Meijän Matti Oulun Heinäpäästä
70 vuotta
Jouko Vuorjoki
Lapsuuden muistot inspiroivat. Matti Karhulan kerrontaa elävöittää täkäläinen murre.
– Heinäpää. Ehdottomasti Heinäpää! Ja sopiiko niin, että juttu myös päättyy Heinäpäähän?
– Hellahuone, kartano, pottumaa, hevoset, kaverit ja naapurit. Ihan niin kuin Aapelin kirjassa Pikku Pietarin piha, Karhula hehkuu.
Sanoista tihkuu vahvaa nostalgiaa. Jo eläkkeellä oleva kaupungin asemakaavapäällikkö on ollut koko ikänsä oululaiskeskeinen.
– Oulusta olen sijani löytänyt. Ei niin, etteikö muualle olisi otettu. Olen saanut tehdä töitä kotikaupunkini parhaaksi. Ehkä se on kotiseuturakkautta, hän tuumaa.
– Ja sitä paitsi, nykyään maailma on avoin. Tieto kulkee, ihmiset liikkuvat ja vaikutteet tarttuvat. Ammattini vaatii avointa mieltä, kykyä nähdä ja omaksua. Arkkitehtuurissa kansainvälisyys on a ja o. Näillä eväillä olen jo 46 vuoden ajan saanut elantoni rakennusten ja yhteiskuntien suunnittelusta. Hyvin on mennyt, Oulu on kehittynyt.
Yliopistossa harjoitustyönä oli kuvata ihanneympäristö. Kuinka ollakaan, hän piirsi lapsuutensa pihapiirin.
Sitä ei enää sellaisenaan ole olemassa, mutta Karhula ei ole kaihomielinen.
– Vanhan purkaminen tai korjaaminen ja uuden rakentaminen ovat aitoa kaupunkielämää. Jos ei ole rakentamista, ei ole elämää.
Arkkitehtina Karhula korostaa, että kaiken pitää tapahtua asukkaiden parhaaksi.
– Tehdään arjen arkkitehtuurista viihtyisää, turvallista, käyttökelpoista, mielenkiintoista ja kaunista. Se on arkkitehdin tärkein tehtävä.
Mistä se syntyy? Nyt hän innostuu piirtämään.
– Tarvitaan tarkoitus ja tarve, tieto ja tekniikka, taloutta, taitoa ja taidetta. Tehtävänä on sovittaa usein ristiriitaisetkin osatekijät kokonaisuudeksi, kauniiksi ja onnelliseksi synteesiksi. Ja muistetaan, että kaiken lähtökohta on ympäristön kunnioittaminen.
Karhulan kynänjälki Oulussa näkyy muun muassa Maikkulassa, Peltolassa ja Etu-Lyötyssä, joista ovat myös komeat valokuvat hänen toimistonsa seinällä Valkealinnassa.
Karhula kehuu oululaista kaavoitusta ja maapolitiikkaa.
– Meillä tarjonta kohtaa kysynnän. Verrattuna pääkaupunkiseutuun meillä perheet ja yritykset saavat tonttinsa puoleen hintaan.
Tänään työ jälleen omassa toimistossa yrittäjänä on ollut nautinnollista.
– Eläkkeelle jäämisen jälkeen tulen aamulla töihin ja palaan illalla kotiin niin kuin ennenkin. Mutta nyt en vietäkään päivää viran ehdoilla vaan Matin ehdoilla, hän iloitsee.
– Terävä kynä ja terävä järki riittävät työssä. Elämä vaatii enemmän.
Symbolisesti mies maalaa leveällä pensselillä omaa sielun maisemaansa näkyväksi.
– Henkinen kasvu ja oman itsensä kehittäminen ovat vuosi vuodelta yhä tärkeämpiä tekijöitä. Silloin aika menettää merkitystään.
– Pari vuotta sitten yritin oppia laulajaksi. Ei onnistunut, vaikka opettaja tosissaan yritti, Karhula virnistää.
Entä tulevaisuus? Miten arkkitehti kehittäisi kotikaupunkiaan?
– Jokisuistossa on valtavat kehitysnäkymät. Pitää vain osata lomittaa suisto, meri, saaret ja kaupunkirakenne Pohjolan Venetsiaksi, kauniiksi ja ainutkertaiseksi luonnon ja ihmiskäden kudelmaksi.
Kuten?
– Jo riittää jappasu torinrannan tornitalosta. Nyt on tullut aika toteuttaa se ja saada ranta vihdoin kuntoon, Karhula riemastuu.
– Jokivarsilla meillä on asutusnauhoja. Annetaan kylien kehittyä. Siitä hyötyy koko kaupunki.
Ja sitten päästään kuin varkain palaamaan pakahduttavaan ja täyttymykselliseen aiheeseen.
– Heinäpää! Se on edelläkävijä, joka herää uuteen loistoon.
fakta
Matti Karhula
Syntynyt Oulussa 14.6.1947.
Valmistui arkkitehdiksi Oulun yliopistosta 1977 ja väitteli tohtoriksi 1983. Toiminut yliopistourallaan assistenttina ja vt. professorina.
Työskennellyt johtavana arkkitehtina ja yrittäjänä. Suunnitellut kouluja, päiväkoteja ja palvelutaloja sekä asuintaloja, kortteleita ja kaupunginosia. Menestynyt myös suunnittelukilpailuissa ja toiminut tuomarina.
Oulun asemakaavapäällikkönä 2001–2012.
Asuu vaimonsa kanssa Oulussa ja Oulaisissa.
Harrastaa luonnonsuojelua, yhdistystoimintaa ja kunnallispolitiikkaa. Ahkera liikkuja, aktiivinen keskustelija ja esitelmöitsijä.
Merkkipäivänään matkoilla.
Artikkelin lähde Kaleva 14.06.2017.