Kreisi Kesälahti-show, jolla on hetkensä

Oulun Työväen Näyttämön yritteliäs, kaheli ja vähän väkinäinen leiskautus brittihuumorin housuihin.

Kesäteatteria

Oulun Työväen Näyttämö: Yksi mies, kaksi pomoa. Käsikirjoitus Richard Bean perustuen Carlo Goldonin näytelmään Kahden herran palvelija. Suomennos Mikko Koivusalo. Musiikki Grant Olding. Ohjaus Mikko Korsulainen. Lavastus Pekka Kesälahti, Markku Piri. Koreografia Antti Kairakari. Äänet ja tehosteet Eve Luostarinen, Juha Ollila. Hupisaarten kesäteatteri.

Jos uskoo Molièren sääntöjen sääntöä, komedian on oltava ennen kaikkea huvittava. Oulun Työväen Näyttämön kesäesitys Yksi mies, kaksi pomoa on komediallinen ja kaheli.

Lontoossa ja Broadwaylla supersuosittu teatterikappale yritetään kovasti nostaa siivilleen oululaisten harrastajateatterilaisten voimin Hupisaarten kesäteatterissa. Lopputulos on yritteliäs ja hulvaton, mutta lopulta vähän väkinäinen yhden miehen ympärille rakennettu show.

Rakkaudessa, sodassa ja komediateatterissa kaikki on sallittua?

Ohjaaja Mikko Korsulainen tuntuu ostaneen kaikki näyttelijöiden kreiseimmätkin ideat periaatteella: mitä vaan taiteen vuoksi.

Yksi mies, kaksi pomoa on niin sanottu päällekirjoitus eli kuvia kumartamaton mukaelma 1700-luvulla vaikuttaneen Carlo Goldonin näytelmästä Kahden herran palvelija.

Soppa on vielä sitäkin maustetumpi. Tällainen commedia dell’arteen viittilöivä brittihuumorin, kuuskytluvun musamaailman, rokkimeiningin ja ihan kotimaisen puskateatterin siitos on tyylilaji, joka iskee kipinöiviä haasteita myös huippuammattilaisille.

On vaikeaa olla yhtä aikaa yliampuva ja älykkäästi nokkela eli tajuttoman hauska.

Paljon kolinaa tyhjästä!

Esitys lepää paljolti kahden herran nälkäisen palvelijan Francis Henshallin eli Pekka Kesälahden harteilla. Konkarinäyttelijä urakoi sekaannusten, valehenkilöllisyyksien ja jakautuneen rooliminänsäkin läpi, vaikka ei mikään verbaaliakrobatian ja improvisaation samihedberg olekaan. Kesälahden interaktio yleisön kanssa tuottaa yllättäviä käänteitä.

Puvustaja Maarit Paasimaan Kesälahdelle valitsema ruudullinen puku vilkuttaa kivasti harlekiinin eli köyhälistöön kuluvan palvelijan ilmiasuun varhaisrenessanssin katu- ja toriteatterissa.

Tyypittelyssä OTN onnistuu mainiosti. Tyylikkäitä roolitöitä tekevät mafioson näköinen romukauppias Alpo Puhakka, hänen pinkkiin pukeutunut sateenkaariystävänsä Timo Lappalainen, sydämentahdistimen voimalla työtään tekevä tarjoilija Alfie Henry Mäkisalo, sliipattu murhamies Veli-Matti Ural ja Ringo Starrin tukalla varustettu Hamlet-hahmo Tero Jänis.

Heitä pyörittää vahva kimppu naisia: Eeva-Maria Kauniskangas ingenue Paulinena, Anna Kurttila naisemansipaation airueena ja Mari Kurkimäki sekä housu- että hameroolissa.

Joukossa on myös yksi latinisti, asianajaja Harry Dangle (Esko Isomaa). Hän todistaa, että kaikki mikä on sanottu latinaksi, vaikuttaa syvälliseltä. (Quidquid Latine dictum sit, altum videtur.)

Eeva Kauppinen

FAKTA

Kriitikko kiteyttää

Makuasioista ei pidä kiistellä (De gustibus non est disputandum): Kreisi huumori iski katsojista nuorimpiin.

Voi pyhä yksinkertaisuus! (O sancta simplicitas!): On vaikeaa on olla yhtä aikaa yliampuva ja älykkäästi nokkela eli tajuttoman hauska. Paljon kolinaa tyhjästä!

Kahden ja useammankin herran palvelijoita parhaasta päästä, asianhoitaja Francis Henshall (Pekka Kesälahti, vas.) ja tarjoilija Alfie (Henry Mäkisalo).

Artikkelin lähde Kaleva 27.6.2016.