Kurkkulaulun ilosanoman lähettiläs

Sauli Heikkilä kokeili kurkkulaulua ensimmäisen kerran Haapavedellä vuonna 1995 – ja jäi heti koukkuun.

Päivi Alasuutari

Sauli Heikkilä on asunut jo vuosikymmeniä Helsingissä, mutta hänet tapaa usein kotiseutunsa Haapaveden tuntumasta. Kotiseuturakkauden ohella hänet vie sinne kansanmusiikin harrastus.

Haapavedelle hän on nytkin suuntaamassa autonsa nokan, virittämään ladossa odottavaa tuvalaista jurttaansa. Edessä on kiertue Pohjois-Pohjanmaalle konsertoimaan ja pitämään kurkkulaulukursseja. Mikäli säät sallivat, hän pystyttää jurttansa konserttipaikoille.

Heikkilä lumoutui kurkkulaulusta tuvalaisen Boris Salchakin kurssilla Haapavesi Folkissa vuonna 1995. Osittain palava innostus johtui siitä, että Heikkilä oivalsi nopeasti, miten erikoisilla tekniikoilla tuotetaan ääntä. Hän kun oli teininä etsinyt ääneensä erilaisia soundeja imitoidessaan ihailemiaan blues- ja rock-laulajia.

– Olin tietämättäni treenannut kurkkulaulua, vaikka en ollut tiennyt kurkkulaulua olevan olemassakaan.

Vähintään toinen puoli asiaa oli, että kurkkulaulumusiikki kosketti.

– Siinä on primitiivisiä elementtejä, jotka vetoavat arkaaiseen, sukupolvien yli menevään muistiin. Niin olen sen tulkinnut. Ja onhan se niin poikkeavaa. Mukana on tietty sirkuselementti, se kysymys, mistä tuo ääni tulee ja miten se tuotetaan.

Heikkilä nostaa esille maailmanmusiikkipiireissä maineikkaat kurkkulaulubändit Huun Hur Tu, Transmongolia ja Sedaa, jotka kaikki ovat esiintyneet Haapavesi Folk -festivaaleilla vuosien varrella. Kun ihokarvat nousevat konsertissa pystyyn, ihminen tietää olevansa jonkin todellisen äärellä.

Pian Haapaveden kurssin jälkeen hän oli perustamassa ystäviensä kanssa Suomen kurkkulaulajat ry:tä, joka alkoi järjestää kursseja, festivaaleja ja konsertteja.

Vuosituhannen vaihteessa syntyi myös Cedip Tur -kurkkulauluyhtye, jossa olivat Heikkilän lisäksi mukana Eero Turkka, Sami Jansson, Imre Peemot ja Roosa Marttiini, jonka tilalle tuli myöhemmin Veera Voima. Unohtumattomiin elämyksiin kuuluu bändin keikka Tuvassa vuonna 2001, jossa paikalliset ottivat yhtyeen lämpimästi vastaan.

Cedip Turia ei ole haudattu, mutta bändin jäsenet ovat kukin levinneet tahoillensa. Sauli Heikkilä jatkaa kurkkulaulun ilosanoman eteenpäin viemistä, samoin Imre Peemot on jälleen aktivoitunut esiintymään kurkkulaulajana.

Lähes harrastuksensa alusta asti, kun ”omatkin taidot olivat vielä varsin rajalliset”, Heikkilä on myös pitänyt kurkkulaulukursseja.

– Se lähti oikeastaan tarpeesta, kun ihmiset tulivat kysymään, miten se oikein tehdään.

Heikkilä myös pitää kurkkulaulun opettamisesta, koska opettaessa oppii itsekin.

– Siinä joutuu miettimään, miten tämä ääni syntyy. Edelleen näin 20 vuoden harrastuksen jälkeen joistakin tekniikoista tulee oivalluksia itsellekin.

Parasta kurkkulaulussa kuitenkin on sen laulaminen, ja esiintyminen.

– Haluan ihan vilpittömästi toimia lähetyssaarnaajana kurkkulaulussa, kertoa, että tällainen taidelaji on olemassa, että Venäjällä asuu sellainen kansa kuin tuvalaiset, ja on olemassa sellainen maa kuin Mongolia.

Lisää verkossa. Kuuntele, miltä kurkkulaulu kuulostaa! kaleva.fi

fakta