Täällä mieli lepää
Ainutlaatuinen menneen ajan arjen
muistomerkki löytyy Vaalasta.
Pia Kaitasuo teksti // Janne Körkkö kuvat
Pakostakin tulee laskeutuneeksi maisemaan pienin askelin.
Ennen muinoin kulku olisi ollut Oulujoelta, ylös joen törmää ylvään talonpoikaisen pihapiirin länsikulmalle.
Itse asiassa ei tarvitse mennä kuin reilut 60 vuotta ajassa taaksepäin, Oulujoen valjastamisen aattoon, kun tulijan luonnollisempi väylä taloon olisi ollut luonnonväylä, joki. Maantie Kajaanin ja Oulun välillä kun sekin kulki joen toista puolta.
Lamminahon isännissä oli valantehneitä laskumiehiä, koskenlaskijoita, joiden tehtävänä oli luotsata Oulua kohti matkanneet veneet Niskakosken putousten läpi.
Joki onkin sanellut Lamminahon historiaan mielenkiintoisia yksityiskohtia. Tätä Oulujoen terva- ja kauppareittiä pitkin näet kulki muitakin kuin näiden elinkeinojen harjoittajia ja jokivarren väkeä, nimittäin matkailijoita. Eikä vain mitä tahansa turisteja vaan jopa englantilaista yläluokkaa.
Joen kuuluisat kosket haluttiin kokea, mutta vesistä oltiin kiinnostuneita myös muuten. ”Koko Oulujoki on hyvin kalaisa; varsinkin saadaan siitä lohia ja lohensukuisia kaloja”, tiesi 1890-luvun Matkaopas kertoa.
Tämä naula veti: Lamminahossa majoittui 1800-luvun lopulta alkaen lukuisia urheilukalastajia, joihin jälkipolvien muistelemat ”lohilordit” kuuluivat.
Suurimpana legendana alueen väen mieliin lienee jäänyt muuan herra Rogers eli Rogers Pascha. Tämä perikamarin vuokralaisena useana kesänä ollut lääkäri työskenteli talvet englantilaisjoukkojen sotilasylilääkärinä Egyptissä.
Mutta mikä vetää katselemaan Lamminahon tiluksia tänään?
– Paikka on todella aito! Se on alkuperäisellä sijallaan oleva pihapiiri ja tarina meidän omasta historiastamme, ei rakennettu kokonaisuus kuten Seurasaari tai Turkansaari, Lamminaho-spesialisti, arkkitehti Helena Hirviniemi toteaa.
Tämän on mahdollistanut suvun tahto: tilaa ei ole jaettu ollenkaan. Viimeisessä polvessa Juho ja Lyydia (o.s. Lindell) Lamminaholla oli tyttäriä, jotka kaikki jäivät naimattomiksi.
Liki 200 vuoden talonpoikainen historia lahjoitettiin Museovirastolle vuonna 1992, ja Vaalan kunnalle annettiin 1996 lupa käyttää sitä matkailukohteena.
– Tietoinen vaalimisen ajatus on suvulla ollut kauan, Hirviniemi määrittelee.
– Kaikkea on säilytetty hyvin harkiten. Ei yli eikä ali vaan talonpoikaisjärjellä.
Tämän voi helposti aistia vuonna 1803 valmistuneessa asuinrakennuksessa. On kuin väki olisi vain poistunut hetkeksi arkensa äärestä.
Porstuan naulakossa juhlava lakkien rivistö. Aisakellot längissään pirtin seinällä, astunnasta kulunut köökin kynnys.
Tuvassa tuimailmeinen suku kuvissaan ja sen perikamarin hyllyssä Mannerheimin elämäkerta ja runoteosten rivi sulassa sovussa.
Pitkänkamarin perikamarin seinällä on elämänviisaus meidänkin ajallemme: ”Joka aamu on armo uusi”, todistaa lasilevylle maalattu värssy.
Jo yksin Lamminahon päärakennus yksityiskohtineen riittäisi ruokkimaan kiinnostuneen, mutta Hirviniemi opastaa etsimään lisää hienoja yksityiskohtia muusta rakennusryhmästä: luhdeista, harvinaisesta kolmikerroksisesta puojista, holvatusta kivikellarista, aitoista, navetasta ja viinaköökistäkin.
Talonpoikaisen rakentajan taidoista ja kauneudentajusta kertovat muun muassa vanhan tallin katon kannattimet, jotka on veistetty hevosenpään muotoon.
– Lamminahon suku kunnosti tilaa pienimittakaavaisesti vuoteen 1992 asti. Sen jälkeen vuosina 1992–1999 edettiin Museoviraston toimesta suunnitelmallisesti. Koko rakennuskanta käytiin läpi ja myös ympäristöt: aidat, niittypalstojen ladot ja pusikot, Museoviraston konsulttina Lamminahossa toiminut Hirviniemi kertoo.
– Sitoutuminen ja tahtotila ovat olleet vahvat kaikilla osapuolilla. Ei näin pitkäjänteistä työtä synny muutoin, hän kiittelee.
Kun Museoviraston hallussa olleita rakennushistoriallisesti merkittäviä kohteita pari vuotta sitten karsittiin, Vaalassa oltiin huolissaan, kunnan vapaa-aikajohtaja Sinikka Rantalankila tunnustaa.
Kävi paremmin kuin hyvin: tänään Lamminahon kiinteistön ja rakennukset omistaa Senaattikiinteistöt ja sen irtaimiston Museovirasto.
– Vaalan kunta saa pitää Lamminahon kesän matkailullisena käyntikohteena entisin ehdoin vastaten käyttökunnossapidosta ja -kuluista.
Tilanteen ainutlaatuisuutta – ja paikan merkitystä – kuvaa Senaattikiinteistöjen rakennuttajapäällikön Juha Keräsen vertaus Lamminahosta Pohjois-Suomen Olavinlinnana.
Lamminaho on siistitty kauttaaltaan kävijöiden tulla. Lauantaina 11. kesäkuuta traktorivajasta käynnistetään – 20-vuotisen museotoiminnan kunniaksi – vuoden 1935 mallia oleva Fordson, mikä yleensä tehdään vain perinnepäivänä.
Katso kuvagalleria.
Fakta
Suku lahjoitti sen irtaimistoineen Museovirastolle 1992, nyt irtaimisto on edelleen Museoviraston mutta kiinteistö Senaattikiinteistöjen omistuksessa. Museovirasto on vuokrannut tilan museokäyttöön ja vastaa restauroinnin ohjauksesta.
Tila esittelee talonpoikaisarkkitehtuuria sekä koskenlaskuun liittyviä perinteitä toimivathan suvun miehet valantehneinä laskumiehinä Niskakosken putouksissa.
Lamminahoon on satakunta kilometriä Oulusta kohti Kajaania valtatietä 22 pitkin, josta opastus Jylhämäntien kautta.
Kesäkauden avajaisia ja 20-vuotisen museotoiminnan juhlaa vietetään lauantaina 11.6. kello 14 alkaen.
päiväretken kohteita
Ii: Haminan vanha satama- ja kauppapaikka.
Kalajoki: Plassin vanha markkinapaikka, Jylkän talonpoikaistilan pihapiiri.
Siikajoki: Paavolan kirkonraitti.
Artikkelin lähde Kaleva 08.06.2016.