkonen löysi unelmiensa kodin Hailuodosta ja päätti muuttaa saareen. Entinen tietokonealan ammattilainen kaipasi vaihtelua, sillä it-alan hommat eivät enää houkuttaneet.
Kun työsuunnittelija ja Hailuodon vasemmiston kunnanvaltuutettu Susanna Rapinoja ehdotti hänelle lammaspaimenen hommia kesäksi, Mikkonen innostui heti.
Lammashaka rakennettiin talkoilla perinteisin menetelmin. Sen jälkeen neljä lauhkeinta lammasta siirrettiin paikalliselta Rantasuomelan lammastilalta kylälle menoa ihmettelemään. Siinä ne saavat olla syyskuuhun saakka.
Mikkosella on yllättäen myös
aiempaa kokemusta lammaspaimenena olosta: Oulussa hän asui aiemmin Hietasaaren kotieläinpihalla sijaitsevassa mökissä ja hoiti samalla lampaita.
– Lampaiden hoito on rentouttavaa puuhaa. Vaikka aamulla tympäisisi herätä, niin viimeistään lampaiden luona tulee hyvälle mielelle. Ne ovat jo tottuneet minuun, sillä ne seuraavat minua aina ja määkivät, kun lähden pois.
Mikkonen ottaa pihlajan oksan houkutellakseen lauman ulos katoksesta, mutta kaitsettavat eivät meinaa liikahtaakaan.
– Olen ilmeisesti syöttänyt lampaat liian hyvin tänään. Tuo katos on kyllä hyvä paikka, vaikka ihmisenkin maata.
Työlleen omistautunut paimen tietää, mistä puhuu, sillä hän testasi itsekin katoksen ennen sen käyttöönottoa.
Lopulta lampaat tulevat ulos ja ryhtyvät seuraamaan Mikkosta tuoreen ruuan toivossa. Nuorimmaiset liikkuvat melkein pomppien ja kisailevat puskemalla päitään vastakkain.
Paimenen rooliin Mikkonen eläytyy täysillä. Paimensauvakin hänellä on. Se ei ole kuitenkaan modernin paimenen alumiinisauva koukkuineen, vaan hieman vänkkyräinen puukeppi.
– On minulla myös rokkipaimenen lookki, hän sanoo ja asettelee pyöreät aurinkolasit nenälleen.
Bhää, bhää. Mitäs ne nyt oikein määkivät? Lampaat tunnistavat heti emäntänsä Marja Rantasuomelan ja hänen tyttärensä Siirin, 13, ja Ennan, 10, jotka poikkeavat katsomaan lampaita ohikulkumatkallaan.
Rantasuomeloilla on 80 lammasta, joissa on niin suomenlampaita kuin hieman kookkaampia texel-lampaita.
– Lampaissa on luonne-eroja: jotkut ovat arempia, kun jotkut taas kulkevat koko ajan perässä, Marja Rantasuomela kertoo.
Yleensä joku lauman lampaista ottaa johtavan aseman. Se tarkkailee ensimmäisenä tilannetta. Sen jälkeen muut seuraavat perässä. Mikkosen kaitsettavissa johtaja-ainesta on havaittu Päivissä, vaikka juuri tänään Anna näyttäisi kipittävän joukon ensimmäisenä.
Juhannusviikonlopun päätteeksi lampaat järjestivät yllätyksen: ne villiintyivät ja lähtivät karkuteille. Sattui tietysti paimenen vapaapäivä.
Ensimmäinen havainto laumasta oli läheisen huoltoaseman viereinen pelto. Karkumatkan vaiheita seurattiin jännittyneenä sosiaalisessa mediassa. Jo hetken epäiltiin ilkivaltaa, mutta lopulta selvisi, että portin lukossa oli vika.
Liekö ruoho ollut vihreämpää aidan toisella puolen vai mikä sai lauman lähtemään? Nyt karkulaiset kuitenkin rouskuttelevat heinää turvallisesti aitauksessaan.
Lisää verkossa. Katso video kaleva.fi
fakta
Hailuodossa oli tuhansia lampaita
Hailuodon lammasluku oli suurimmillaan 1800-luvun lopulla, jolloin niitä oli 4 000. Nykyään lampaita on arviolta 200–300.
Lampaat laidunsivat vapaasti kesäaikaan rantaniityillä ja metsissä. Syksyn tullen lampaat eroteltiin omistajilleen erotustapahtumassa.
Vapaa laiduntaminen loppui 1950-luvulla, jolloin laki vaati
aitaamaan laitumet. Sen ja nautakarjan aseman kasvaessa lammastalous väheni huomattavasti.
Hailuodon lammasprojektiin ovat osallistuneet Rantasuomelan tilan ohella Hailuodon kunnan työpaja, Oulun seudun työllisyyspalveluhanke, Hailuoto-seura, Lions Club Hailuoto sekä useat paikalliset yritykset.
Syksyllä lammaspaimen nähdään myös TV2:n Pikku Kakkosen jaksossa, jossa tuttu jänishahmo Neponen tutustuu lampaisiin.
Lammaspaimenen kuulumisia voi lukea lammaspaimenen blogista https://lammaspaimenenblogi.wordpress.com.
Historiatietojen lähde: Heimo Vähämetsä: Lammas ja hailuotolaiset korvamerkit (2002).
Joonas Mikkonen nauttii lammaspaimenen työstään. Lampaiden kaitsemisen lisäksi hän työskentelee Hailuodon kirjastossa ja ulkoiluttaa vanhuksia. – Jos en ole lampaiden luona, minut löytää kirjastosta, jonne kannattaa myös poiketa vaikka katsomaan Nora Nurron hienoa valokuvanäyttelyä, hän vinkkaa.
Artikkelin lähde Kaleva 28.06.2017.