Dixielandia tiukasti ja rosoisesti
Oulu Sinfonian klarinetisti Kenneth Sjöwall lähestyy jazzin varhaismuotoa
kunnianhimoisesti. Vanhan ajan soundia ei ole helppo tavoittaa.
Jarno MällinenOulun kaupungin Puistopiknikit aloittava Kenneth Sjöwall’s Dixie Dudes edustaa dixieland-jazzia. Siis tuota repäisevää vanhan ajan torvisoittokuntameininkiä, joka assosioituu vappuun ja kapakkaympäristöön.
Määritelmä on loukkaava, jos sen tulkitsee löysyydeksi ja mielenkiinnottomuudeksi. Oululaisyhtyeen johtajan, klarinetisti Kenneth Sjöwallin rima on nimittäin paljon korkeammalla.
– Soitamme dixielandia perinteitä kunnioittaen, mahdollisimman hyvin ja kovalla asenteella, hän toteaa.
Viimeksi mainittu merkitsee tiukkaa rytmistä otetta ja rosoisuutta. Kunnianhimo ei ole ristiriidassa hauskanpidon kanssa, päinvastoin.
– Tiukka rytmi pistää jalan vipattamaan. Koen dixielandin myös rockin esiasteena, johon kuuluu aggressiivinen tykitys.
Ensi sunnuntain Puistopiknikillä rytmillisyyttä korostaa tanssiryhmä SwingO. Idea ei ole tuulesta temmattu: SwingO on erikoistunut lindy hop -tyyliin, New Yorkin Harlemista lähtöisin olevaan 1930-luvun paritanssiin.
– Tämä on kuitenkin vanhaa tanssimusiikkia, parhaimmillaan bileissä, Sjöwall sanoo.
Vappumielikuvaan liittyy oletus, että suomalainen dixieland tuppaa olemaan lat-
teansorttista. Siloteltu lähestymistapa taitaa vallita verevämmän kustannuksella tässäkin lajissa?
– Youtubesta voi löytää monenlaisella asenteella soitettua samaa musiikkia, Sjöwall myöntää, mutta pystyy puhumaan vain omasta puolestaan. Hänelle dixieland on ollut intohimo pikkupojasta asti. Niinpä kysymys lajityypin olemuksesta ja vaatimuksista saa selkeän vastauksen.
– Dixieland on swingin esiaste. Swingissä soolon soittajilla on enemmän vapauksia, dixiessä ollaan tiukemmissa raameissa. Toki mekin menemme välillä swingin suuntaan, ja suuri esikuvamme, Dutch Swing College Band, yhdistää ne hienosti.
Molempien tyylien juuret ovat New Orleansin hautajaisparaateissa, joissa menomatkalla soi hidas, surumielinen torvimusiikki, kun taas palatessa pantiin rähinäksi ja muunneltiin rytmiä. Melodioissa kuuluu myös 1800-luvun lopun kansanmusiikki, kuten When the Saints Go Marching In.
Oikeanlaisen soundin tavoittaminen voi olla kuitenkin vaikeaa. Selitys on yllättävä.
– Vanhan jazzsoundin rupisuus syntyy puhaltimista, jotka vähän vuotavat. Nykypuhaltimet soivat puhtaammin ja ovat hieman erilaisia. Suukappaleet ovat nyt laadultaan paljon parempia, ja esimerkiksi Louis Armstrong soitti hyvin pienellä kupilla, joka tekee soundista todella terävän, Sjöwall sanoo.
– Sellaisella soundilla ei voi soittaa nykypäivän big bandissa, sinfoniaorkesterista puhumattakaan.
Sjöwall, 52, on saanut klassisen koulutuksen ja soittaa Oulu Sinfoniassa, kuten myös trumpetisti Jukka-Pekka Peltoniemi. Muutkin Dixie Dudet ovat ammattilaisia, esimerkiksi soitonopettajia. Siitä huolimatta tai sen ansiosta yhtye kuulostaa ”niin vanhalta kuin nykyajan vehkeillä pystyy”.
– Rosoisuutta pitää hakea. Kontrolli on sinfoniaorkesterissa erilaista, täsmällistä, kun taas dixieland ei saa kuulostaa liian täsmälliseltä. Otteessa on aika huima ero.
Rosoisuuden ja rytmin hallinnan ohella vaatimuksiin kuuluu improvisointi. Sen Sjöwall on opetellut pänttäämällä vanhoja klarinettisooloja.
– Oma tyyli muodostuu pikkuhiljaa, kun kuuntelee sooloja loputtomasti ja yhdistelee niitä omankuuloisiksi. Yksikään soolo ei ole samanlainen, eikä dixielandia ja swingiä voi oppia kirjoista. Ne perustuvat juttuihin, jotka on jo keksitty, mutta joita pitää osata varioida.
Ei festareita, vaan leppoisaa yhdessäoloa
Jarno MällinenPuistopiknikit levittäytyvät Oulun puistoihin kahdeksana sunnuntai-iltapäivänä kesä–elokuussa. Uudenlainen kesätapahtumasarja sai alkunsa Oulun kaupungin ympäristölautakunnan aloitteesta.– Lähtökohtana oli valtakunnallinen Vihervuosi ja kaupungin puistojen esilletuonti, tapahtumapäällikkö Samu Forsblom kertoo.
– Jos ihmiset löytävät tapahtumasarjan, siitä tehdään pysyvä toimintamalli. Tässä saadaan pienellä taloudellisella satsauksella paljon aikaiseksi.
Kaupunki valitsi esiintyjät noin 60 hakemuksen joukosta. Mikään tyylilaji ei Forsblomin mukaan ollut pannassa, mutta johtotähtinä olivat monipuolisuus, pienimuotoisuus ja puoliakustisuus. Rockeinta ilmaisua edustaa The Aeonin psykedelia.
Sunnuntai-iltapäivisin ihmiselo lienee leppoisimmillaan, joten pahoja häiriöitä tai Turun Puistopiknikin jokunen vuosi sitten synnyttämää jäteongelmaa tuskin on odotettavissa.
– Paikalla on ekstraroskiksia ja bajamajoja, ja Otto Karhissa myös järjestysmiehiä. Emme lähde tekemään festareita, mutta reagoimme tilanteen mukaan, Forsblom sanoo.
– Aikaa on varattu kaksi tuntia, mutta piknikillehän saa jäädä koko illaksi, jos sää sallii.
Artikkelin lähde Kaleva 16.06.2016.