Reissu-miestä matka vie
Jääkiekkoammattilainen Joni Puurula on kiertänyt maailmaa ristiin rastiin. On ollut pakko. Hän on mennyt sinne, mistä on saanut voita leivän päälle.
Puurulan ura loppui jo kertaalleen vuonna 2009, mutta välivuosi palautti rakkauden lajiin,
joka on hänen työnsä myös uran jälkeen.
Joonas Hentilä teksti // Pekka Peura kuvat // Lea Remes grafiikka
Eräänä iltana Venäjän Superliigan Salavat Julaev Ufan seurajohto tuli Hämeenlinnaan katsomaan SM-liigaottelua ja vierasjoukkueen maalivahtia. Peli päättyikin HPK:n 3–0-voittoon.
– Venäläinen mentaliteetti: se päästi kolme, minä en yhtään. He halusivat minut.
Puurulalla oli tunti aikaa päättää, haluaako hän lähteä Venäjän perämaille täysin tuntemattomaan paikkaan.
Hän sanoi kyllä. Se oli ensimmäinen pysäkki kierroksella, joka on vienyt ympäri Eurooppaa.
Lentokentällä häntä oli vastassa kaksi gorillan kokoista miestä, jotka eivät puhuneet sanaakaan englantia. Tulevassa kodissa, kerrostaloasunnossa oli neljä ovea.
– Miehet näyttivät käsillä, ettei siitä pääse läpi edes moottorisahalla.
Syyt käsimerkkeihin selvisivät myöhemmin talvella. Naapurissa asunut tyttö kysyi, miksi Puurula asui juuri sielläpäin kaupunkia.
– Hän kertoi alueen olevan kaupungin vaarallisin. Kuljin harjoituksiin, peleihin ja kaupungille vain taksilla.
Joni Puurula on lähtöisin Kalajoelta, jossa hän asuu tälläkin hetkellä. Ennen tätä kesää kuusi edellistä vuotta tukikohtana oli Oulu.
Lapsuudessa hän pelasi monta vuotta samassa joukkueessa Jussi Jokisen kanssa. C-juniori-ikäisenä Jokinen ja Iikka Törnvall suuntasivat Kalajoelta Ouluun ja Kärppiin.
Puurulalla oli myös mahdollisuus lähteä Ouluun. Paikka Kastellin urheilulukiossa ja Kärppien junioreissa vaihtui kuitenkin Mestis-peleihin Hermeksessä.
– Pääsin pelaamaan miesten pelejä. En ole katunut päätöstäni.
Hermes-vuoden jälkeen tulivat alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruus ja NHL-varaus vuonna 2000. Kiinnostuneita seuroja oli tukuttain.
Valinta kohdistui Hämeenlinnan Pallokerhoon.
Puurula pelasi HPK:ssa seuran kultavuosina – tai no, pronssivuosina. Runkosarjassa Jukka Jalosen johdolla juhlinut seura ei koskaan onnistunut nousemaan mestariksi Puurulan ollessa Kerhossa.
– Maksoimme maalivahtiosaston kokemattomuudesta. En kaada kaikkea itseni päälle, mutta uskon, että kokeneempana olisin voinut kääntää muutaman välieräottelun, 33-vuotias veskari kertoo.
Syksyllä 2004 Puurulan matkalaukkuihin lyötiin tarrat, joissa luki Ufa. Hän ei tiennyt kaupungista mitään, edes sijaintia. Suunta oli Siperiaan päin.
– 12 vuoden takainen Venäjä oli raaka maailma. Talvella oli 40 astetta pakkasta. Sen puolen vuoden rykäisyn aikana, jonka olin siellä, meillä oli kolme vapaapäivää.
Joukkue vietti paljon aikaa harjoituskeskuksessa, bazassa. Seurajohto oli kuitenkin tarjonnut porkkanan. Mitä paremmin pelit menivät, sitä parempi oli majoitus.
– Parhaimmillaan voitimme neljä peliä putkeen ja asuimme luksushotellissa. Sitten tuli turpaan ja käsky takaisin bazaan.
