Artikkelin lähde Kaleva
Miila Norros
Maiju Torvinen kuvat
Kaleva
Oulu Pohjois-Pohjanmaan museon Kuuden kulman kaupunki -näyttelyssä voi todeta, että uuden Oulun rajoja on ylitetty ja liikuteltu aiemminkin.
"Näyttelyn kaikki tarinat heijastavat koko alueen historiaa. Kävijät voivat löytää yhtymäkohtia myös oman sukunsa historiasta", näyttelyä suunnitellut arkeologi Mika Sarkkinen lupaa.
Aarne Päätalo on tästä elävä esimerkki. Hän tuli museoon varta vasten katsomaan erästä ovea. Se kun on ollut Päätalon äidinäidin talossa porstuan ja verannan väliovena.
Samalla tilalla mies viljeli maata poikamiehenä, kunnes toteutti elinikäisen unelmansa ja lähti kouluttautumaan opettajaksi. Hänkin on siis liikkuva tapaus.
"Tämän alueen ihmisten välillä on ollut yhteyksiä kautta historian", Sarkkinen vahvistaa.
Näyttelyssä esitellään kaksi naista ja neljä miestä, jotka ovat omilla taidoillaan vaikuttaneet asuinpaikkansa ja ympäröivien alueiden historiaan.
"Etsimme ihmisiä, emme suurmiehiä. Heistä osa on liikkunut ja osa pysynyt paikallaan koko ikänsä", maakuntamuseotutkija Riina Kohonen kertoo.
Esimerkiksi ylikiiminkiläinen Heikki Väänänen suunnitteli ja rakensi kirkkotapulit 1700-luvulla Haukiputaalle, Kiiminkiin ja Ylikiiminkiin.
Vuonna 1836 Kiimingissä syntynyt Johan Hannus rakensi omalla pihallaan yli sadan rakennuksen salvokset, jotka vedettiin talvella Ouluun. Hän oli mukana rakentamassa myös Oulun Merikoulun tähtitornia.
Haukiputaan, Kiimingin, Oulun, Oulunsalon ja Yli-Iin kunnat muodostivat tämän vuoden alussa uuden Oulun, johon Ylikiiminki liittyi jo vuonna 2009.
Nämä kuusi kulmaa esitellään näyttelyssä henkilöiden, teosten ja rakennusten kautta keskiajalta 1980-luvulle. Kohonen muistuttaa, ettei uusi Oulu ole ensimmäinen rajamuutos seudulla.
"Lopulta kuntarajat ovat vain kartan viivoja. Eihän Haukipudas tai Kiiminki katoa mihinkään muutosten myötä. Jos joku asui viime vuonna Haukiputaalla, asuu hän vieläkin Haukiputaalla."
Esimerkiksi 1600-luvulla Oulunsalo, Muhos ja Utajärvi muodostivat Oulun pitäjän. Muut neljä kuntaa kuuluivat Iin pitäjään. Myös seurakunnat ovat sanelleet aluerajoja.
Rajoista huolimatta alueiden välistä yhteistyötä on tehty paljon. Vanhoista tullikirjoista voi todeta Oulun saaneen polttopuut, heinät ja huonekalut maaseudulta. Vastaavasti Oulu on tarjonnut kansakouluopetusta ja vienyt suolaa, sokeria ja kahvia lähiseuduille.
"Muutos on tullut hiljalleen. Uuden Oulun yhdistyminen on pehmeä pyörähdys tässä jatkumossa", Kohonen toteaa.
Pehmeitä tai ei, muutokset aiheuttavat aina tunteita. Kohonen tutki näyttelyä varten Oulujoen vaiheittaista liitämistä Ouluun, joka tapahtui lopullisesti 1963.
"Vanhoja lehtiä lukiessani huomasin, että asiasta oli käyty kiihkeitä keskusteluja. Mielessäni kävi, että tekstit olisivat hyvin voineet olla ajalta, jolloin uutta Oulua suunniteltiin."
Osana uuden Oulun juhlavuotta järjestettävä näyttely on avoinna Pohjois-Pohjanmaan museossa 18.6.-8.9. Tarinoiden lisäksi näytillä on esineitä ja Oulun taidemuseon hallinnoiman kuntakokoelman teoksia.
Artikkelin lähde Kaleva