Nuolet oikeaan suuntaan

Pakkahuoneenkadulla keltaisen sulkuviivan sisällä saa ajaa vain rantaa kohti.

Ville Koivuniemi

Oulu

Pakkahuoneenkadulla Rantakadun ja Uudenkadun välillä on poljettu reilu viikko molempiin suuntiin. Kokeilu on Suomessa ainutlaatuinen, joten hämmennyksiltäkään ei ole vältytty.

– Sillä Uudeltakadulta kohti Rantakatua menevällä kadun osuudella on tosiaan keltainen sulkuviiva, joka on varattu ainoastaan pyöräilijöille. Ja pyöräilijöiden kuuluu ajaa tuon sulkuviivan sisällä ainoastaan Rantakatua kohti. Autot eivät saa ajaa siinä lainkaan tai pysähtyä sen päälle, Oulun kaupungin liikenneinsinööri Jorma Heikkinen opastaa.

Toiseen suuntaan eli Torikadulta kohti Rautatienkatua säännöt ovat sen sijaan entiset eli autot ja pyörät voivat ajaa toistensa seassa kuten ennenkin.

Oman mausteensa soppaan on aiheuttanut osittain väärin piirretyt nuolet tiessä, jotka kuitenkin maalattiin oikein päin torstaina.

– Sellainen informaatiokatkos siellä oli sattunut, mutta juhannuksesta alkaen merkinnät ovat tiessä oikein päin, Heikkinen toteaa.

Oulun polkupyöräilijät ry:n puheenjohtaja Pasi Haapakorva iloitsee Pakkahuoneenkadun kaksisuuntaisuudesta.

– Aiemmin Hallituskadulta Letkun puiston (Otto Karhin puisto) läpi Pakkahuoneenkadun ja Isokadun kulmaan ajanut pyöräilijä on joutunut umpikujaan. Nyt tilanne on parempi, Haapakorva sanoo.

Samaan hengenvetoon hän kuitenkin lisää, että paljon olisi vielä tehtävissä.

– Jos pelkästään Pakkahuoneenkadusta puhutaan, niin varsinkin se Aleksanterinkadun ja Rantakadun välinen osuus on sen sulkuviivan kohdalla sellaista mukulakiveä, että useat pyöräilijät kiertävät tuon kohdan.

Pakkahuoneenkadun muutoksissa autopaikkoja katosi suuri määrä. Uudenkadun ja Torikadun väliseltä alueelta autoilla tarkoitetut parkkipaikat ovat kadonneet kokonaan.

Erityisesti lyhyen pysäköinnin tarpeeseen Kivisydämessä pysäköiminen on kallista, koska ensimmäistä tuntia koskeva 2,3 euron maksu peritään joka tapauksessa.

”Sillä Uudeltakadulta kohti Rantakatua menevällä kadun osuudella on tosiaan keltainen sulkuviiva, joka on varattu ainoastaan pyöräilijöille. Ja pyöräilijöiden kuuluu ajaa tuon sulkuviivan sisällä ainoastaan Rantakatua kohti. Autot eivät saa ajaa siinä lainkaan tai pysähtyä sen päälle.”

Jorma Heikkinen

liikenneinsinööri

Heikkinen myöntää, että autopaikkojen väheneminen aiheuttaa Pakkahuoneenkatua vakiopysäköintipaikkana pitäneillä ärsytystä.

– Varmasti sellaisia vartiksi pysähtyjiä voi ärsyttää.

Hän kuitenkin muistuttaa, että Pakkahuoneenkatu on Oulun kaupungin strategian mukaan kävely- ja pyöräilypainotteinen katu, joten sellaiseksi sitä tulee kehittää.

Osittainen kaksisuuntaisuus tänä kesänä on kokeilu. Syksyllä ratkaistaan, tehdäänkö kaksisuuntaisuudesta pysyvä tila. Mahdollista on myös kaksisuuntaisuuden ulottaminen pidemmälle pätkälle Pakkahuoneenkatua.

Pakkahuoneenkadun keltaisten sulkuviivojen sisäpuolella olleet nuolet osoittivat alkuviikosta väärään suuntaan. Torstaina asia kuitenkin korjattiin. Sulkuviivojen sisällä katua ajetaan aina kohti rantaa.

Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 24.06.2016.