Yksi suurimmista shokeista oli joukkueen lentokone. Välimatkat ovat Venäjällä tunnetusti pitkät. Ufan joukkue lensi jopa lähimpään vierasotteluun Magnitogorskiin. Olihan taivalta 600 kilometriä ja tie järkyttävässä kunnossa.
– Lentokoneen turbiinit olivat umpiruosteessa, ja vesi tuli katosta läpi.
Vuonna 2005 Puurula teki sopimuksen Habarovskiin, 4 400 kilometriä pitkän Amur-joen varrelle. Kaupungin läpi virtaavan joen pituus on kuitenkin pientä verrattuna välimatkaan Suomen ja Habarovskin välillä. Pohjois-Korean itäpuolella sijaitsevaan kaupunkiin on Oulusta pidempi matka kuin New Yorkiin.
– En ollut siellä kuin lokakuuhun asti. Palkkoja maksettiin, kun seurajohtoa huvitti. Se oli villin lännen meininkiä.
Loppukausi kului TPS:ssa. Sen jälkeen edessä oli taas ulkomaanmatka Ruotsiin ja Leksandiin. Taalainmaalta karavaani jatkoi matkaa Lappeenrantaan kaudeksi 2007–2008.
– SaiPa:ssa motivaationi jääkiekkoa kohtaan alkoi hiipua. SaiPa:n toiminta oli siihen aikaan puuhastelua. Pääsin kesken kauden Jokereihin, mikä palautti innon.
Jokerit eteni tuolloin välieriin. Puurula oli pudotuspeleissä maalilla, koska ykkösvahti Jussi Markkanen loukkaantui. Helsinkiläiset johtivat Bluesia välierissä otteluvoitoin 3–1, mutta espoolaiset veivät kolme voittoa putkeen ja finaalipaikan.
– Olimme tolpan päässä finaaleista. Se oli urani kolmas välierätappio. Selkäranka meni poikki.
SM-liigan välierissä torjunut maalivahti löysi itsensä seuraavana syksynä Kalajoelta.
– En halunnut lähteä ulkomaille, enkä saanut tarjouksia SM-liigasta. Soitin Matti Virmaselle (Jokerien silloinen toimitusjohtaja), että laittaa siirtopaperit Suomi-sarjaan. Hän kysyi, mitä hemmettiä tarkoitin.
Kausi JHT:ssa ja Tanskan Aalborgissa olivat Puurulalle kitkuttelua vailla motivaatiota, josta kärsivät sekä pelaaja että joukkueet.
Kesällä 2009 Puurulan ura päättyi Parolassa tienpätkälle, jota kutsutaan kuolemansuoraksi. Hänellä ei ollut motivaatiota, eikä pelipaikkaa, joten hän puhalsi pelin poikki.
Jääkiekkomaalivahdista tuli kiinteistönvälittäjä.
Tarinan seuraava luku kirjoitettiin vuoden päästä syksyllä. Siinä vaiheessa Puurula oli ollut poissa jäältä 17 kuukautta. Kotiseurasta JHT:stä soiteltiin.
– He sanoivat, että viikon päästä pitäisi olla jäällä. Kerroin, että olen lopettanut, eikä minulla ole edes varusteita.
Varusteiden puuttuminen oli se asia, joka toi Puurulan takaisin jääkiekon pariin. Pienen budjetin Suomi-sarjaseura osti hänelle pakasta vedetyn setin. Viikkoa myöhemmin maalivahti oli Kalajoen jäähallilla uusissa kamppeissa, koska hän ei kehdannut sanoa ei.
– Muistan aina ne ensimmäiset harjoitukset. Kaikki tuntui niin hyvältä. Jäin kerrasta koukkuun.
Jääkiekkoura alkoi uudestaan – nyt amatööripohjalta.
Tammikuussa 2011 Vaasan Sportin päävalmentaja Antti Törmänen halusi Puurulan Vaasaan. Maalivahti hylkäsi vakituisen työpaikan Kalajoella ja pelasi seuraavat puolitoista vuotta Mestistä Sportissa.
