Avainsana on Liminka

50-vuotisjuhlakesän kahdesta näyttelystä ensimmäinen keskittyy taidekoulussa vaikuttaneisiin taiteilijoihin, jotka edelleen vaikuttavat Limingassa tai Oulun seudulla.

Kuvat

Näillä lakeuksilla. Limingan Taidekoulu 50 vuotta -näyttely Limingassa Vilho Lampi -museossa, Rantatie 14, taidekoulun päärakennuksessa, Arvolankuja 1, sekä Limingan kirjastossa, Liminganraitti 15, 10.7. saakka.

Limingan taidekoulu esittäytyy 50-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi kesän aikana kotikulmillaan Limingassa kahden näyttelykokonaisuuden voimin.

Niistä ensimmäinen on nyt esillä oleva Näillä lakeuksilla, joka keskittyy koulussa vaikuttaneisiin ja edelleen vahvasti Limingassa tai Oulun seudulla toimiviin taiteilijoihin. Useimmat heistä ovat koulun entisiä oppilaita, toisilla on tärkeä osansa koulun opettajakunnassa, muutamat kuuluvat kumpaankin joukkoon.

Kolmessa näyttelypaikassa on esillä yhteensä parinkymmenen taiteilijan teoksia.

Kokonaisuuden juhlavin osa löytyy Vilho Lampi -museon näyttelysalista. Jaakko Pernun, Niilo Komulaisen ja Toni Iskulehdon veistokset sekä Hannu Lukinin, Jyrki Poussun ja Juho JATZ Arvolan maalaukset muodostavat komean kokonaisuuden, jota yhdistää voimakas väri- ja muotoilmaisu.

Ehkä siinä voi nähdä myös jotakin, jota voisi kutsua Limingan taidekoulun perinnöksi.

Koulun ensimmäisenä opettajana toimineen Olli Pohjolan nuoruudenmuistoon pohjautuva maalaus evakkojen paluusta kotiseudulleen on esillä varsinaisen Vilho Lampi -museon puolella.

Se synnyttää hienon dialogin Lammen Äidin haudalla -maalauksen kanssa.

Kyllähän koulun historiaa kelpaa esitellä. Puolen vuosisadan saatossa pääsykokeettomuuden ihanteen mukaan toimivasta opinahjosta on lähtenyt maailmalle valtava määrä lahjakkaita tekijöitä.

Juhlanäyttelysarjan seuraava osa avautuu samoissa näyttelypaikoissa heinäkuun puolivälissä. Silloin ovat esittelyvuorossa Limingasta vähän etäämpänä tuikkivat tähdet joukossaan muun muassa Marika Mäkelä ja Pekka Kauhanen.

Leena Kangas

Fakta

Kriitikko kiteyttää

Tärkeää: Taidekoulun merkitys on hyvä nostaa esiin etenkin nyt, kun kulttuuri on jatkuvasti erityisten talousleikkausten kohteena. Taidekoulu on ollut ja on tärkeä paikka paitsi monelle yksittäiselle ihmiselle myös koko tämän alueen ja maan kulttuurielämälle. Vaikutusta ei aina välttämättä voi mitata suoraviivaisesti heti, vaan se näkyy ajan saatossa ja hyvin monin eri tavoin.

Hämmentää: Taidekoulun historia näyttäytyy tässä näyttelyssä kovin miehisenä, lähes ”all male panel” -hengessä. Onneksi sentään Sara Ahde, Heidi Kesti ja Päivi Vehviläinen ovat teok-
sillaan mukana koulun päärakennuksen kokonaisuudessa.

Taidemaalari Olli Pohjola (s. 1928) oli Limingan taidekoulun ensimmäinen opettaja. Hän maalaa yhä. Kuvan tuoreen maalauksen pohjana ovat taiteilijan nuoruudenmuistot evakkojen paluusta kotiseudulleen. Kuvanveistäjä Niilo Komulaisen (1961-2016) teoksista on näyttelyssä esillä monipuolinen kooste. Tässä yksi pienistä veistoksista, nimetön. Limingan taidekoulussa opettajana pitkään vaikuttaneen Hannu Lukinin maalaus Kallbådan majakka. Sara Ahteen valokuva Sänky.

Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 12.06.2016.