Ymmärryksen tuolla puolen

Ars Kärsämäki antaa jälleen kerran nelostien kulkijoille
tilaisuuden nauttia nykytaiteesta.

Riitta Taulavuori teksti // Janne Körkkö kuvat

Katutaiteilija Jukka Silokunnas on spreijannut entisen neuvolarakennuksen, Piikkilän, ulkoseinälle Kärsikset.

Taidetalo Nahkurin sisällä käytävän seinälle on ripustettu piirroksia, jotka näyttävät aivan pikkulapsen tekemiltä.

Työpari Janne Nabb ja Maria Teeri on koostanut navettagalleriaan installaation Geomimesis, jossa on hyödynnetty muun muassa rautakaupasta ostettuja loisteputkia, digitaalisia veistoksia, navetan nurkalta noukittuja risuja ja viereiseltä nelostieltä kantautuvaa liikennemelua.

Tämä kaikki on tietysti nykytaidetta, ja itse asiassa vain pieni otos kuluvan kesän Ars Kärsämäki -näyttelystä, joka ”mahdollistaa nykytaiteesta nauttimisen myös maaseutuväestölle”, kuten näyttelyn järjestäjä Taideyhdistys Elsuupa ry asian ilmaisee.

Kuraattori, kuvataiteilija Anni Arffman on koonnut 13 taiteilijan teoksia esittelevän näyttelyn transsendenssi-teeman ympärille ja antanut sille nimen Ytimessä.

Teema suorastaan menee yli ymmärryksen: transsendenssihan tarkoittaa jotain kokemuksen ja tiedon tuolla puolen olevaa.

– Asian ytimeen voidaan mennä monella tapaa, ja pohjimmaisena, järjen tuolla puolen, saattaakin piileskellä mysteeri, kuraattori pohjustaa.

Miten taiteilijat tällä kertaa ylittävät ymmärrystä?

Annetaanpa puheenvuoro niille, jotka olivat paikalla vielä avajaisten jälkeisenä aamupäivänä.

– Nämä ovat oikeastaan matkamuistoja Intiasta ja eräänlaisia jumalallisuuden ja hengellisyyden ilmentymiä, Kaija Hinkula luonnehtii installaatiotaan A Million Gods.

Hengellisiä hahmoja kuvaava teos koostuu useista öljyväritöistä, jotka on maalattu muotoihinsa sahatuille mdf-levyille.

Lapsenomaiset piirrokset ovat Mari Oikarisen tekemiä. Seinälle ripustettu sarja on nimeltään Nimeämättömät asiat.

– Ideana on ollut vain piirtää niin kuin pienet lapset. Mielestäni kuvan ei tarvitse esittää mitään tiettyä, vaan voi tehdä ja katsoa, mihin se vie, Palojärvi kertoo ja paljastaa, että hän itse jopa vihasi piirtämistä taidekouluaikoinaan. Piirtämisen hän löysi uudella otteella sen jälkeen, kun oli alkanut opiskella kuvanveistoa.

Ars Kärsämäen näyttelyssä on Oikariselta myös veistoksia, joissa on käytetty muun muassa puuta, lankaa ja matonkuteita.

Nahkurin taidetalon toisen kerroksen tiloissa on esillä muun muassa Jussi Nykäsen taidegrafiikan töitä, jotka ovat ”valokuvan ja maalauksen hybridejä”.

– Se on tapa yhdistää ulkoista näkyvää maailmaa taiteilijan pään sisällä olevaan, Nykänen kuvailee.

– Olin kerran lumikenkäilemässä Hailuodossa ja näin kaukana horisontissa laivan keskellä jäälakeutta. Siitä tuli todella surrealistinen fiilis, pieksämäkeläistaiteilija muistelee teoksensa Luotolainen 2 syntyä.

Ida Palojärven installaation Gebirge 2, versio 2 nähdäkseen täytyy mennä pimennettyyn huoneeseen mustan verhon taakse. Teokseen on tarvittu muun muassa pyöriviä levyjä ja tervapaperia.

– Käytän töissäni valoa ja pimeyttä ja teen monesti veistosmaisia juttuja. Installaationi ovat paikkasidonnaisia, eli en pysty rakentamaan niitä useinkaan valmiiksi työhuoneellani tai siirtämään valmista teosta sellaisenaan uuteen paikkaan.

Marja Viitahuhdalla on viereisessä huoneessa kaksi videoinstallaatiota, valkokankaalla lumisateelta näyttävä ja asioiden syntymistä kuvaava Ensin ei ole mitään ja tv-ruudussa pyörivä 20-minuuttinen lyhytelokuva Kuoleman puutarha.

Lyhytelokuvassa kuvataan hautausmaalla tehtävää työtä. Hautausmaan arkiaskareita on hoitamassa oikeiden työntekijöiden ohella kahdeksanvuotias tyttö, joka on oikeasti Viitahuhdan ystävän lapsi.

– Lähtökohtana on ollut oman kuolevaisuuden pohdinta, mikä liittyy lapsilla tiettyyn ikävaiheeseen.

Kuolema on läsnä myös Navetta-galleriassa Tuija Teiskan veistoksissa.

– Isä anna minulle anteeksi koostuu edesmenneen isäni kalastuspokaaleista, jotka olen virkannut piiloon mustalla kalastajalangalla, Teiska kertoo.

Teoksen nimi viittaa läheisen kuoleman herättämiin tunteisiin: mieleen tulee paljonkin asioita, mitä on jäänyt sanomatta tai mitä on tullut sanoneeksi, eikä tilannetta voi enää siinä vaiheessa korjata.

Kaikki taiteilijat eivät halua tarinoida.

– Maalaustapahtuma on minulle itselleni enemmänkin meditaation muoto, ja toivon, että meditatiivisuus välittyy myös kuvistani, Tuomo Laakso sanoo.

Öljyvärimaalauksensa Laakso nimeää ytimekkäästi sanalla Asetelma ja täsmentää muun tarpeellisen suluissa, kuten (kotelo 1).

Tosin tästä ainakin tästä, hyönteisen koteloa muistuttavasta iltapukuasetelmasta löytyisi yhdenlainen tekotarina.

Laakson lähipiirissä on drag-artistin töitä tekevä mies, jolta kuvataiteilija sai lainaksi ”miehenkokoisen” iltapuvun. Ennen maalaushommiin ryhtymistään Laakso viritteli pukuasetelmaan haluamansa muodot käyttämällä apunaan rantapalloa ja kuplamuovia.

Lisää verkossa
katso kuvagalleria kaleva.fi

fakta