Venäjällä Puurula oli tottunut matkustamaan paljon. Se oli kuitenkin pientä verrattuna seuraavaan puolentoista vuoden rastiin Haaparannan Asplövenissä, joka pelasi tuolloin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Allsvenskanissa. Pisin vierasottelumatka oli Malmön kaupunkiin, jonne Suomen rajalta on matkaa yli 1 600 kilometriä.
– Menimme ensin bussilla Luulajaan, lensimme Tukholmaan, ja jatkoimme sieltä bussilla seuraavaan suuntaan. Jokainen vierasreissu maksoi seuralle 12 000 euroa.
Seuran tiukasta taloudellisesta tilanteesta johtuen pelaajat nukkuivat paluumatkoilla Arlandan lentokentän muovipenkeillä ennen aamulentoa pohjoiseen. Hotelliin ei ollut varaa.
Puuhasteluun Haaparannassa kyllästynyt maalivahti pakkasi kamppeensa ja halusi lähteä voittamaan. Sellainen mahdollisuus löytyi Kazakstanista Arlan Kokshetausta.
– Tuntui kuin olisin tullut kotiin. Kazakstan on Venäjä, ei siinä ole mitään eroa. Pakkasta oli parhaimmillaan 49 astetta.
Kazakstanissa Puurulaa odotti romutuskuntoinen kerrostaloasunto. Kaasuliesi ei herättänyt maalivahdissa sisäistä Jyrki Sukulaa.
– Pelkästään kaasupullo näytti siltä, että se räjähtää, jos siihen koskee. Joukkueen GM kävi tarkistamassa asuntoni ja totesi sen olevan normaali, koska hanasta tulee kylmää ja kuumaa vettä.
Suomalainen ei vaatimattomuuttaan halunnut valittaa, vaan keskittyä jääkiekkoon. Puolitoista kuukautta myöhemmin hän kuitenkin pääsi uuteen asuntoon.
Kazakstanissa pelireissut taittuvat pääsääntöisesti junalla, koska maassa on usein sumua, jonka takia lentoja perutaan. Sumu on jopa aiheuttanut merkittävän määrän lento-onnettomuuksia.
Junanvaunuja Kazakstanissa vetävät vanhan koulukunnan höyryveturit. Pelimatkat saattoivat olla pisimmillään 25-tuntisia, ja pelaajat makasivat avolavereilla.
Kazakstanissa ja Venäjällä Puurula törmäsi isoon D:hen. Kyseessä ei ole viihdetaiteilija Lipsanen, vaan doping.
Puurula ei ole ainoa, jolla on vastaavia kokemuksia. Kokshetaussa päättyneellä kaudella pelannut Marko Virtala kertoi Ilta-Sanomille, että joukkueen pukukopin pöydällä oli vapaasti tarjolla meldoniumia.
– Ufassa minulle tyrkytettiin ”vitamiineja”. Tein oman kantani selväksi. Venäjällä ja Kazakstanissa näki kaikenlaista, koska testejä ei ollut.
Puurulan kapteeni Kazakstanin-ajoilta, Andrei Troschinsky, kuoli tämän vuoden tammikuussa sydänkohtaukseen 37-vuotiaana. Puurula ei mene sanomaan varmaksi, mutta tapaus herätti ajatuksia.
– On selvää, että niillä aineilla on jälkiseuraamuksia. En tiedä, oliko näin hänen kohdallaan.
Kazakstanin-visiitin jälkeen keväällä 2014 Puurula tiesi, että hänen pitää pelata ulkomailla elättääkseen itsensä jääkiekolla. Liigaan halutaan vain korkean profiilin maalivahteja, ja Mestiksestä ovat suuret organisaatiot kaikonneet.
Kauden 2014–2015 Puurula pelasi Etelä-Tirolin postikorttimaisemissa Italian liigaa. Sarja ei ole kaikista ammattimaisin. Kun Puurula kirjoitti vappuna sopimuksen Sterzing/Vipitenon kanssa, hän oli koko liigan ainoa sopimuspelaaja.
