Kahvihetki rannalla kuului kestitykseen
Tarinoita menneisyydestä
Vieraille tavattiin tarjota pannukahvit rantahietikolla Hailuodossa ennen vanhaan.
Talon emäntä valmisteli tarjottavat kääröihinsä, puki päällensä arkimekkoa siistimmän leningin, kietaisi ympärilleen valkoisen essun ja ohjasi kahvipannu kädessään vieraat eväsretkelle puhtaalle hiekalle.
Johanna Hankonen tietää, että kesävieraita kahvitettiin ainakin Hyypän hiekkadyyneillä.
”Kesävieraiden kanssa laitettiin piknikkiä sinne”, Hankonen kertoo Tarinoiden saari -kirjassa, jossa joukko hailuotolaisia muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan saaressa 1920-luvulta 1960-luvulle.
Hailuodossa oli yleistä, että talot majoittivat kesäisin vieraita, jotka olivat aluksi ihan tuntemattomia. Lomalaisia tuli Hailuoto-laivalla Oulusta ja kauempaakin.
Pertti Rapinojan mukaan kesävuokralaispaikkoja oli paljon juuri laivalaiturin lähellä.
”Saattopa jotku olla yli talvenkin. Entisiä torppia olivat usein, saattoivatpa olla talonväenkin kanssa.”
Kesävieraita kunnioitettiin Hailuodossa, ja ehkäpä vähän ihailtiin.
”Meijän Saaraki, ku kerran kysyttiin, että miksi kukakin haluaa tulla, sano että kaupunkiin rouvaksi”, Pertti Rapinoja muistelee.
”Tietenki ku vaatteet oli erilaisia. Oulussaki sai kuulla olevasa maalaistollukka”, Maria Kovalainen lisää.
”Kesävieraat oli vähän semmosta hienompaa väkeä, jota matkittiin, yritettiin tehdä niinku kesävieraat. Tännekin kerran tuli semmosia hattupäisiä rouvia, ja meistä ne oli tavattoman hienoja kaupunkilaisia, niin se oli ollut Talonmies-yhdistys , vierailivat täällä rouvineen, laivalla tulivat. Oli hatut ja herrasmiehet.”
Johanna Hankonen tietää tarinoita esimerkiksi eräästä nuoresta oikeustieteen auskultantista, joka oli yhtenä kesän ilmestynyt Hailuoto-laivasta rantaan ja kysellyt taloa, jossa pidettäisiin kesävieraita.
”Kaupunkilaiset halus tulla”, Hankonen toteaa.
Nuori lakimies tykästyi Hailuotoon niin, että hänen kerrotaan ”kulkeneen” vuosikaudet paikkakunnalla ja leikittäneen lapsia.
”Se oli sellainen suuri huvi, ja sinne kertyi kaikki naapurinkin lapset, pelattiin krokettia ja se järjesti lapsille hitausajokilpailut, kun polkupyöriä oli jonkin verran. Hän saatto heittää lasillisen karkkeja pitkin pihaa ja panna keräämään. Järjesti niille kyllä riemuja, ja talon väki vapautui lapsen kaitsemisesta.”
Osaan kesävieraista syntyi niin kiinteä ystävyyssuhde, että hailuotolaiset saattoivat mantereella käydessään yöpyä kesävieraansa kaupunkikodissa.
Jotkut Ouluun kouluun lähteneistä nuorista asuivat vuokralla tutun kesävieraan luona.
Kaarina Kalaoja (omaa sukua Junttila) kuvaa juuri painetussa muistelmakirjassaan Luovosta kotoisin miten hän 4-vuotiaana elokuussa 1951 matkusti sisarensa Sirkan kanssa laivalla Ouluun.
”Oulussa laivarannassa oli Greta-täti meitä vastassa. Kaupungissa oli tosi kaunista. Kävellen nousimme Pokkitörmää ylös Tuiran siltoja kohti. Upeat kukkapenkit kukoistivat joka puolella puistossa. Tädeillä oli talo Hartaantiellä Tuirassa lähellä Valtatietä ja lähellä Tuiran asemaa. Valtatie johti Toppilan satamaan ja siellä näimme isojen laivojen lisäksi mustaihoisia neekereitäkin. Niin tummia ihmisiä en ollut ikinä nähnyt Hailuodossa. Outoa oli sekin, että Greta-tädin taloa vastapäätä olevassa talossa oli iso karja laitumella. Ja oltiin kaupungissa!” Kaarina Kalaoja muistelee.
Erkki Hujanen
Fakta
Luotolainen oli omavarainen
Hailuoto-seuran julkaisemassa, Liisa Louhelan ja Susanna Rapinojan toimittamassa kirjassa ”Tarinoiden saari” puhuu Hailuodossa 1920–1960-luvuilla eläneitä ihmisiä.
Luovosta kotoisin -kirjan on julkaissut erikoissairaanhoitaja, homeopaatti Kaarina Kalaoja Oulusta (o.s. Junttila, syntynyt 16.7.1947 Hailuodossa).
Muistelukirjojen mukaan lapset tekivät leikkikalunsa itse, valmista ostotavaraa ei ollut tai sitä saareen saatu.
Pesäpallopelejä tai yleisurheilukisoja järjestettiin jatkuvasti. Pojat hyppäsivät talvisin mäkeä.
”Hupiretket” kalamökeille olivat poikien ja tyttöjen yhteistä seurustelua. Marjaniemi täyttyi telttailijoista 1950- ja 60-luvuilla, sitten telttailu kiellettiin.
Joutilaana lapset eivät saaneet olla. Jos ei ollut verkonpaikkuuta, otettiin kirja käteen. Isot työt tehtiin talkoilla. Pirtin kalustoon kuului höyläpenkki.
Sähköt tulivat 1953. ”Sähkön tulo oli aivan hirveä ihme, kun oli pyöritettävät ne valokatkaisijat”, Paavo Isola muistaa.
Nuorisoseuralla oli elokuvia, iltamia ja tansseja. Valio piti juhlia, sillä saaressa asui paljon maitotilallisia.
Jäkälänkeruurahoilla ostettiin esimerkiksi moottoripyörä.
Mustikka, sipuli, tupakansavu tai pihka lääkitsivät. Kamferi tai asperiinipulveri tehosi kipuun. Kuppari poisti huonon veren. Hampaat puhdistuivat suolavedellä ja reikiintyneet lähtivät sepänpihdeillä.
Artikkelin lähde Kaleva 11.06.2017.