Päättyneen kauden hän aloitti Puolassa. Siellä pelejä kesti vain hetken aikaa, koska vasen käsi meni remonttiin.
– Huoltaja ei osannut teroittaa luistimia. Tein pelissä nopean sivuttaisliikkeen, sitten se luistin petti alta, ja käsi tippui paikaltaan, kun kroppa kaatui päälle.
Joukkueen fysioterapeutti kiirehti auttamaan loukkaantunutta maalivahtia, jonka yllätys oli astetta suurempi, kun hän näki fysioterapeutin takana tutun hahmon.
– Jäälle tuli myös joukkueen pappi. Kysyin fyssarilta, mitä helevettiä tuo ukko täällä tekee. Ei siihen pappia tarvittu.
Puurula kiikutettiin pukukoppiin, ja häneltä saatiin varusteet päältä. Seuraavaksi suomalaista kiikutettiin pyörätuolissa alusasu päällä pitkin hallin käytävää kohti ambulanssia.
– Suomeksi sanottuna vitutti olla ihmisten tuijotettavana. Fyssari jätti minut sairaalaan, jossa kukaan ei puhunut englantia ja häipyi takaisin peliin, Puurula nauraa.
Lääkäri laittoi käden paikalleen, ja Puurula häipyi muutaman päivän päästä takaisin Suomeen. Palkanmaksu loppui sillä sekunnilla, kun maalivahti loukkaantui. Käsi tuli kuntoon talvella, ja loppukauden hän vietti taas Italiassa.
– Kun hyppäsin Innsbruckin-koneeseen, huomasin kalenterista, että minulla olisi jälkikontrolli Puolassa samana päivänä. En soitellut sinne, eikä kukaan sieltä minulle.
Puurula on tehnyt itseään tunnetuksi kirjoittamalla blogia seikkailuistaan. Siihen häntä kannusti hyvä ystävä, entinen jääkiekkoilija Teemu Käyhkö. Tarinoita on riittänyt.
Ura on menossa myös kansiin. Kun pelit jonain päivänä loppuvat, alkaa tarinoiden koonti kirjaksi ja kustantajan etsiminen.
Mutta ura ei ole vielä päättymässä. Ensi kauden osoite ei tosin ole vielä tiedossa.
Eikä Puurula ole lähdössä mihinkään ennen syyskuun alkua. Kesä menee nuorille suunnattuja maalivahtileirejä vetäen. Paikkoina ovat Rovaniemi, Oulunsalo, Kalajoki, Forssa ja Haaparanta.
Kun peliura on joskus ohi, alkaa maalivahtien valmennus.
– Valmentajan ammattikurssin käyminen on varmasti ensimmäinen asia, jonka teen uran päättymisen jälkeen.
Vaikka Puurulan koti on pohjoisessa, hän ei ole juurtunut Kalajoelle tai Ouluun.
– Voi olla, etten peliuran jälkeen asu Suomessa.
Reissumiehen päiväkirjaan tulee vielä monta merkintää.
Fakta
Viettänyt lapsuutensa Kalajoella, missä asuu tällä hetkellä.
JHT:n kasvatti. Pelasi Jussi Jokisen kanssa samassa juniorijoukkueessa C-nuoriin asti.
Montreal Canadiensin
Alle 18-vuotaiden maailmanmestari.
joita edustanut
Haukat, Salavat Julaev Ufa, Amur Habarovsk, TPS, Leksands IF, SaiPa, Jokerit, AaB Ishockey, Sport, Asplöven,
Arlan Kokshetau, Sterzing/Vipiteno, STS Sanok, Cortina.
Puurulan kapteeni Kazakstanin-vuosilta, Andrei Troschinsky, kuoli tämän vuoden tammikuussa sydänkohtaukseen 37-vuotiaana. Kalajokinen Joni Puurula on ammattilaisurallaan pelannut 18 eri joukkueessa.
Jääkiekkouransa aikana Puurula on matkustanut höyryjunalla, umpiruosteisella lentokoneella ja Ufan liikennekaaoksessa.
Artikkelin lähde Kaleva 04.06.2016.